keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Jos en laihduttaisi, niin...

Moi!

Löysin blogini luonnoksista tällaisen otsikon ja jäin miettimään tuon lauseen jatkoa. En tiedä miksi en ole aikaisemmin tätä postausta kirjoittanut, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Tuo lause "jos en laihduttaisi" käy minulla usein mielessä. Millaista elämäni silloin olisi? Olen aikaisemmin pohdiskellut sitä, miten en tiedä millaista on olla laihduttamatta. Tämä on osittain sama asia, mutta hieman eri näkökulmasta ehkä :D
Vaikka minulla on syömisongelmia taustalla, halusin kuitenkin kirjoittaa tämän postauksen ihan "tavallisen" laihdutuksen näkökulmasta. Vielä ennen varsinaista asiaa on pakko sanoa, että yllätyin miten vaikeaa tuota lausetta onkaan jatkaa! Kyllähän se painonpudotus on jo niin iso osa elämää, että on vaikeaa kuvitella millaista olisi elää ilman sitä. Onhan tässä jo päälle neljä vuotta "ikilaihdutettu". En halunnut laatia listaa siltä kannalta, että laihdutus olisi mitenkään erityisen hyvästä tai pahasta. Yritin ajatella asioita mahdollisimman neutraalisti, ilman ennakkoajatusta että laihduttaminen olisi jotenkin erityisen huono tai  hyvä asia :)

Kuva: Brian Mann/Unsplash

Jos en laihduttaisi, niin...

- en tietäisi ravinnosta ja liikunnasta läheskään niin paljon kuin nyt
-  kävisin enemmän ulkona ystävieni kanssa
- olisin paljon avoimempi (en edelleenkään tahdo kertoa ihmisille että yritän laihduttaa ja välillä sen salassa pitäminen on vaikeaa)
- minulla olisi enemmän kavereita (uskoisin näin, edellisistä johtuen)
- minulla ei olisi välttämättä mitään projektia mihin syventyä
- laiskottelisin hyvällä omatunnolla silloin kun siltä tuntuu (teen tätä nytkin, mutta en aina niin hyvällä omatunnolla)
- en olisi nykyisessä opiskelupaikassani
- söisin herkkuja melkein joka päivä (ihan oikeasti! :D)
- nauttisin mahdollisesti liikunnasta eri tavalla kuin nyt
- ostaisin vain vaatteita joita aion oikeasti heti käyttää, enkä ostaisi "sitten kun" -vaatteita
- en miettisi ruuan kaloreita
- maustaisin ruokaani kastikkeilla ja maistelisin rohkeammin uusia ruokia
- en vertailisi omaa ulkonäköäni muihin niin paljon
- söisin valmisruokia useammin
- en kävisi lähes joka päivä puntarilla
- luultavasti vain hyväksyisin kehoni sellaisena kuin se on (en välttämättä olisi kuitenkaan tyytyväinen)
- en söisi salaa
- minun olisi helpompaa ostaa eväitä
- en vetäisi jatkuvasti vatsaa sisään
- en stressaisi syömisestä
- en kirjoittaisi tätä blogia
- en olisi tutustunut ihaniin ihmisiin tämän blogin kautta!<3



Tällaisia ajatuksia minä sain tuon lauseen perään. Jos siellä on sellaisia jotka laihduttavat, oletteko koskaan miettinyt, mitä jos ette laihduttaisikaan. Olisiko elämänne tai arkenne jotenkin toisenlaista? Millaisia asioita teidän listaanne tulisi?
Minusta oli todella mielenkiintoista huomata, että sain listalleni sekä positiivisia, että negatiivisia juttuja. Jos tähän pohdintaan olisi otettu minun syömisongelmani mukaan, olisi lista varmasti jäänyt sinne miinuksen puolelle paljon vahvemmin.
Laihdutus on sekä antanut, että ottanut. "Mitä jos" - ajattelu ei yleensä kannata, jos vain takertuu menneisyyteen. Siksipä voin vain ottaa negatiiviset jutut tarkasteluun ja miettiä, voisinko tehdä niihin asioihin muutosta tulevaisuudessa. Tietenkään alun perin tarkoitus ei todellakaan ole ollut laihduttaa näin pitkään! Mutta niin on vain valitettavasti käynyt. Toivottavasti pian pääsen tavoitteisiini (tai pystyn muuten lopettamaan laihdutuksen) ja pääsen testaamaan tätä listaa ihan käytännössä !:D

Lisäys: linkkasin juuri blogin Facebookkiin Piia Pajusen todella hyvän blogitekstin, käyhän lukemassa!


maanantai 25. syyskuuta 2017

Herkkupäivä on aina herkkupäivä...

Moi!

Ärsyttää kun en osaa hillitä itseäni! Joka viikko on sama homma...
Minullahan on nyt ollut tavoitteena tässä pitää kerran viikossa aina herkkupäivän ja muina päivinä yritän parhaani mukaan pysyä ruodussa. Olen huomannut että tämä toimii minulla aika hyvin. Tai ainakin aikaisemmin ajattelin niin...

Mikä sitten on ongelma? Ongelma on varmaan aika yleinen niille, jotka pitävät harvemmin herkkupäiviä. Ei kerran viikkoon edes ole hirveän harvoin, mutta silti :D
Maistoin lauantaina uutta (?) suklaamoussea. Oli hyvää :)
Silloin kun niitä herkkuja saa syödä, en osaa hillitä itseäni ollenkaan, vaan syön koko viikon edistyksen pois! Ja ihan oikeasti, syyskuun aikana painoni on pysynyt koko ajan suunnilleen samoissa lukemissa. Joka perjantai se on ollut vähemmän kuin maanantaina ja olen ollut jopa tyytyväinen, mutta sunnuntaina paino on taas noussut vähintään entiselleen!

Välillä olen pystynyt olemaan aika hyvinkin kohtuudessa lauantaina ja olen huomannut, että eihän se niin vaikeaa olekaan. Sitten sunnuntaina tulee kuitenkin syötyä ihan liikaa ja huijattua itseä syömällä jotain, mikä ei ole niin rasvaista tai sokerista, mutta kuitenkin hyvin energiapitoista. Tai no, myönnettäköön että on usein tullut syötyä ihan "oikeita" herkkujakin silloin sunnuntaisin.
En tiedä kumpi on pahempi, syödä lauantaina suurempi määrä herkkuja ja sunnuntaina palata ruotuun, vai että syö sekä lauantaina että sunnuntaina jonkun verran. Lopputulos on kai aika sama, eikä kumpikaan vie mihinkään. Viime viikonloppu on hyvä esimerkki, kun söin ihan kunnolla sekä lauantaina että sunnuntaina. Lienee sanomattakin selvää että paino on noussut, enkä edes halua tietää mitä se nyt on!

