keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Mistä tietää, että syömishäiriö on ohi?

Noniin. Tästä tämä nyt lähtee, postaus, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo monta kuukautta. Koskaan ei ole kuitenkaan tuntunut olevan oikea aika kirjoittaa aiheesta. Syömishäiriö ei ole koskaan mukava aihe kirjoittaa, vaikka asian käsitteleminen tekeekin joskus jopa hyvää. Onneksi tällä kertaa pääsen kirjoittamaan vähän mukavammasta näkökulmasta tätä syömishäiriöasiaa.
Aiheena on siis, kuten otsikostakin jo varmasti luitte, syömishäiriöstä parantuminen. Jälleen kerran: puhun vain omasta kokemuksestani, enkä ole aiheen asiantuntija! Tästä tulee varmaan aika pitkä postaus, joten pahoittelen jo etukäteen!

Voiko syömishäiriöstä parantua?


Monesti olen kuullut kysyttävän ja pohdittavan sitä, voiko syömishäiriöstä koskaan täysin parantua. Itse olen ainakin kuullut vastauksia sekä puolesta, että vastaan. Olen kuitenkin itse sitä mieltä, että täysi parantuminen on mahdollista. Kerron kohta hieman tarkemmin omaa kokemustani, vaikka en vielä koekaan olevani täysin selvillä vesillä niin sanotusti. Olen aina ollut sitä mieltä, että syömishäiriöstä parantuminen on täysin mahdollista, mutta että tietyt syömishäiriöön liittyvät käytösmallit ja uskomukset saattavat jäädä pitkäksikin aikaa, jopa koko loppuelämäksi. Tämä ei mielestäni kuitenkaan mielestäni tarkoita sitä, etteikö ihminen olisi parantunut. Joistakin uskomuksista ja asioista vaan saattaa jäädä tapa. Kunhan nuo tavat eivät häiritse ihmistä itseään tai hänen elämäänsä millään tavalla, minun mielestäni voidaan sanoa että henkilö on täysin parantunut.

Sitten omiin ajatuksiini ja tuntemuksiini. Tämän postauksen aihe on tosiaan pyörinyt mielessäni jo viime kesästä lähtien. Viime keväänä minulla alkoi mennä reilusti paremmin oman ajatteluni kanssa ja siitä lähtien olen miettinyt otsikon kysymystä: mistä tietää, että syömishäiriö on ohi? Olen halunnut kirjoittaa tämän tekstin vasta sitten, kun tiedän ja koen syömishäiriön olevan todella kohdallani ohi. Aina on kuitenkin tullut jonkinlaista takapakkia ja olen todennut, että ei ainakaan vielä. Nyt kuitenkin olen sellaisessa tilanteessa, jossa voin aidosti todeta, että minusta tuntuu pahimman olevan takana. Tai ei edes pahimman, vaan suurimman osan. Reilusti suurimman osan. En tahdo sanoa sataprosenttisen varmaksi, että minun kohdallani kaikki syömishäiriöoireilu olisi ohitse. Olen aikaisemminkin huomannut, että syömishäiriö on ovela ja arvaamaton. Kun luulee, että kaikki on hyvin, se iskee kahta pahemmin päälle. Nyt kuitenkin on jo mennyt niin pitkään hyvin, että uskallan kirjoittaa tämän postauksen.

Syömishäiriöstä jäävät tavat

Omalla kohdallani syömishäiriön raja on senkin vuoksi häilyvä, että edelleen yritän laihtua. Olisi helppoa ajatella, että syömishäiriö on ohitse, kun oman kehon hyväksyy sen kokoisena kuin se on, eikä yritä muuttaa sitä. Itselläni tuo hyväksymisvaihe on tavallaan vielä kesken. Olen päässyt paljon eteenpäin, mutta en voi vielä sanoa olevani itseeni täysin tyytyväinen juuri nyt. Ja tämä johtuu juurikin syömishäiriön (ahmimishäiriön) tuomista kiloista. Kuten olenkin kertonut, tahdon päästä ahmimalla saaduista kiloista eroon ja tavallaan koen, että se on välttämätön osa syömishäiriöni "päihittämistä". Laihdutan, mutta nykyään eri tavalla ja eri syistä kuin ennen. Syömishäiriöstä parantumisesta ja laihduttamisesta samaan aikaan kirjoitin enemmän täällä. Koska olen jo käsitellyt tuossa tekstissä syömishäiriöstä parantumisen ja laihduttamisen yhteyden, jätetään tästä tekstistä tuo laihdutusasia taka-alalle.



