keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Voiko syömishäiriöstä parantua ja laihduttaa samaan aikaan?

Hei,

Tätä aihetta ja tekstiä olen valmistellut päässäni jo todella pitkään. Usein olen jo alkanut kirjoittaa, mutta en kuitenkaan ole saanut ajatuksiani jäsenneltyä niin kuin olisin toivonut. Nyt halusin kuitenkin tämän postaussarjan puitteissa vihdoin kirjoittaa otsikon aiheesta oman näkökulmani, tuli tekstistä sitten hyvä tai ei.
Ja kuten aina näistä syömishäiriöasioista puhuttaessa tahdon muistuttaa, että puhun vain omasta kokemuksestani enkä ole mikään asiantuntija. :) Haluan tässä tekstissä myös kertoa omat motiivini, miksi edelleen yritän laihduttaa. Puhun nimenomaan ahmimishäiriön näkökulmasta asioista.
Niin, onko syömishäiriöstä mahdotonta parantua jos edelleen yrittää laihduttaa?


Kuten ehkä muistatte, olen käynyt juttelemassa syömisongelmistani useammalla ammattilaistaholla. Jos yksi asia pitäisi mainita mitä olen heiltä kaikista eniten kuullut, on se tämä: et tule koskaan parantumaan ellet hyväksy itseäsi sen kokoisena kuin olet ja lopeta laihduttamista. 

Okei, ymmärrän ihan täysin pointin. Syömishäiriöhän on tai oli oikeastaan se syy miksi alun perin ehkä koin tarvetta laihduttaa ja myöhemmin tarvetta jatkaa laihduttamista. Tästä näkökulmasta voidaan ajatella, että niin kauan kuin laihdutan, olen vielä tavallaan sen häiriön otteessa.
Laihduttamiseen myös liittyy energiansaannin säätely ja miinuskaloreilla oleminen, mikä taas johtaa ahmimiseen ja pitää minua jatkuvasti siinä samassa ahmimisen ja liian vähän syömisen pyörässä. Syömishäiriöstä parantumiseen liittyy myös yleensä se oman kehon tarkasteleminen uusien, paljon hyväksyvämpien lasien läpi ja laihduttaminen kuitenkin kertoo siitä että kokee tarvetta muokata kehoa johonkin suuntaan. 
Tässä siis muutamia asioita joita ajattelen itse olevan tuon lauseen takana. Voin siis allekirjoittaa hyvin tuon asiantuntijoilta useaan otteeseen kuulemani lauseen. Tuleeko teille mieleen muita asioita tuon ohjeen takana? Hassua kyllä, mutta tuo lause olisi varmaan myös se, minkä itse sanoisin ensimmäisenä jos joku kysyisi minulta miten syömishäiriöstä pääsee irti.


Miksi sitten itse laihdutan edelleen?

En tiedä olisiko se  helpompi vai vaikeampi tie, että vain lopettaisi laihduttamisen ja hyväksyisi itsensä sen kokoisena kuin on. Laihduttamisen lopettaminen varmaan minun tapauksessani myös pudottaisi painoa kuin itsestään (koska syömishäiriöni muoto on ahmiminen). Jos hyväksyisin kehoni vikoineen kaikkineen, lopettaisin laihduttamisen ja siihen liittyvän liian vähäisen energiansaannin ja pikkuhiljaa ahmiminen ja sen kautta tuleva painonnousu loppuisivat.
Jos laihdutuksen lopettaminen olisi helppoa, olisin varmaan jo aikaa sitten tehnyt sen ja niin varmaan olisi moni muukin. On todella vaikeaa päästää irti siitä ajatuksesta mitä ehkä voisi olla. Laihduttamisen lopettaminen ei todellakaan ole niin helppoa kuin miltä se äkkiseltään kuulostaa.
Myöskään laihduttaminen ja sen jatkaminen ei ole mikään helppo tie, koska jatkuvaa kamppailuahan tämä on ollut omaa päätä vastaan. Laihduttaminen on harvalle helppoa ja lisää haastetta siihen tuo tarve ahmia.
Itse olen kuitenkin valinnut tuon laihduttamistien... tarkoittaako se sitten sitä että en parane?