En haluaisi luopua viikottaisesta herkkupäivästäni, koska se on tosiaan ollut minulle ihan sopiva väli herkutella. Kun vaan muistaisi omat tavoitteensa myös silloin kun sitä hyvää on nenän edessä! Tylsää olla jatkuvasti samassa tilanteessa. Jos tavoitteena olisi painon ylläpito, tämä olisi oikein sopiva juttu, mutta kun ei ole.
Koska olen normaalipainoinen, ne kilot jotka haluan pois ovat vielä tiukemmassa ja vaativat oikeasti järkevää tekemistä. Haluaisin pitää kerran viikkoon herkkupäivän, syödä silloin vain vähäsen ja sitten sunnuntaina palata taas ruotuun. Niin kai se pitäisi tehdä. Jos vaan omaisi vähän paremman itsehillinnän!

Lauantain herkkuja... vohveleita, Subwayn puolikas leipä, suklaalevy...
Nyt ajattelin viikon tai kaksi kokeilla sellaista, että en pidä herkkupäivää, vaan syön suklaapatukan tai kaksi silloin kun siltä tuntuu. En anna itselleni lupaa ihan joka päivä syödä, esimerkiksi kolme kertaa viikkoon. Viime viikon harrastin tätä oikeastaan tahattomasti ja ihmeekseni huomasin sen toimivan! Olenhan kesästä lähtien enemmän tai vähemmän elänyt tätä "yksi herkku päivässä"- ideologiaa. Nyt erona on vain se, että se herkku saa oikeasti olla herkku :)
Pidemmän päälle en usko tällaista noudattavani, koska tykkään siitä kun yhtenä päivänä saa syödä hyvällä omatunnolla enemmän. Yritän kuitenkin nyt jättää isommat herkkupäivät pariksi viikoksi pois ja katsotaan tuleeko edistystä vai ei! On hassua, miten aina on muka niin päättäväinen ja valmis tekemään oikeita juttuja, mutta jos herkkuja on tiedossa niin kaikki järkevä ajattelu tuntuu katoavan! :D Usein käsketään kysymään itseltään ennen herkkujen syöntiä "haluanko tätä oikeasto" tai "haluanko mieluummin nämä herkut kuin sen unelmavartalon". Niissä sokerihimoissani vastaus tuntuu aina olevan se herkku!

Sitten pieni niksi mitä viime viikolla kokeilin ja aion nyt jatkaa. Olette saattaneet aikaisemminkin täältä blogista huomata, mutta tykkään pilkkoa asioita :D Pilkon proteiinipatukat ja nykyään, jos mahdollista, myös suklaapatukat! Esimerkiksi Royal-patukat ovat tähän hyviä; saan 12 palan sijasta yli 30! :D
Nyt toivon todellakin että tämä viikko olisi edellistä parempi! Viikonloppuna on tiedossa matkustaminen kotipaikkakunnalle ja pääsen tutulle vaa'alle ja näen mitä oikeasti on tapahtunut...

Olen tätä samaa asiaa kai useamminkin miettinyt, mutta nyt kun se on taas pinnalla, niin millainen "herkuttelusysteemi" teillä on? Syöttekö silloin kun huvittaa, vai kerran viikkoon vai miten? :)
Mukavaa viikkoa!

torstai 21. syyskuuta 2017

Mikään ei ole pilalla, ellei itse pilaa kaikkea

Moi!

Otsikko saattaa antaa vähän dramaattisemman kuvan aiheesta kuin on tarkoitus... Mutta silti se on mielestäni aika osuva ilmaus.
Tällä viikolla herkutteleminen ja syömisen hallitsemattomuus on ollut jälleen minulla ajankohtaista. Tiistaina kirjoittelinkin aiheesta vähän tarkemmin, mutta kertauksena siis että sunnuntai-illasta lähtien minua on vaivannut hirveä herkkuhimo ja sitä on seurannut mm. liikaa syömistä ja salaa syömistä.
Noista kahdesta molemmat on minulle tuttuja juttuja (valitettavasti), mutta ne eivät ole pitkiin aikoihin olleet ajankohtaisia. Nyt ne taas ovat, mutta ehkä aavistuksen verran eri tavalla kuin ennen.

Haluan ensiksi tarkentaa, että käytän herkuttelusta sanoja epäonnistuminen ja mokaaminen, koska niitä on helpointa tässä yhteydessä käyttää. En todellakaan tarkoita sitä, etteikö herkkuja saisi syödä, tai että herkutteleminen olisi epäonnistumista. Puhun nyt nimenomaan niistä hetkistä, kun haluaisi ja pitäisi syystä tai toisesta hillitä itsensä, mutta silti sortuu herkuttelemaan paljon, tai jopa ahmimaan.



Ahmiminen saattaa alkaa jostakin ihan pienestä jutusta tai "epäonnistumisesta". Esimerkiksi voidaan ottaa minun kokemukseni sunnuntailta. Tarkoitus oli syödä yksi, korkeintaan kaksi palaa proteiinibrownieta, mutta sen sijaan vetäisinkin koko annoksen kerralla naamariin. Koko annos on siis n. 4 palaa, joten mitään katastrofia ei päässyt tapahtumaan, etenkin kun tuon proteiinibrownien ravintoarvot ovat aika hyvät. Lisäksi söin kaksi jäätelöä, riisikakkuja ja tikkareita. Muuta ei kaapeissa ollut, muuten olisin syönyt varmaan enemmänkin. Sunnuntaita edelsi siis laantai, joka oli ihan suunniteltu herkkupäivä.
Se, että en onnistunut hillitsemään itseäni täysin tuona iltana, heijasteli heti seuraavaan päivään. Koin että olin jo tehnyt itselleni hallaa ja voin yhtä hyvin jatkaa sitä ostamalla herkkuja. Treenit jätin tosiaan välistä ja käytin treeniajan herkutteluun. En oikeastaan ahminut, mutta en kyllä ollut itsestäni ylpeäkään.
Sitten tuli tiistai, josta kirjoitinkin tuon postauksen; salaa syöminen. Maanantain herkuttelun jälkeen vakuutin poikaystävälleni, että herkuttelu loppuu. Kun en saanutkaan lopetettua sitä, sorruin herkkujen piilottamiseen ja salaa syömiseen. Joka tapauksessa lopputulos on sama: herkkujen syöminen ja jonkinlainen hallinnan menetys.
Eilinen... Sain migreenikohtauksen, mikä tietenkin "oikeutti" minut syömään taas herkkuja...
Ja tänään on torstai. Ja tiedossa on paljon yksinoloa, mikä on aina iso riski. Ainakin toistaiseksi on mennyt hyvin ja seuraavaksi aion tehdä pienen treenin.