Otsikon kysymykseen vastaaminen ei todellakaan ole mitenkään yksiselitteistä minun mielestäni. Kuten sanottu, syömishäiriöstä saattaa hyvinkin jäädä erilaisia pinttyneitä tapoja ja ajatusmalleja, mutta minun mielestäni ne eivät tarkoita sitä, että syömishäiriö olisi päällä enää, jos ne eivät vaikuta haittaavasti elämään. Omalla kohdallani tiedän ja uskon, että tietynlainen kaloritietoisuus tulee seuraamaan minua varmaan lopun elämääni. Enää en kuitenkaan tuijota pakonomaisesti kaloreita ja suhtautumiseni kaloreihin on muuttunut. Muistan, kun en voinut ostaa kaupasta pinaattikeittoa (valmista), sillä siinä oli mielestäni liikaa kaloreita. Todellisuudessahan siinä oli aivan liian vähän energiaa. Nykyään ja luulen, että myös tulevaisuudessa tiedostan ruokien kalorimäärät, mutta en annan niiden vaikuttaa ostopäätöksiini. Herkkupäivinä ei kaloreita lasketa ja muina päivinä pääasiana on, että syön perusterveellistä ruokaa kaloreista huolimatta. Toinen asia, minkä uskon seuraavan minua vielä pitkään, on tietynlainen oman kehon tarkkailu. Kun tästä saan viimeiset kilot pois, en aio antaa itseni enää lihoa. Tässäkin toki suhtautumiseni on muuttunut ja esimerkiksi lomalla voin vallan hyvin ottaa rennommin. Suurempia painonnousuja en aio antaa enää itselleni tulla, sillä tiedän miten huonosti voin aikaisemmin. Koska painoni nousee melko herkästi, luulen että tulen olemaan aina sillä tavalla varovainen, että en halua juhlia joka viikonloppu ja pahoin pelkään, että myös tulevaisuudessa ahdistun herkästi, jos liian monta tilaisuutta jossa on "pakko" syödä tai juoda tulee peräkkäin. Varmaan myös monia muita tapoja ja ajatuksia minulle jää, enkä kaikkia varmasti edes tiedosta. Tässä oli vain muutama, mitkä tulivat ensimmäisenä mieleeni. Kaikki edellämainituista ovat kuitenkin sellaisia asioita, joiden kanssa pystyn elämään, vaikka ne eivät ajan ja paranemisen myötä kokonaan häviäisikään. Tavallaan olen valmis hyväksymään nuo asiat osaksi itseäni.
Ehkä ainoa sellainen asia, missä on vielä selkeästi tekemistä on enemmän syöminen. Tämä on myös ajankohtainen asia, koska otin tosiaan vähän tavoitteeksi vuodelle 2018 keskittyä lihaskasvuun. Tavoite tietenkin vaatii paljon ravintoa, muttaa ainakin toistaiseksi tuntuu, että ruuan lisääminen herättää ahdistusta ja jopa pientä pelkoa.

Miksi ajattelen, että syömishäiriöni on ohi?


Sitten niihin positiivisiin juttuihin, eli millaiset asiat ovat saaneet minulle olon, että syömishäiriö alkaa olla selätetty. Varmasti suurin osa oivalluksista ja havainnoista käy ilmi aikaisemmista blogiteksteistäni sieltä täältä, sillä olen aina välillä yllättäen havainnut muutoksia. Suurin osa muutoksista varmaan onkin puoliksi tiedostamattomia. Tässä kuitenkin sellaisia selkeitä muutoksia, joita pystyn itse käyttämään onnistumisen mittarina.
Ihan ensimmäisenä haluan mainita asian, josta iloitsen eniten, sillä tämän häviäminen harmitti minua eniten. Nimittäin iloisuus ja pirteys. Olen joskus aikaisemminkin tästä kertonut, mutta tosiaan syömishäiriön myötä minusta, joka ennen olin aina todella sosiaalinen, puhelias ja nauravainen, tulikin hiljainen, totinen ja syrjään vetäytyvä. Tietenkään luonteenpiirteistä ei voi sanoa, että toinen olisi parempi tai huonompi kuin toinen, mutta muutos oli iso ja tunsin käyttäytyväni osittain vastoin luonnettani. Nyt olen alkanut huomaamaan vanhojen luonteenpiirteideni palaavan. Olen niin onnellinen, sillä olen koko ajan pelännyt, että olen menettänyt iloisuuteni kokonaan. Huomaan, että en ole vieläkään ihan sitä mitä olin, mutta paljon on menty eteenpäin. Viihdyn paremmin ihmisten seurassa, enkä enää ahdistu tai väsy sosiaalisissa tilanteissa samalla tavalla kuin ennen. Huomaan taas nauravani ja hymyileväni enemmän ja kertovani rohkeammin omia tarinoitani ja kokemuksiani. Mikä helpotus, että olen palaamassa omaksi itsekseni!

