tiistai 19. syyskuuta 2017

Taas syödään salaa

Moi!

Viime postauksen jälkeen olisi kai pitänyt koputtaa puuta niin kovaa että naapuritkin kuulee! Ei kai koskaan pitäisi sanoa ääneen, että hyvin menee. Silloin tuntuu usein alkavan alamäki... No ei, kyllähän sitä onnistumisista täytyy osata iloita.
Nyt on vasta tiistai, mutta tämä viikko on ollut aika huono.

Viime aikaiset pohdiskeluni ovat vieneet minut sellaiseen johtopäätökseen, että minun syömisissäni on kaikki hyvin niin kauan kun joku "vahtii" minua jatkuvasti. Esimerkiksi tällä hetkellä poikaystäväni. Suurimmaksi osin olemme samoihin aikoihin kotona, eikä minulla olisi mahdollisuutta ahmia, se kun aina tapahtuu salaa. En myöskään suurempia herkkumääriä syö, koska olemme sopineet syövämme yhdessä herkkuja sen kerran viikkoon.
Olen oikeastaan oivalluksestani hieman huolissani, koska faktahan se on, että elämässä tulee aikoja kun on pidempiä aikoja yksin. Ajankohtaista tästä asiasta tekee myös se, että poikaystäväni tulee olemaan tulevina viikkoina illat töissä, mikä tarkoittaa paljon yksinoloa minulle. Monena iltana minullakin on menoja, mutta paljon vähemmän kuin toisella. Tykkään kyllä yksinolosta, älkää käsittäkö väärin. Oikeastaan rakastan sitä ja kaipaan yksinoloa useinkin. Silti siihen yksin olemiseen liittyy edelleen voimakas pelko siitä, ettei omaa syömistään pysty hallitseman. Ei vaan voi olla niin, että joka kerta yksinollessani alkaa se sama syömisrumba.
Tuntuu myös itsensä huijaamiselta tämän oivalluksen jälkeen sanoa että hyvin menee, kun todellisuudessa joku muu pitää läsnäolollaan syömisiäni kasassa. Yritän ajatella tämän hyvänä harjoituksena ja yritän parhaani, ettei syöminen heti lähtisi käsistä kun yksinoloa tulee enemmän!
Oikeastaan tiesin jo kesällä, että tuleva syksy tulee olemaan tällainen ja siksi oikeastaan kehittelinkin projektit tälle syksylle.

Näköjään eksyin vähän aiheesta, joten palataanpas takaisin otsikon aiheeseen :D Nimittäin salaa syömiseen ja ylipäätään siihen miten tämä viikko on alkanut. Eilen jostain kumman syystä oli pakko saada herkkuja. Salille ei tehnyt lainkaan mieli mennä, sen sijaan herkut houkuttelivat ihan liikaa. Tunsin pitkästä aikaa. että syömistäni ja mielitekojani ohjaa enemmän alitajuntani kuin tietoisuuteni. Oikeastaan tästä oli viitteitä jo sunnuntaina, kun söin kaiken hyvän mitä kaapista löysin. Onneksi sitä ei hirveästi löytynyt! Koko pellillinen proteiinibrownieta hävisi myös aika nopeasti. En ole onneksi varsinaisesti ahminut, mutta olen kokenut että syömiskäyttäytymiseni ei ole täysin hallinnassani.



Tänään sitten huomasin sortuvani erittäin vanhaan huonoon tapaan, josta jo luulin päässeeni eroon. Nimittäin salaa syöminen... Tätä on niin noloa edes kertoa. Luulin olevani pidempään yksin, joten ostin itselleni suklaalevyn. Tiesin olevani yksin vain pienen hetken, mutten kai olisin ostanut paljon enemmänkin herkkuja! Lopulta yksinolo peruuntuikin, mutta suklaatahan ei voi jättää syömättäkään. On hassua, miten taitava minusta on tullut salaa syömisessä. Söin vuorotellen suklaata ja kaalia, jotta jos minut yhtäkkiä yllätettäisiin, hengitykseni ei tuoksuisi suklaalta. Kun kuulin yksinoloni peruuntuneen, avasin suklaalevyn ja paloittelin sen valmiiksi, jotta sitten kotona paketin rapina tai rivien katkominen ei kuuluisi kauas. Ihan naurettavaa :D Meinasin myös myöhästyä koulusta, koska oli pakko saada katsoa sarjaa ja syödä suklaata.
Salaa syöminen on vaan niin noloa ja ikävää. Silti tuntuu että vielä pahempaa olisi kertoa, että en tänäänkään pystynyt olemaan syömättä herkkuja. Minulla on niin huono omatunto! Lopulta sitten tunnustinkin tekoseni ja onnekseni sain poikaystävältäni tukea. Pelkäsin, että hän olisi minulle vihainen tai pettynyt minuun. Olen kyllä onnellinen että olen sellaisen ihmisen kanssa joka tukee minua parhaansa mukaan ja yrittää ymmärtää tällaisia kummallisia tekojani<3.