Tuo kirjoittamani tarina kaikessa hienoudessaan on, uskokaa tai älkää, olennainen! :D
Tuossa nimittäin näkyy niin selkeästi se ilmiö, miten itseään alkaa sabotoida. Ensin menee vähän pieleen, mutta siitä pettyneenä meneekin vähän enemmän pieleen. Tuo sunnuntain syömismäärä ei todellakaan ollut mikään katastrofi. Okei, ehkä olisin voinut jättää pari palaa brownieta toiselle päivälle, mutta eihän tuossa mitään kamalaa tapahtunut. Ei ainakaan mitään sellaista, minkä takia minun pitäisi jatkaa herkuttelua koko loppuviikko!
Olen kuullut useasti tällaiseen sanottavan, että mitä jos puhelimesi tippuisi tielle? Tuskin alkaisit hyppimään sen päällä ja näin hajottamaan sitä entisestään. Todennäköisesti vain nostaisit sen ylös ja yrittäisit olla tiputtamatta sitä jatkossa. Saman pitäisi myös päteä painonpudotukseen. Jos tulee pieni epäonnistuminen niin siitä pitäisi jatkaa eteenpäin, eikä ainakaan hankaloittaa tilannetta entisestään jatkamalla herkuttelun kierrettä. Helpommin sanottu kuin tehty...

Tuo herkuttelun kierre voi alkaa ihan pienestäkin suunnittelemattomasta asiasta. Oman ahmimiseni on saattanut aloittaa esimerkiksi mummolassa syöty pieni annos jäätelöä, juhlissa syöty kakkupala, treenien skippaaminen, salaatinkastikkeen lisääminen salaattiin, stressi, huonosti nukuttu yö... melkein mikä tahansa siis.
Jotenkin se epäonnistumisen tunne monesti vaan tuntuu niin pahalta, että herkuista hakee jotakin mielihyvää siihen tunteeseen. Tai sitten se on joku tapa ottaa huonosta tilanteesta "hyöty" irti, kun "olen jo mokannut". Ja vaikka oikeasti ei edes olisi mokannut, siltä se vain saattaa tuntua ja todellinen mokaus tapahtuu vasta sitten kun sitä ahmimista jatkaa.
Oikeastihan se itselleen "kostaminen" herkuttelun jatkamisella on pahinta mitä voi tehdä. Kyllähän herkkuja saa syödä ja jokainen epäonnistuu joskus. Yleensä juuri se, miten asiaan suhtautuu, määrittää sen miten tavoitteessaan onnistuu. Uskon että tällainen niin sanottu hanskojen heittäminen tiskiin on tuttua niin syömishäiriöstä kärsiville kuin laihduttajillekin. Itse olen ainakin sortunut tähän "molemmissa rooleissa", jos näin voi sanoa.

Voi ehkä kuulostaa oudolta, mutta minulle tuo alkuviikko on oikeastaan ollut pieni voitto! Aikaisempi minä olisi syönyt tuon sunnuntain kokemuksesta pettyneenä varmaan vähintään viikon, todennäköisesti kaksi viikkoa herkkuja joka päivä. Eikä pelkästään syönyt, vaan ahminut. Ei ole yksi tai kaksikaan kertaa kun noin on käynyt.
Nyt, vaikka herkkuja tulikin syötyä, en kuitenkaan alkanut ahmia ja olen tsempannut itseäni niin kovasti, että en edes usko tänään sortuvani herkutteluun. Harvinaista on myös se, että olen pitänyt treeneistä kiinni herkutteluista huolimatta! Tottakai harmittaa, että nyt tällä viikolla ei edistystä tule tapahtumaan, pikemminkin takapakkia. Nyt täytyy vain hyväksyä asia, että tämä viikko ei ole minun paras viikkoni, mutta kenties ensi viikko on parempi :)
Onneksi olen syönyt myös ihan kunnon ruokaa :)

Minulla on pitkään ollut taipumus keskittyä vain niihin huonompiin juttuihin ja nyt yritän puolestaan löytää niitä onnistumisia. Tässäkin asiassa niitä on monta, kuten sanottu.
Tahtoisin kuulla teidän kokemuksianne tästä aiheesta. Onko teillä taipumusta pitkittää herkuttelua, jos jokin pieni moka tapahtuu?

tiistai 19. syyskuuta 2017

Taas syödään salaa

Moi!

Viime postauksen jälkeen olisi kai pitänyt koputtaa puuta niin kovaa että naapuritkin kuulee! Ei kai koskaan pitäisi sanoa ääneen, että hyvin menee. Silloin tuntuu usein alkavan alamäki... No ei, kyllähän sitä onnistumisista täytyy osata iloita.
Nyt on vasta tiistai, mutta tämä viikko on ollut aika huono.

Viime aikaiset pohdiskeluni ovat vieneet minut sellaiseen johtopäätökseen, että minun syömisissäni on kaikki hyvin niin kauan kun joku "vahtii" minua jatkuvasti. Esimerkiksi tällä hetkellä poikaystäväni. Suurimmaksi osin olemme samoihin aikoihin kotona, eikä minulla olisi mahdollisuutta ahmia, se kun aina tapahtuu salaa. En myöskään suurempia herkkumääriä syö, koska olemme sopineet syövämme yhdessä herkkuja sen kerran viikkoon.
Olen oikeastaan oivalluksestani hieman huolissani, koska faktahan se on, että elämässä tulee aikoja kun on pidempiä aikoja yksin. Ajankohtaista tästä asiasta tekee myös se, että poikaystäväni tulee olemaan tulevina viikkoina illat töissä, mikä tarkoittaa paljon yksinoloa minulle. Monena iltana minullakin on menoja, mutta paljon vähemmän kuin toisella. Tykkään kyllä yksinolosta, älkää käsittäkö väärin. Oikeastaan rakastan sitä ja kaipaan yksinoloa useinkin. Silti siihen yksin olemiseen liittyy edelleen voimakas pelko siitä, ettei omaa syömistään pysty hallitseman. Ei vaan voi olla niin, että joka kerta yksinollessani alkaa se sama syömisrumba.
Tuntuu myös itsensä huijaamiselta tämän oivalluksen jälkeen sanoa että hyvin menee, kun todellisuudessa joku muu pitää läsnäolollaan syömisiäni kasassa. Yritän ajatella tämän hyvänä harjoituksena ja yritän parhaani, ettei syöminen heti lähtisi käsistä kun yksinoloa tulee enemmän!
Oikeastaan tiesin jo kesällä, että tuleva syksy tulee olemaan tällainen ja siksi oikeastaan kehittelinkin projektit tälle syksylle.