Toinen iso ja tärkeä juttu, mistä huomaan paranemisen, on järjen ääni. Olen kokenut, että päässäni on tavallaan kaksi eri tyyppiä, se järkevä minä ja se syömishäiriö. Aikaisemmin en tietenkään erottanut näitä kahta toisistaan. Nyt kuitenkin huomaan, että järkevä puoli minusta on äänessä lähes koko ajan. En enää pysty päässäni perustelemaan, miksi esimerkiksi ahmiminen kannattaisi. Tämä jo kertoo siitä, että syömishäiriöllä ole enää valtaa ajattelussani. Teen toki typeriä valintoja aina välillä edelleen, mutta en enää syömishäiriön käskevänä, vaan ihan oman itsenäni :D Järjen äänellä en siis tarkoita sitä, että olisin aina järkevä tai toimisin parhaalla mahdollisella tavalla, vaan nimenomaan sitä, että en enää kuuntele "syömishäiriön ääntä", vaan itseäni. Hyvä esimerkki tästä on vaikka tuo lomamatka, josta kirjoitin hetki sitten (täällä). Alkulomasta meinasin ahdistua syömisestä ja ääni päässäni väitti, että lihoisin jos syön muuta kuin salaattia ja keittoja viikon aikana. Järjen ääni kuitenkin voitti tuon äänen ja tulin siihen tulokseen, että lomalla voin nauttia ruuista ihan normaaliin tapaan hyvällä omatunnolla, eikä se haittaa mitään.

Tietenkin konkreettisin mittari siihen, että tiedän syömishäiriön olevan ohi on se, että suurin oireeni, eli ahmiminen on loppunut. Asia, joka ennen tuntui aivan välttämättömältä onkin muuttunut etäiseksi ja oudoksi asiaksi. Kuten mainittu, en keksi enää yhtäkään järkevää syytä, miksi ahtaisin vatsani täyteen herkkuja tasaisin, tihein väliajoin ja voisin huonosti. Aikaisemmin pääni keksi vaikka minkälaisia syitä ahmimiseen ja lopulta aina sorruin siihen. Ahmimisen loppumisen myötä en myöskään koe tarvetta liian niukkaan syömiseen, kuten ennen ahmimisten jälkeen. Viimeisin " kunnon" ahmiminen tapahtui muistaakseni kesällä, eikä sekään ollut samanlainen kuin ennen. Tuonkin jälkeen on  toki herkuteltu liikaa, mutta ei ahmittu.



Mielestäni kenties tärkein mittari tässä parantumisasiassa on oma kokemus. Kukaan muu ei pysty sanomaan sinun puolestasi, onko syömishäiriö ohi vai ei. En tosin tiedä, onko jotain mittareita joita käytetään esimerkiksi lääkäreiden tai psykologien toimesta. Joka tapauksessa minun mielestäni tärkeintä on se, miltä itsestä tuntuu. Hyvänä esimerkkinä tämä laihduttaminen. Joku voisi sanoa, että en ole vielä parantunut, koska koen tarvetta laihduttaa ja siten en vielä ole täysin sinut oman kehoni kanssa. Itse kuitenkin tunnen, että laihduttamisesta huolimatta olen erittäin lähellä sitä, että syömishäiriöni on kokonaan ohi. Vain henkilö itse tietää miten syömishäiriö vaikuttaa ja oireilee omalla kohdalla, joten myös henkilö itse pystyy sanomaan, onko syömishäiriö ohitse vai ei. Vaikka tosiaan, eihän sekään niin yksiselitteistä ole.