Ei tullut kuvattua herkkuja, joten viikonlopun herkkukuva korvatkoon uudet!

Salaa syömisen motiivit ovat mielestäni melko selkeät, juurikin nuo edellä mainitut syyllisyyden ja häpeän tunteet. Ehkä myös pelko siitä, että sitten ei saisikaan syödä niitä herkkuja jos toinen saisi mieleni muutettua. Tuokin pelko on enemmän sen alitajunnan kuin tietoisuuteni.
Salaa syödessä ei pysty kyllä edes nauttimaan siitä ruuasta. Hyvänä esimerkkinä: ostin myös pienen hillomunkin. Pelkäsin jääväni kiinni, joten söin tuon suunnilleen kahtena suupalana. En maistanut mitään, enkä tosiaankaan nauttinut syömästäni. Silti se oli vain pakko saada syötyä.
Alkuviikon perusteella pelkään että koko viikosta tulee huono. Teen kuitenkin koko ajan töitä, että en anna syömishäiriön määräillä tekemisiäni.

Vaikuttaa siltä, että kaksi viikkoa on minulle ehdoton maksimi pysyä ruodussa. Usein käy juuri niin, että maksimissaan kaksi viikkoa menee ihan hyvin, kunnes tapahtuu repsahdus ja kaikki edistys häviää. Kuten sanottu, yritän parhaani että pääsisin näin kahden päivän jälkeen heti takaisin ruotuun, ennen kuin suurempaa takapakkia tapahtuu. Huomaan kyllä heti, että herkuttelujen jälkeen pääni käskee skippailemaan ruokailuja ja syömään vähemmän.
Ikävänä huomiona se, että paino oli noussut yllättäen kaksi kiloa perjantaista. Oma vika, mutta varmasti tuo on yksi syy miksi tänään repsahdin. Tuli vaan sellainen olo, että eihän tästä tule yhtään mitään. Mutta kyllä tästä tulee! Vaikeuksien kautta voittoon, vai mitä?

Onko teillä tapana syödä salaa? Osaatteko sanoa mikä sen aiheuttaa?

6 kommenttia:

  1. Moi! Päädyin blogiisi sattumalta, ja monet tekstit kuulostaa ihan liian tutuilta... Ahmimista ja laihdutusta täällä takana jo enemmän kuin kehtaan myöntää. Salassa syöminen on todella tuttua: "piilotan" esim. suklaalevyn tai lakupussin keittiön kaappiin, ja käyn sieltä salaa kahmimassa kun mies ei ole näkösällä. Joskus hoputan häntä lähtemään etuajassa jos on menossa jonnekin, että saan olla illalla yksin ja ahmia herkkuja. NIIIN KAMALAA. Valitettavasti valoa ei ole vieläkään tunnelinpäässä näkyvissä: olen lihonut vuoden aikana yli 6kg ja oma kroppa ällöttää todella paljon. Olen normaalipainon (vielä), joten mieskään ei osaa ottaa tosissaan, kun kerron että syön liikaa herkkuja. Tsemppiä sinne, kyllä tästä parannutaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!
      Tilanteesi kuulostaa kyllä hyvin samanlaiselta kuin minun! Tuo ahmimisen ja laihduttamisen kierre on kyllä minullakin jatkunut jo aivan liian kauan ja tunnun lopulta aina päätyvän samaan oravanpyörään. Myös lyhyessä ajassa painon kerryttäminen on valitettavasti tuttua. Ja kuten itsekin sanoit olevasi kuitenkin normaalipainoinen, niin todennäköisesti sinullakaan ei oikeasti ole suurta tarvetta painonpudotukseen, vaikka se itsestä siltä ehkä tuntuukin.
      Mukavaa kuitenkin että päädyit tänne blogiini! Toivottavasti jäät jatkossakin lukemaan ja kertomaan miten sinulla menee :) Tsemppiä sinne ja kiitos että jätit kommenttia!<3