Näköjään eksyin vähän aiheesta, joten palataanpas takaisin otsikon aiheeseen :D Nimittäin salaa syömiseen ja ylipäätään siihen miten tämä viikko on alkanut. Eilen jostain kumman syystä oli pakko saada herkkuja. Salille ei tehnyt lainkaan mieli mennä, sen sijaan herkut houkuttelivat ihan liikaa. Tunsin pitkästä aikaa. että syömistäni ja mielitekojani ohjaa enemmän alitajuntani kuin tietoisuuteni. Oikeastaan tästä oli viitteitä jo sunnuntaina, kun söin kaiken hyvän mitä kaapista löysin. Onneksi sitä ei hirveästi löytynyt! Koko pellillinen proteiinibrownieta hävisi myös aika nopeasti. En ole onneksi varsinaisesti ahminut, mutta olen kokenut että syömiskäyttäytymiseni ei ole täysin hallinnassani.



Tänään sitten huomasin sortuvani erittäin vanhaan huonoon tapaan, josta jo luulin päässeeni eroon. Nimittäin salaa syöminen... Tätä on niin noloa edes kertoa. Luulin olevani pidempään yksin, joten ostin itselleni suklaalevyn. Tiesin olevani yksin vain pienen hetken, mutten kai olisin ostanut paljon enemmänkin herkkuja! Lopulta yksinolo peruuntuikin, mutta suklaatahan ei voi jättää syömättäkään. On hassua, miten taitava minusta on tullut salaa syömisessä. Söin vuorotellen suklaata ja kaalia, jotta jos minut yhtäkkiä yllätettäisiin, hengitykseni ei tuoksuisi suklaalta. Kun kuulin yksinoloni peruuntuneen, avasin suklaalevyn ja paloittelin sen valmiiksi, jotta sitten kotona paketin rapina tai rivien katkominen ei kuuluisi kauas. Ihan naurettavaa :D Meinasin myös myöhästyä koulusta, koska oli pakko saada katsoa sarjaa ja syödä suklaata.
Salaa syöminen on vaan niin noloa ja ikävää. Silti tuntuu että vielä pahempaa olisi kertoa, että en tänäänkään pystynyt olemaan syömättä herkkuja. Minulla on niin huono omatunto! Lopulta sitten tunnustinkin tekoseni ja onnekseni sain poikaystävältäni tukea. Pelkäsin, että hän olisi minulle vihainen tai pettynyt minuun. Olen kyllä onnellinen että olen sellaisen ihmisen kanssa joka tukee minua parhaansa mukaan ja yrittää ymmärtää tällaisia kummallisia tekojani<3.

Ei tullut kuvattua herkkuja, joten viikonlopun herkkukuva korvatkoon uudet!

Salaa syömisen motiivit ovat mielestäni melko selkeät, juurikin nuo edellä mainitut syyllisyyden ja häpeän tunteet. Ehkä myös pelko siitä, että sitten ei saisikaan syödä niitä herkkuja jos toinen saisi mieleni muutettua. Tuokin pelko on enemmän sen alitajunnan kuin tietoisuuteni.
Salaa syödessä ei pysty kyllä edes nauttimaan siitä ruuasta. Hyvänä esimerkkinä: ostin myös pienen hillomunkin. Pelkäsin jääväni kiinni, joten söin tuon suunnilleen kahtena suupalana. En maistanut mitään, enkä tosiaankaan nauttinut syömästäni. Silti se oli vain pakko saada syötyä.
Alkuviikon perusteella pelkään että koko viikosta tulee huono. Teen kuitenkin koko ajan töitä, että en anna syömishäiriön määräillä tekemisiäni.

Vaikuttaa siltä, että kaksi viikkoa on minulle ehdoton maksimi pysyä ruodussa. Usein käy juuri niin, että maksimissaan kaksi viikkoa menee ihan hyvin, kunnes tapahtuu repsahdus ja kaikki edistys häviää. Kuten sanottu, yritän parhaani että pääsisin näin kahden päivän jälkeen heti takaisin ruotuun, ennen kuin suurempaa takapakkia tapahtuu. Huomaan kyllä heti, että herkuttelujen jälkeen pääni käskee skippailemaan ruokailuja ja syömään vähemmän.
Ikävänä huomiona se, että paino oli noussut yllättäen kaksi kiloa perjantaista. Oma vika, mutta varmasti tuo on yksi syy miksi tänään repsahdin. Tuli vaan sellainen olo, että eihän tästä tule yhtään mitään. Mutta kyllä tästä tulee! Vaikeuksien kautta voittoon, vai mitä?

Onko teillä tapana syödä salaa? Osaatteko sanoa mikä sen aiheuttaa?

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Mikäs tässä!

Heippa!

Voin onnekseni kertoa, että hyvin menee. Tuntuu, että olen taas löytänyt sen keväällä hehkuttamani fiiliksen. Kesän aikana pelkäsin hukanneeni sen kokonaan, mutta heti palattuani taas tänne opiskelupaikkakunnalle, huomasin kuin itsestään palaavani jälleen siihen samaan rutiiniin joka tosiaan keväällä löytyi!

Tunnen jälleen oloni oikein hyväksi ja olen ylpeä itsestäni. Salille en ole vielä saanut sitä tuttua kipinää, mutta en koe tarvetta pakottaa itseäni tekemään treeniä vain energiankulutuksen takia. Käyn salilla, koska nautin siitä. Pienen pieni omatunnon ääni hieman soimaa jos jätän kuntosalin välistä tai treenaan liian vähän, mutta olen saanut pidettyä tuonkin äänen aisoissa. Uskon että pian treenitkin alkavat taas maistua enemmänkin :)
Kävelylenkit syysilmassa<3