Viimeisenä haluaisin vielä mainita yhden tärkeän havainnon, nimittäin paino ja ruoka eivät ole tärkeintä elämässä. Aikaisemmin olin valmis luopumaan vaikkapa ystävieni näkemisestä, sillä pelkäsin joutuvani syömään jotain mitä en haluaisi. Tein oikeastaan kaikki elämäni päätökset siltä kannalta, miten voisin laihtua. Tosi tyhmää, mutta valitsin oikeastaan ammattinikin, eli opiskelupaikkani sen perusteella, missä minä voin laihtua ja opin kehittämään kehoani. Tietenkin minulla oli myös aikaisemmin ollut tälle liikunta - alalle kiinnostusta ja osaamista, mutta lopulta päätös hakeutua juuri tälle alalle oli itsellenikin pienoinen yllätys.
Nyt, vaikka edelleen treenit ja ruokailut ovat suuressa roolissa elämässäni, menevät sosiaaliset suhteet todellakin niiden edelle. Tai ainakin koko ajan yritän tietoisesti patistaa itseäni haastamaan itseäni ja entisiä tapojani. Tiedostan, että elämässä on niin paljon kaikenlaista hienoa, mikä menee ohi, kun vaan tuijottaa kirjaimellisesti sitä omaa napaa ja puntaria.

Tällainen kilometripostaus tällä kertaa :D Jos luit tänne asti, nostan kyllä hattua! Olisi todella mielenkiintoista jälleen kuulla teidän kokemuksianne. Voiko teidän mielestänne syömishäiriöstä parantua kokonaan? Millaisista asioista olette huomanneet tai voisitte huomata syömishäiriön olevan takanapäin? Heräsikö muita ajatuksia tästä postauksesta?
Minun kanssani todellakin saa olla erimieltä, sillä nämä ovat vain omia kokemuksiani ja havaintoja, eivätkä mitään absoluuttisia totuuksia. Kertokaa siis rohkeasti omia ajatuksianne ja kokemuksianne, jos niitä herää :)


4 kommenttia:

  1. Vau, olipa taas hyvä ja asiapitoinen postaus! Todella hyvää pohdintaa ja hienoja oivalluksia! :)

    Tässä yhteydessä tulee tosiaan usein vastaan tuo kysymys, että voiko syömishäiriöstä parantua koskaan kokonaan. Perustelit kuitenkin mielestäni todella hyvin, miksi parantuminen on mahdollista, vaikka se ei olekaan helppoa ja harvoin kovin nopeaa, vaan syömishäiriöön liittyvät ajatusmallit ja tavat voivat jäädä pitkäksi aikaa päälle.
    Itse koen, etten ole koskaan täysin parantunut, mutta välillä on kuitenkin ollut parempia jaksoja, jolloin syömishäiriöajatukset ovat olleet vähäisempiä ja olen jaksanut ja osannut elää normaalimpaa elämää. Kuitenkin välissä on ollut myös huonompia jaksoja, jolloin entiset ajatukset ja tavat ovat taas olleet vahvempia ja elämä on taas alkanut pyöriä enemmän syömishäiriön mukaan, vaikka ilmenemismuodossa on ollut jonkin verran eroja. Usein taustalla on ollut jotain muuta vaikeuksia tai stressiä, eli syömishäiriö on tavallaan toiminut omalla kohdallani jonkinlaisena keinona paeta tai vältellä muita ongelmia. Toisaalta myös joistain syömishäiriöön liittyvistä tavoista on tullut niin "tavallinen" osa muuta elämää, että välillä on vaikea erotella syömishäiriöstä ja muuta elämää tai toimintaa. Esimerkkinä tästä vaikka vahvasti iltaan painottuva syömiseni, eli yleensä syön suurimman osan päivän ruoista vasta illalla, mutta en koe tätä aina niinkään ongelmaksi, vaan tavallaan haluankin pitää kiinni siitä, vaikka varsinkin nykyään yritän kyllä syödä päivälläkin sen verran, että jaksaisin. Kuitenkin haluaisin säästää suurimman osan iltaan ikään kuin palkinnoksi ja nautinnoksi.