Kyllä, ei, ehkä.
Kuten sanottu, helpoin tapa olisi varmaan vain lopettaa laihduttaminen, vaikka tietenkin myös se lopettaminen ja laihdutusajatuksista irti päästäminen veisi aikaa ja paljon työtä. Minä en silti halua sanoa tai uskoa, että laihduttamisen lopettaminen on ainoa keino päästä syömishäiriöstä eroon. Tämä on varmaan sellainen asia mitä en sanoisi kenellekään muulle kuin itselleni ohjeeksi. Kaikille muille varmasti suosittelisin ensisijaisesti laihduttamisen lopettamista, mutta itse en suostu vaan uskomaan että se on ainoa ratkaisu. Tässä on jälleen tämä klassinen tilanne, että omia ohjeita on vaikea noudattaa vaikka niitä muille antaisikin.
Osittain olen todistanut itselleni olevani oikeassa. Tuntuu todella pahalta sanoa näin, koska olen kyllä valinnut kenties sen kivisimmän ja typerimmän tien kun en ole uskonut asiantuntijoita ja lopettanut laihduttamista. Tiedän kuitenkin, että useat ahmimishäiriöstä kärsivät ovat usein todella ylipainoisia ja aina laihduttamisen lopettaminen ei ole terveyden kannalta hyvä ratkaisu. Tietenkin se tapa millä painoa pudotetaan täytyy laittaa kuntoon.
Itselläni ne liikakilot ovat enimmäkseen päässäni, eli se laihduttamisen lopettaminen olisi ihan täysin mahdollista ja suositeltavaakin.
On kyllä ollut usein sellaisia aikoja kun olen tullut siihen tulokseen, että olen ikuisessa pyörässä ja laihduttaminen ei tule koskaan onnistumaan ellen pääse vääristyneistä ajatuksistani eroon. Olen silti, kenties tyhmänä jatkanut laihduttamista, mistä päästäänkin tilanteeseen jossa olen nyt...


En todellakaan sano että olen täysin parantunut ja että syömiskäyttäytymiseni olisi täysin normaalia. Ei se vielä ole. Tämänhetkinen tilanteeni on kuitenkin sellainen, johon olen melko tyytyväinen tässä vaiheessa. Koen että pahimmat koettelemukset ovat ohi ja olen monessa suhteessa ottanut opikseni. Tekemistä riittää, mutta syömishäiriöstä parantuminen ei koskaan ole helppoa, oli tilanne mikä hyvänsä. Sitä en tiedä, olisinko päässyt tähän tilanteeseen paljon nopeammin jos olisin vain unohtanut laihduttamisen. Uskon että olisin.
Koen välillä huonoa omatuntoa siitä, että kirjoitan tänne blogiin "tavallisen" laihdutuksen näkökulmasta. Tunnen, että todellisuudessa en saisi laihduttaa, enkä saisi puhua laihdutuksesta syömishäiriön yhteydessä täällä blogissa. Haluaisin kuitenkin kirjoittaa omista ajatuksistani ja elämästäni, mutta silti tuntuu että teen väärin. Joskus tuntuu että minun pitäisi vain lopettaa laihdutus ja hehkuttaa täällä blogissa oman kehon hyväksymistä ja oman vartalon kehumista ja sitä kautta syömishäiriöstä paranemista. Se ei kuitenkaan olisi aitoa, koska minun tarinani on tällainen kuin se on. Olen kaukana täydellisestä esimerkistä, teen vain omat, joskus typerät valintani enkä ikinä kannusta ketään ottamaan minusta mallia.

Seuraavaksi haluankin perustella omat syyni laihduttaa edelleen...