Näiden kahden viikon aikana, kun olen täällä opiskelupaikkakunnalla majaillut, olen huomannut että tämä kerran viikossa herkuttelu on minulle ehdottomasti se parhain tapa. Huomasin oikeastaan saman asian jo keväällä, mutta nyt tuo ajatus on vahvistunut. Viikolla syön viime postauksessa mainitsemiani pieniä herkkuja, mutta kerran viikossa saan sitten syödä vähän enemmän. Itselleni suurin haaste on herkkupäivinä pysyä kohtuudessa. Ahmimisen myötä olen tottunut siihen, että herkkupäivinä syödään niin paljon että vatsaan sattuu ja oksettaa. Niin ja kaikkia lajeja, karkkia, pizzaa, jäätelöä yms. Kuten arvata saattaa, tuo johtaa vain siihen että paino pysyy samassa tai jopa nousee, vaikka kuinka yrittäisi koko viikon syödä hyvin ja treenata. Sekä tällä, että viime viikolla herkkupäivän jälkeen paino ei edes ollut noussut paljoa!
Nyt olen yrittänyt vakiinnuttaa ajatuksen, että herkkupäivänä riittää vain yksi "lajike". Esimerkiksi eilen söin irtokarkkeja n. 300 grammaa ja kaksi suklaapatukkaa. Olin jo jäätelöhyllyllä valitsemassa jätskiä, mutta ihme ja kumma kyllä huomasin, että oikeastaan syön mieluummin vain karkkia. Onhan tuokin määrä aika paljon, mutta minulle se on aika vähän :D Maistoin eilen kahta uutuutta, valkosuklaakrispi Royalia sekä Tuplan uutta makua double caramelia. Molemmat kyllä lennähtivät heti tämän hetken suosikkeihin kärkisijoille! Tulevina viikkoina herkkupäivinä tulee varmasti menemään noita kahta :D

Kasvissosekeitto ja treeniaiheinen lehti
Herkuttelu ei kumma kyllä jäänyt enää tänään päälle, vaan heti aamusta lähtien olen pysynyt ruodussa. Illalla ajattelin tosin katsoa leffaa ja syödä proteiinibrownieta, sallittakoon se? :P

Tämä voi olla hyvä tai huono asia, mutta en ole pystynyt luottamaan puntariin ollenkaan. Jostain syystä vaakamme tekee sitä, että se ensin näyttää yhden lukeman, mutta jos siirrän vaakaa muutaman sentin sivulle, lukema muuttuu. Ja tuo lukema muuttuu joka kerta kun hieman siirtää, joten samana aamuna saatan saada 5 eri lukemaa, jotka heittelevät suunnilleen 500 gramman sisällä, joskus suuremman, joskus pienemmän haitarin sisällä. Kyllähän tuosta suuntaa-antavaa tietoa saa, mutta ei luotettavaa. Pidän tuota siinä mielessä hyvänä asiana, että se pakottaa minut oppimaan ettei puntarin lukemaan pidä liikaa luottaa :D Lisäksi on varmaan ihan hyvä juttu, että käyn luotettavalla vaa'alla vain kotipaikkakunnalla käydessäni, jolloin sitten saan pidemmällä aikavälillä tietoa, mihin suuntaan homma etenee jos etenee.
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että edistys on erittäin hidasta, mutta kuitenkin oikeaan suuntaan menevää.

Erään aamun aamupala
Tiivistääkseni kuulumiset, voin kertoa että voin oikein hyvin ja olen onnellinen, että olen taas löytänyt itselleni sopivan tavan edetä. Minusta ei tunnu kuin yrittäisin pudottaa painoa (vaikka edelleen se paino mielessä pyörii), vaan että olen löytänyt minulle sopivan elämäntavan.
Osaan varautua myös siihen, että niitä huonompia jaksoja tulee aivan varmasti. Toivotaan kuitenkin, että seuraavaan romahdukseen on pitkä aika ja että siitä päästään sitten nopeasti yli. Ei kuitenkaan pidä murehtia etukäteen vaan nauttia tästä hyvästä mielestä mikä juuri nyt vallitsee :)
En ole täällä tainnut asiasta edes mainita, mutta pari viikkoa sitten koin ison oivalluksen ja kenties jopa läpimurron kun keksin mikä tekijä siellä minun ahmimiseni taustalla vaikuttaa. Tuon oivalluksen jälkeen olen hallinnut syömistäni todella hyvinkin.

Toivon että teilläkin menee oikein hyvin! Kertokaahan kommentteihin kuulumisianne jos haluatte :)
Tällä hetkellä koulustressi vie aika paljon ajatuksia ja aikaa ja siksi tämä päivittelykin meinaa jäädä. Välillä tuntuu myös siltä, ettei ole niin paljoa sanottavaakaan juuri nyt. Jos teillä on toiveita, mistä haluaisitte minun kirjottavan niin aina saa ehdottaa! :)
Mukavaa huomenna alkavaa viikkoa!<3

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Makeanhimoa

Heippa!

Toista viikkoa viedään ns. arjen parissa, jos näin voi sanoa. Eilen sain vihdoin ja viimein hankittua sen salikortin. Eihän siinä mennyt kuin se puolitoista viikkoa, kun joka päivä oli tarkoitus mennä! :D Mutta kuten varmaan tiedätte, tauon jälkeen on aina vaikeaa aloittaa. Joka tapauksessa tämä viikko on jo ollut paljon enemmän sitä minun normiarkeani treeneineen päivineen.
Aloitan treenit vähän kevyemmin, ettei heti mene aivan jumiin.
Tällä hetkellä koulu aiheuttaa todella paljon tekemistä ja stressiä ja siitä syystä voikin olla että postaustahti vähän hiljenee ainakin hetkeksi. Tai katsotaan :) On tylsää, että heti koulun alkaessa alkaa myös stressi. Toivotaan että se kuitenkin helpottaa kun pääsee taas tähän kouluelämän makuun.


Ruokailujen suhteen on mennyt ihan hyvin. Ainoa ongelma on vaan jatkuva makeanhimo. Varsinkin lounaan tai päivällisen jälkeen tekee hirveästi mieli jotain makeaa jälkiruokaa. Olen taas palannut siinäkin mielessä arkeen, että teen aina kerralla isomman satsin ruokaa ja syön sitten samaa useamman päivän. Herkkupäivän pidän tällä hetkellä kerran viikossa, viikonloppuna.
Viime viikonloppuna ylitin itseni, kun herkkupäivänä söin vain 220grammaa karkkia (ja ne hampurilaiset ja "vähän" maistelin toisen karkkeja :D). Minulle tuo on hyvä saavutus!
Sokerihimot jäi kuitenkin päälle ja lauantai-sunnuntai meni vähän siellä sääntöjen rajamailla noiden leivonnaisten, lakkaraejuuston ja välipalakeksien kanssa. Silti voin olla ylpeä itsestäni. Ja tietenkin miksipä sitä pitäisi olla mikään nollatoleranssi!