    Joka tapauksessa, kun kirjoitit, niin uskon myös, että syömishäiriöstä voi todella parantua, vaikka se ei olekaan helppo ja jokaisella yksilöllistä. Tekstissä olikin hienoja esimerkkejä siitä, mistä tunnistat parantumisen merkkejä. Erityisen hyvä huomio oli mielestäni tuo ilo ja pirteys. Turhankin helposti tuijotetaan vain painoa tai syömistä, mutta todellisuudessa juuri tuo ilo ja innostuminen muusta (sosiaalisesta) elämästä on todella tärkeä tekijä ja samoin siihen liittyvä oma kokemus. Välillä sanotaan, että syömishäiriötä sairastava tavallaan kadottaa itsensä, eikä tiedä, mitä on ilman sairautta (ja tunnistan kyllä itsenikin tästä), mutta jos taas löytää muitakin puolia itsestään ja muuta kiinnostavaa, niin se on jo todella iso askel parantumiseen.
    Myöskään laihdutuksen ei tosiaan tarvitse olla esteenä parantumiselle, vaan tärkeintä on se, millaisia ajatuksia siihen liittyy, ja onko homma omassa hallinnassa. Mielestäni osasit perustella tämänkin todella hyvin.

    Huh, tästäkin tuli aikamoinen kilometrikommentti, mutta oli taas niin läheistä ja ajatuksiaherättävää asiaa :D

    Kiitos hyvästä postauksesta ja onnea kaikista hienoista edistysaskeleista! Tekstistä todella näkyy, että olet päässyt pahimman yli ja ihailtavaa myös, miten hyvin osaat jakaa näitä kokemuksia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, mikä kommentti!<3 Olen varmaan aikaisemminkin sanonut näin, mutta erityisesti tällaisiin henkilökohtaisempiin ja arempia aiheita käsitteleviin teksteihin olen erityisen kiitollinen kaikista kommenteista!:)
      Ikävä kuulla, että koet ettet ole täysin päässyt syömishäiriöstä yli. Ymmärrän tunteesi hyvin! Varsinkin stressin tai muiden ikävien tunteiden noustessa pintaan minullakin on ollut tapana paeta sinne syömishäiriöön, kuten itsekin kommentissasi sanoit. Toivottavasti sinulla on kuitenkin enemmän niitä parempia jaksoja!
      Hyvin samaistun myös tuohon, että syömishäiriöön liittyvistä tavoista ei välttämättä tunnista, mikä on tavallista ja mikä ei. Hyvä esimerkki tuo iltasyöminen. Mutta jos iltapainotteinen syöminen sopii sinun arkeesi, niin mikäs siinä :) Minäkin kyllä tykkään päivän päätteeksi syödä enemmän ja jotain hyvää ja tavallaan "säästää" ruokaa sinne iltaan!

      Tosi hyvin sanottu, että syömishäiriötä sairastava tavallaan kadottaa itsensä ! Tunnistan kyllä itseni myös tuosta. Onneksi itensä voi myös löytää uudelleen, vaikka ei se helppoa tietenkään ole :)

      Tämä oli todella hyvä kommentti, täyttä asiaa! Kiitos paljon, että jaoit omaa kokemustasi. Toivon sinulle kyllä kaikkea hyvää ja olen aivan varma, että sinäkin pääset vielä syömishäiriöstä kokonaan eroon :)
      Huomasin kommenttia lukiessani ajattelevani, että kunpa sinäkin kirjoittaisit blogia, lukisin niin mielelläni enemmänkin ajatuksiasi ja kokemuksiasi!:)
      Kiitos vielä kannustuksesta ja kommentista Anne!<3

      Poista
    2. Voi kiitos taas ihanasta vastauksesta! <3

      Olen kyllä joskus miettinyt, että voisi olla ihan kiva kirjoittaa blogia, mutta en ole saanut koskaan aikaiseksi aloittaa, enkä oikein tiedä, minkälaista blogia kirjoittaisin. Hauska kuitenkin kuulla, että kiinnostaisi :D Tämä sinun blogisi on ainakin mahtava esimerkki kiinnostavasta blogista ja erityisesti myös hyvästä lukijoiden huomioimisesta täällä kommenttien puolella <3

      Poista
    3. Kiitos vain itsellesi ihanista kommenteista!<3
      Blogisi olisi varmasti todella hyvä, kerrothan jos joskus päätät sellaisen aloittaa? :) Ja toisaalta voi olla parempikin, ettei päätä liian tarkkoja raameja blogille etukäteen, vaan kirjoittaa siitä mikä tuntuu hyvältä :)
      Voi miten ihana kuulla! Kiitos kovasti, tämä kyllä piristi kovasti taas päivääni! <3 :)

      Poista

Kiva jos jätät kommenttia, vastaan mahdollisimman pian! :)