On todella vaikeaa sanoa missä menee raja syömishäiriön takia laihduttamisessa ja ihan omaksi iloksi laihduttamisessa. Tällä hetkellä koen ja haluan uskoa että laihdutan sen takia että minä voin. Voin hyvin kehossani ja arvostan sitä mihin se pystyy. Olen aikaisemminkin tästä puhunut, mutta tosiaan minulle kilojen karistaminen merkitsisi myös syömishäiriön nujertamista koska liikakiloni ovat tulleet ahmimisen takia.
En kovin usein kehu omaa vartaloani, mutta en myöskään inhoa sitä ja yritä sen takia väkisin muuttaa vartaloani.
Osittain laihduttamiseeni on syynä myös alavalintani. Opiskelen liikunta-alalla, eli kehoni tulee tulevaisuudessa olemaan myös minun tavaramerkkini. Tulevaisuudessa minun ulkonäköni voi vaikuttaa työhöni ja palkkaukseeni. Se nyt on ihan toinen tarina, mutta selittää kuitenkin osaltaan sitä miksi edelleen tahdon pudottaa painoa. Lisäksi alanvalintani puolesta olen päässyt ja joutunut opiskelemaan paljon ravintoon ja liikuntaan liittyen, eli tiedän miten asiat pitäisi tehdä (en silti aina tee asioita niin kuin pitäisi...).
Tiedän, että niin harrastuksissa kuin muissakin elämän osa-alueissa tulen aina haluamaan kehittyä. Haluan nostaa suurempia kuormia kuntosalilla, haluan vetää monta leukaa putkeen ja ihan samalla tavalla haluan myös haastaa kehoani ja kehittää sitä itselleni mieluisimpaan suuntaan. Ja nythän olen tosiaan yrittänyt siirtyä siitä laihduttamisesta enemmän kohti kehon muokkaamista ja treenituloksiin keskittymistä.



Kuten sanottu, en todellakaan antaisi muille neuvoksi laihduttamisen jatkamista, koska se ylläpitää sitä syömishäiriökierrettä niin helposti. En haluaisi itsekään enää laihduttaa, vaan nimenomaan muokata kehoani. Jos nyt joku olisi yhtä jääräpää kuin minä eikä suostuisi uskomaan että laihdutuksen lopettaminen on paras ratkaisu, niin suosittelisin ainakin tekemään laihdutuksen järkevällä tavalla jonkun ammattilaisen ohjeilla ja avulla. Jos ihan oikeasti on tarvetta pudottaa painoa, niin se tulee sitten tehdä järkevästi ja niin että oikeasti ymmärtää miten asiat pitää tehdä oikein, eikä ainakaan jatka niitä syömishäiriön vääristyneitä käyttäytymismalleja.

Toivottavasti tämä teksti aukaisi hieman minun ajatusmaailmaani. Kuten sanottu, olen joutunut miettimään tätä asiaa todella paljon, eikä se todellakaan ole mitenkään yksiselitteinen. Jokaisella on erilainen tarina ja motiivit taustalla eikä yksi ohje välttämättä päde kaikille. Jälleen kerran kuulisin hyvin mielelläni teidän kokemuksianne ja ajatuksianne kommenteissa :)

Postaussarjan aikaisemmat tekstit:



2 kommenttia:

  1. Olipa taas hyvä kirjoitus ja ihanaa, että kirjoitat omasta kokemusestasi ja avaat omia ajatuksiasi, etkä vain toista yleistä sanomaa siitä, että syömishäiriöstä parantuminen ja laihduttaminen eivät voi onnistua yhdessä. Kuten sanoitkin, niin asia on monimutkainen ja kaikkien tapauksessa yksilöllinen. Lisäksi avasit hyvin sitä, miksi itse haluat edelleen jatkaa laihduttamista, ja mielestäni perustelusi olivat erittäin hyviä. Ymmärrän siis hyvin pointtisi, ja lisäksi se, että olet liikunta-alalla vaikuttaa hyvältä motivaatiolta tähän suuntaan - erityisesti jos tavoitteet ovat myös kehon muokkauksessa ja suorituskyvyn parantamisessa. Ihanteellisessa tapauksessa ensisijaiset tavoitteet voisivat olla juuri suorituskyykyyn liittyviä ja laihtuminen tulisi ikään kuin siinä sivussa, ilman että siitä pitäisi tehdä sen merkittävämpää tavoitetta. Käytännössä kuitenkin varmasti hankalampaa jättää laihdutusta kokonaan, ja jos sitä on tavoitellut jo pitkään, niin ajatusmalleja ja tavoitteita on vaikea muuttaa. Joka tapauksessa perustelit hyvin tavoitteesi ja vaikuttaa mukavan terveemmältä suunnalta, ja kun lisäksi tiedät myös ravitsemus- ym. asiaan liittyviä faktoja, niin vaikuttaa kaikin puolin hyvältä suunnalta :)