Pakko kuitenkin myöntää, että odotan jo ensi viikonloppua kuin kuuta nousevaa ja tiedän jo mitä haluan silloin syödä :D

Tällä hetkellä suurimmat sokerihimojen karkoittajat ovat pepsi max, tikkarit ja mehujäät. Nuo kyllä oikeastaan kuuluvat sinne herkkukategoriaan, mutta energiamääriltään ovat parempia valintoja. Ja hedelmiä syön makeannälkään myös!
Voi tosin olla ja varmaan onkin niin, että näiden syöminen vain ylläpitää sitä sokerinnälkää. Jos pari päivää pystyisi olemaan ilman mitään tuollaisia, niin tottuisi taas kunnolla siihen kunnon ruuan makuun. Kuten kesälläkin, aion nytkin kuitenkin pitää kiinni siitä yhdestä herkusta per päivä ja edellä mainitut sopivat kyllä rennompaan ruokavalioon ihan hyvin. Makeanhimo saattaa olla (ja todennäköisesti onkin) osaltaan seurausta liian vähäisestä energiansaannista, joten täytyy kiinnittää siihen enemmän huomiota.
Mutta jos teillä on hyviä vinkkejä makeanhimon karkottamiseen tai muihin parempiin valintoihin, niin kertokaa ihmeessä! :)

Puntarilla olen kyllä käynyt, mutta ilman stressiä. Paino on vähän noussut, mutta uskon sen johtuvan pääasiassa treenaamisen aloittamisesta kuin muusta. Tietenkin haluaisin nähdä painon tippuvan, mutta pystyn suhtautumaan tähän hyväksyvästi. Kehoni toimii omassa tahdissaan ja yritän parhaani olla hoputtamatta sitä liikaa. Olen kuitenkin ihan varma ettei painonnousu johdu huonosta syömisestä.
Olen alkanut aktiivisemmin kirjaamaan painoa tällaisiin painoa seuraaviin sovelluksiin. Minulla on vaan huono tapa merkata vain lukemat, jolloin paino on tippunut. Tahtoisin merkata kaikki, koska haluan olla realistinen ja nähdä miten minun kroppani toimiikaan. Ja tuskin kenelläkään se painokäyrä on ihan suoraviivainen.

Tuli varmaan tosi sekava teksti, mutta ainakin sain kuulumiset kerrottua :) Mitä teille kuuluu, kuinka viikko on lähtenyt käyntiin?


sunnuntai 10. syyskuuta 2017

3 x resepti!

Heippa! 

Vähän harvinaisempia ovat reseptipostaukset minulta, mutta nyt täältä pesee oikein kolmin verroin! Ja etenkin tuota viimeistä reseptiä teidän on ihan pakko kokeilla, se oli nimittäin niin herkkua ja mikä parasta, ravintoarvoiltaan hyvä myös! 
Viime viikolla tuli kokeiltua muutamaa uutta reseptiä ja tietenkin haluan jakaa teidän kanssanne nämä herkut :) Luvassa on siis tuorepuuro, hampurilaispihvi ja oma suosikkini: vähähiilarinen proteiinibrownie!


Marjainen tuorepuuro


Täydellinen aamu- tai välipala. Itse ainakin odotin aamua innolla kun tiesin että tällainen odottelee jääkaapissa :D

Ainekset:

1/2dl vadelmapuurohiutaleita (voit myös korvata normaaleilla kaurahiutaleilla)
1/2dl kaurahiutaleita
1,5dl luonnon jogurttia
0,5dl maitoa
1dl marjoja (itsellä viinimarjat, toimi todella hyvin!)
2 tl hunajaa

Sekoita ainekset keskenään purkissa/kulhossa, missä ikinä haluatkaan puuron lopulta syödä. Laita purkki jääkaappiin mielellään yön yli tekeytymään. Tämä resepti on nopea tehdä illalla ja aamulla on herkullinen aamupala odottelemassa syöjäänsä :P


Hampurilaispihvit  (6kpl)



Perjantaina minulla oli herkkupäivä ja teimmekin kotona hampurilaisia. Pihvit teimme itse, sämpylät ostimme laiskoina kaupasta. Hampurilaisten kanssa söimme juuresranskalaisia (palsternakkaa ja porkkanaa) ja bataattiranskalaisia. NAM!
Ainekset:
400g naudan jauhelihaa
1 valkosipulin kynsi
1 sipuli
kermaviili
1dl korppujauhoja 
1 kananmuna
Mausteita oman maun mukaan (mm. paprikamauste, mustapippuri, suola)
Aloita pilkkomalla ja paistamalla sipulit pannulla kunnes ne saavat kuulaan värin (tämä vaihe ei pakollinen). Yhdistä kaikki ainekset keskenään ja sekoita kädellä massaksi. Muotoile käsissä massasta pihvejä leivinpaperilla vuoratulle pellille. Anna pihvien paistua uunissa 200 asteessa n. 15 min. Aikaa on hankala sanoa tarkkaan, mutta tarkkaile pihvien paistumista ja ota tarvittaessa aikaisemmin tai myöhemmin uunista pois. Me laitoimme vielä cheddarjuustoviipaleen jokaisen pihvin päälle ja annoimme sitten pihvien olla vielä sen aikaa uunissa että juusto suli niiden päälle.
Vaikka pihvit olivatkin ihan täydellisiä hampurilaisten väliin, niin miksipä näitä ei voisi tehdä vaikka ihan lounaaksi tai päivälliseksikin :)

Vähähiilihydraattinen proteiinibrownie (4kpl)

Viime kesänä löysin alennusmyynnistä todella lupaavalta vaikuttavan keittokirjan: Anna Swardin suuren proteiinikeittokirjan Potkua proteiinista.


Vasta nyt pääsin ensimmäistä kertaa kirjan reseptien pariin ja tämän perusteella aion kyllä todellakin ottaa testiin muitakin reseptejä! Tämä oli nimittäin sellaista herkkua että huhhuh! Aion tänään tehdä heti uuden satsin :D
Lauantaina ei enää ollut herkkupäivä, mutta herkkuja teki silti mieli. Tuota reseptikirjaa selaillessani tuli tämä resepti sitten vastaan ja ajattelin ottaa sen testiin. Brownie oli todella helppo ja nopea tehdä ja sen ravintoarvot ovat hyvät. Yhdessä browniessa: Kalorit: 118kcal, proteiinia 14g, hiilihydraatteja 4g, rasvoja 4g. Itse kyllä söin poikaystävän pienellä avustuksella koko pellillisen kerralla ja siltikin kalorit pysyvät maltillisena, parasta!