      Poista
  2. Joo muistan pakottaneeni mieheni koiran kanssa ulos, että voisin syödä loput herkut salaa. Olen itse pohtinut, että mulla yksin syömisen on aiheuttanut lapsena yksinolo ja syöminen turvattomuuden tunteeseen. Tajusin, että tein sitä aikuisena. Söin yksin ollessani makeaa hulluja määriä. Nykyään sitä ahmintahimoa ei tule, kun syön aina itseni täyteen ruokaa ennen yksinoloa. Kiusaus nälän ja tunnestressin molempien yhdistelmänä voisi olla kohtalokasta. Sitten joskus olen myös tutkaillut rauhassa yksin ollessani, että miltä minusta tuntuu sillä hetkellä :)
    Tsemppiä kovasti<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!
      Jälleen on lohduttavaa kuulla, että joku muukin on joskus käynyt samanlaisia juttuja läpi! Meillä ei koiraa ole, muuten varmaan käyttäisin samaa temppua :D Hienoa että olet saanut pohdiskeltua mistä tuo salaa syöminen todennäköisesti johtuu. Itse äkkiseltään keksin juurikin sen häpeän tunteen, mutta veikkaan että syvemmällä on muitakin syitä.
      Hyvä vinkki tuo että syö vatsansa täyteen ennen kuin jää yksin. Taidan kokeilla sitä heti huomenna kun olen jäämässä taas yksin! Tuota itsetutkiskelua olenkin välillä harrastanut :) Kiitos että jaoit kokemuksia ja vinkkejä, ne kyllä aina tsemppaavat ja auttavat!<3 :)

      Poista
  3. Kylläpä kuulostaa taas tutulta ja tavallaan lohduttavaa lukea tätä jonkun muun kirjoittamana, ja itse voi vain nyökytellä melkein joka kohdassa.

    Voisin allekirjoittaa molemmat, sekä yksin että salaa syömisen. Omalla kohdallani yksin syöminen on lähtenyt alun perin ehkä jonkinlaisesta tyhjyyden täyttämisestä. Kun on ollut yksin, eikä ole muuta tekemistä, niin syöminen on toiminut mukavan helppona ja nautinnollisena tekemisenä. Ajan myötä siitä on tullut enemmänkin jonkinlainen tapa, eli tuntuu vaikealta olla yksin tekemättä mitään, ja usein kaipaankin niitä omia syömisrutiineja ja sitä, että voi samalla lukea tai selata nettiä. Koko homma toimiinkin jonkinlaisena itseään ylläpitävänä kehänä, eli täytän tyhjyyttä / muun tekemisen puutetta syömisellä, mutta kun siitä on tullut niin tärkeä tapa, niin kaipaan myös sitä ja saatan jättää muuta tekemistä väliin, että voin ylläpitää näitä omia syömisrutiineja.
    Ja pitää myös lisätä, että muiden kanssa ollessa syömisten hallinta on yleensä helppoa, mutta yksin onkin sitten eri juttu (vaikka toisaalta myös kaipaan yksinäisyyttä, että saan syödä rauhassa).

    Hyvin ja ihailtavan rohkeasti kirjoitettu myös tuosta salaa syömisestä. Se kuulostaa myös hyvin tutulta, eli et ole yksin tämänkään asian kanssa, ja lohdullista kuulla, että muutkin "harrastavat" sitä.

    Ihana kuitenkin kuulla, että sinulla on noin ymmärtävä poikaystävä <3 Tällaisessa tilanteessa ei todellakaan kaipaa minkäänlaista syyllistämistä, ja hienoa, jos voi kertoa jollekin myös siitä, kun kaikki ei mene ihan putkeen.

    Kiitos hyvistä kirjoituksista ja tsemppiä viikonloppuun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, pakko sanoa että olen todella helpottunut tähän postaukseen tulleista kommenteista! Jotenkin jännittää usein tällaisten julkaiseminen, mutta sitten muistaa miten ihania ja ymmärtäväisiä ihmisiä tätä lukee!<3

      Olet selvästi pohtinut tätä yksin syömistä ja kuulostaa kyllä erittäin tutulta! Nyt oli minun vuoroni nyökytellä tekstiäsi lukiessa :D
      Tunnistan todella hyvin itsessäni tuon, että lopulta syömisestä on tullut niin tärkeä tapa, että jätän muita menoja välistä syödäkseni! Saut kyllä hyvin tiivistettyä sanoiksi nuo yksin syömiseen liittyvät ajatukset ja tunteet.
      Sillä hetkellä kun näihin huonoihin tapoihin sortuu, tuntuu kuin olisi maailman ainoa ihminen joka tuota tekee. On hyvin lohduttavaa näin konkreettisesti huomata ettei ole asian kanssa yksin.
      Ihana että tulit kommentoimaan ja kertomaan omat kokemuksesi, ei voi muuta kuin kiittää kovasti❤😊

      Poista

Kiva jos jätät kommenttia, vastaan mahdollisimman pian! :)