    Omasta laihdutus- ja syömishäiriöhistoriastani voin sanoa sen verran, että olen yrittänyt laihduttaa jo hyvin nuorena (ala-asteikäisenä), mutta yleensä nämä laihdutuskuurit eivät onnistuneet tai ainakaan pitäneet pitkään, ja käytännössä lisäsivät vain ruoan himoa. Myöhemmin (n.15-vuotiaana) kun sitten todella laihduin, niin en muista varsinaisesti laihduttaneeni, vaan taustalla oli pikemminkin lihomisen pelko. En siis varsinaisesti yrittänyt laihduttaa, mutta ajatusmaailma ja toiminta muuttui jossain vaiheessa vähitellen syömishäiriöisempään (lähinnä anorektiseen) suuntaan, ja vähensin syömistäni ja lisäsin liikkumista lihomisen pelossa. Ei siis mitenkään tervettä tai edes kovin tavoitteellista toimintaa, vaan enemmänkin pelon tai ahdistuksen ja pakkomielteiden ohjaamaa.
    Lyhyesti voisin siis sanoa, että en ole koskaan onnistunut varsinaisesti laihduttamaan, vaan laihtuminen on tapahtunut enemmänkin sairaan ja pakkomielteisen ajattelu- ja toimintamallien kautta, ja tämä on toistunut myöhemminkin, vaikka välissä on ollut terveempiä kausia, mutta jonkinlainen syömishäiriö kuitenkin taustalla (ja välillä mennyt myös toiseen suuntaan).

    Kiitos taas hyvästä ja ajatuksia herättävästä kirjoituksesta sekä mukavaa viikon jatkoa! <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista Anne! Et tiedäkään millainen helpotus on saada tällainen kannustava kommentti tekstiin jonka julkaiseminen on arveluttanut. Suurkiitos!<3
    Todella mukava kuulla että sain perusteltua oman kantani niin että se kuulostaa järkevältä ja ymmärrettävältä. Kuten sanoit kommentissasi, niin ihanteellinen tapaus olisi juuri että tavoitteet olisivat siellä suorituskyvyn parantamisessa eikä laihduttamisessa. Koen että olen menossa siihen suuntaan, hitaasti mutta varmasti :)
    Kiitos myös siitä, että kerroit omaa tarinaasi. Olet kyllä hyvin nuorena aloittanut laihduttamisen! Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat tuolla lihomisen pelolla ja noin nuorena mitä itse kerroit olleesi ei sitä pelkoa välttämättä osaa käsitellä oikealla tavalla. En ollutkaan tullut ajatelleeksi että kaikki eivät välttämättä ajattele juuri laihduttavansa, vaan syynä voi myös olla se lihomisen pakonomainen välttely ja sitä kautta laihtuminen. Tämä oli siis minulle itselleni uusi näkökulma, sillä olen itse aina yrittänyt nimenomaan laihduttaa.
    Onneksi ainakin kommenttiesi perusteella sinulla menee nykyään paremmin! Toki kaikille on niitä hyviä ja huonoja jaksoja, mutta niin kai sen paranemisprosessin kuuluu mennäkin. Toivon sinulle kyllä kaikkea hyvää :)

    Iso kiitos mukavasta kommentistasi ja siitä että jaoit oman kokemuksesi! <3 Oikein mukavaa viikonjatkoa Anne! :)

    VastaaPoista

Kiva jos jätät kommenttia, vastaan mahdollisimman pian! :)