Ainekset:
 4rkl kookosjauhoa
25-30g suklaanmakuista herajauhetta
2dl munanvalkuaista
3rkl kaakaojauhetta (jos et tykkää kaakaonmausta, laita vähän vähemmän)
1rkl vaniljanmakuista stevioglykosidia (tai makusi mukaista makeutusainetta) Itse laitoin vaniljauutetippoja.
1 1/4 dl mantelimaitoa (käytin itse suklaan makuista)
1rkl maapähkinävoita kuorrutteeksi (halutessasi)
sulatettua tummaa suklaata kuorrutteeksi jos haluat (itse ripottelin suklaan palasia leivoksen päälle sen tultua uunista)

Kuumenna uuni 160 asteeseen. Sekoita kaikki ainekset keskenään maapähkinävoita ja suklaata lukuunottamatta sauva- tai tehosekoittimella tai yleiskoneella. Kaada seos pieneen brownievuokaan. Laita uuniin ja anna paistua 30-35 minuuttia tai kunnes veitsellä pistettäessä terään ei tartu taikinaa. Varo paistamasta liikaa, jotta paistoksesta ei tule kuivaa, tarkkaile siis paiston aikana. Ota paistos pois uunista ja halutessasi voit laittaa brownien päälle maapähkinävoita ja/tai tummaa suklaata. 
Itse aion ensi kerralla kokeilla laittaa tummaa suklaata jo taikinan sekaan.


Browniessa oli todella vahva kaakaonmaku, joten halutessasi voit korvata osan kaakaojauheesta esim. stevialla tai laittaa lisäksi jotain makeutusta. Brownie on parhaimmillaan jonkun kanssa, esim. banaanijäätelön (pakastettu banaani tehosekoittimella mössöksi) tai vaniljarahkan kanssa. 
Kertokaahan jos aiotte laittaa reseptejä testiin! Ja kiinnostaako tällaiset ruokapostaukset jatkossa? :) Nyt ainakin tuntuu että haluan ottaa lisää herkkureseptejä testiin!

Ps. Banneri meni taas vaihtoon kuten huomaatte :D Jotenkin en vaan missään vaiheessa hirveästi tykännyt edellisestä, toivottavasti tykkäätte tästä uusimmasta! :)

torstai 7. syyskuuta 2017

5,8 kiloa

Heippa!

5,8 kiloa. Miltä kuulostaa? Ehkä joillekin tuo kuulostaa niiltä viimeisiltä kiloilta dieetin lopussa tai siltä pieneltä kiristelyltä. Toisille tuo sitten saattaa olla lukema, josta voi sanoa että saisipa edes sen pois. Itse en oikeastaan enää tiedä millaisia tunteita tuollainen lukema minussa herättää, koska tunnen tavallaan eläväni sellaista muutoksen aikaa, jolloin myös tavoitteet vaihtelevat. Tällä hetkelä kuitenkin tavoitteenani on saada pois tuo 5,8kiloa painoa. Haluaisin nyt kuitenkin pohdiskella tuota lukemaa vähän syvemmin omasta näkökulmastani.

Tässä laihdutusmatkani aikana tavoitepainoni on muuttunut huomattavasti, jopa kymmenen kilon verran. Tavallaan olen tyytyväinen että en alkujaan ole päässyt haluamaani painoon, koska silloinen tavoitteeni ei varmasti olisi ollut minun keholleni sopiva.
Tällä hetkellä minulla on vain yksi tavoitelukema, joka sekin on vain viitteellinen. Tavoitteenani on 55 kilon paino. Kenties tuohon tavoitteeseen päästessäni jatkan vielä pari kiloa... Tai sitten olen tyytyväinen itseeni painaessani 57 kiloa. Tuo lukema jota nyt pidän tavoitteenani on ainoastaan suuntaa antava. Jotakin mihin peilata, jotta ei ihan sokkona tarvitse tätä hommaa vetää. Tuo 5,8 on laskettu tämän aamun aamupainosta, joka iloiseksi yllätyksekseni oli 60,8!
Tähän samaan on pakko nopeasti kertoa kuulumiset, nimittäin on ollut todella mukavaa ja yllättävän helppoa siirtyä taas takaisin arkeen ja normaaliin, säännöllisempään ruokailuun :)
Treenejä en ole vielä päässyt aloittamaan, mutta ehkä loppuviikosta tai viimeistään ensi viikolla!

Alkuviikon ruokalajina pasta ja jauheliha :)

Takaisin asiaan... Tällä hetkellä tuo vajaa kuusi kiloa tuntuu realistisemmalta ja pienemmältä työltä kuin koskaan aikaisemmin. Koen, että minulla on avaimet tavoitteeni saavuttamiseen ja aion käyttää niitä. Aikaisemmin kuusi kiloa tuntui valtavalta haasteelta, kun taas nyt se tuntuu täysin realistiselta muutaman kuukauden urakalta.
On hassua miten paljon ajatteluni on jälleen muuttunut. Kuten sanottu, tunnen eläväni tavallaan muutoksen aikaa, koska olen koko ajan todella lähellä päästä ahmimisesta kokonaan eroon, vaikka edelleen välillä tulee niitä repsahduksia.
Oman ajattelun muutoksen näkee juurikin tällaisista pienistä asioista, kuten esimerkiksi tavoitteen muuttamisesta ja siihen löysemmin suhtautumisesta, sekä kuuden kilon kokemisesta täysin realistiseksi haasteeksi.


Koska koko laihdutusmatkani ajan olen ollut suunnilleen normaalipainon rajoissa (välillä myös BMI:n mukaan lievä ylipaino), pudotettavia kiloja silloisiin tavoitepainoihin on harvemmin ollut yli 10kg. Enimmillään tavoitteeni on tainnut olla saada n. 13kiloa pois, mutta silloinkin olin valmis tyytymään myös vähempään.
En tiedä teistä, mutta minä olen usein kuullut sanottavan että vasta 10 kilon muutos näkyy selvästi ulospäin. Viisi kiloa sinne tai tänne voi hyvinkin heitellä syystä tai toisesta, eikä sitä huomaa kukaan muu kuin itse. Tästä syystä rupesinkin ihmettelemään omaa aikaisempaa ja osittain myös nykyistä ajattelutapaani.
Miten elämäni muuttuu tuon viiden kilon päästä? Totuudenmukainen vastaus on, että tuskin juuri mitenkään. Ehkä se maaginen tavoitepaino napsahtaa rikki, mutta aina tulee uusia tavoitteita kropan suhteen ja kuten sanottu, ehkä tuota pudotusta ei ehkä edes huomaisi kukaan muu kuin minä itse.

Tiedän että en ole mikään paras esimerkki, koska minulla kuitenkin aina on takaraivossa se tarve päästä näistä ahmimalla saaduista kiloista eroon vaikka mikä olisi. On kuitenkin hassua, miten minun on välillä todella vaikeaa ymmärtää muiden ihmisten kohdalla samaa. "Miksi tuon muka pitää saada se viisi kiloa pois, ihan normaalipainossa kun ollaan!" Se on vain hassua, mitä pienikin lukema saattaa omalle itseluottamukselle ja itsetunnolle tehdä.
Oli kilomäärä sitten iso tai pieni, niin se matka on se mikä tekee siitä kilomäärästä merkittävän. Ainakin omalla kohdallani, kun sitten tämän viitisen kiloa joskus pois saan, tiedän millainen valtava henkinen työ sen taustalla on.
Tuo kilomäärä ei minulle symboloi pelkkää rasvan lähtemistä kropasta. Se kertoo minulle itselleni siitä, että olen päässyt yli syömishäiriöstä ja voin jälleen itse vaikuttaa omaan ulkomuotooni. Tuon viiden kilon jälkeen olen siinä painossa mistä kaikki alkoi ja koen jollakin tapaa, että silloin voin aloittaa alusta. Miettiä mistä minä pidän ja siirtää tavoitteet sinne liikunnallisempaan suuntaan, eikä enää ulkonäölliseen.
Tiedän kyllä, että voisin hyvin lopettaa jo tähän ja hyväksyä itseni tämän painoisena kuin nyt olen. Itselleni tuo ahmimista edeltävään painoon palaaminen on todella iso ja tärkeä asia. Tahdon näyttää itselleni että pystyn siihen. Ja haluan kyllä korostaa, että tämä on minun henkilökohtainen tavoitteeni ja toiveeni, enkä tietenkään tarkoita etteikö omaa kehoa pitäisi tai kannattaisi hyväksyä oli se minkä painoinen tahansa. Haluan olla varovainen kun tällaisista painoasioista puhutaan, koska tiedän miten suuri merkitys sosiaalisella medialla on.
Mutta kuten sanottu, tavoitteet muuttuvat ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tällä hetkellä voin kuitenkin sanoa voivani oikein hyvin ja olen ylpeä itsestäni, miten hyvin tämä viikko on lähtenyt käyntiin. Toivottavasti teillä siellä ruudun toisella puolella menee hyvin! :)

Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia ajatuksia tuo otsikon lukema teissä herättää. :)
Mukavaa loppuviikkoa! :)

Ps. Olethan jo käynyt lukemassa blogin Facebookkiin linkkaamani tekstin, joka käsittelee osittain samaa asiaa? :)

tiistai 5. syyskuuta 2017

Syksyn tavoitteet ja projektit

Noniin!

Olen jo useammassa tekstissä viime aikoina sivunnut tätä asiaa ja aihetta, mutta nyt teen ihan kunnon postauksen.
Olen odottanut ihan superinnolla että saan kirjoittaa kaikesta mitä olen suunnitellut! Vielä ei vain ole ollut oikea aika, koska minulla on ollut viime aikoina niin paljon muutakin sanottavaa :D

Asiaan. Olen siis nyt parin viikon aikana päättänyt aloittaa erilaisia projekteja ja keskittyä onnellisuuteen ja nimenomaan siihen, että vaikutan itse omaan hyvinvointiini ja onnellisuuteeni. Olen kyllästynyt odottelemaan sitä onnellisuutta ja tajunnut, että minun täytyy se itse luoda.


Yksi projekteista on tämä sama ikuinen juttu, eli laihduttaminen. Kuulostaa varmasti siltä, että en koskaan opi ja pyörin ikuisesti samassa oravanpyörässä. Voi olla, mutta koen silti oppivani (lähes) jokaisesta epäonnistumisesta jotain ja olen jälleen kerran entistä valmiimpi onnistumaan. Viime kevät meni jo oikein hyvin ja aionkin jatkaa aikalailla samalla menolla nyt syksyllä. Ainakin viimeinen viikko on mennyt ihan onnistuneesti, vaikka paino onkin edelleen kesän jäljiltä korkeammalla.
Hassua kyllä, mutta lainasin kirjastosta Dr. Philin kiejan nimeltä Painonpudotushaaste. Siinä kerrotaan seitsemän avainta, joiden pitäisi auttaa pysyvään tulokseen. Tavallaan kirjan asia on ihan tuttua juttua, mutta se on silti saanut minut ajattelemaan ja tunnistamaan entistä paremmin omat sudenkuoppani. Vaikka tuota kirjaa ei olisikaan, niin kyllä minusta silti tuntuu että nyt on erittäin hyvät mahdollisuudet onnistua. Ja kyllä minä vielä onnistun, aivan varmasti! :)


Sitten ne uudet projektit!


- Hiustenkasvatusprojekti

Kun kirjoitin kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistani, mainitsinkin jo tämän aiheen. Joka tapauksessa, nyt olen päättänyt kiinnittää huomiota tarkemmin hiusteni hoitoon ja kasvatukseen. Hiukseni ovat kyllä ihan hyvässä kunnossa pääosin, mutta en kiinnitä niiden hoitoon yleensä sen kummemmin huomiota, mitä nyt käytän shampoota ja hoitoainetta.
Jos teitä kiinnostaa, voin kirjoittaa ihan erillisen postauksen siitä, mitä nyt aion tehdä hiusteni kasvamisen ja hyvinvoinnin eteen ja ennen kaikkea miten nämä keinot toimivat. Huikatkaa jos kiinnostaa, niin tiedän :) Ja tottakai otan myös mielelläni teiltä vinkkejä vastaan!
Tavoitteenani olisi jonnekin puoleen selkään ulottuvat hyväkuntoiset hiukset. Tällä hetkellä hiukseni ovat suunnilleen olkapäihin asti, eli pitkä projektihan tämä tulee olemaan. Se toki vaatii sitä kuuluisaa kärsivällisyyttä, mitä minulla on aika vähän.


- Ihonhoitoprojekti

No, tämä nyt ei varsinainen projekti ole, mutta hiustenhoidon lisäksi haluan ihoni voivan paremmin. Tässä taas sama juttu, eli ihoni ei ole mitenkään erityisen huonossa kunnossa, mutta voisi voida paremminkin. Tähän en mitään kummempia poppakonsteja käytä, mitä nyt yritän olla useammin ilman meikkiä ja käyttää useammin kasvorasvaa ja kasvonaamioita. Onko muita vinkkejä? :)


- Bullet journal

En tosiaankaan tiedä tulenko koskaan tätä toteuttamaan, koska minun taiteellinen lahjakkuuteni on varmaan miinuksen puolella. Bullet journal on siis vähän kuin itse tehty kalenteri. Normaaliin vihkoon voi esimerkiksi askarrella itselleen juuri sopivan, yksilöllisen kalenterin. Minua kiehtoo ajatus tällaisesta projektista, johon voin käyttää aikaa ja luovuutta. Plussana toki myös se, että voin lisätä kalenteriin osioita joita tarvitsen, esimerkiksi juuri näihin projekteihin liittyen.
Tässä ongelmana on toistaiseksi vielä ajan puute, mutta yritän päästä pian aloittamaan!

- Meikkaamisen opettelu

En valitettavasti tiedä meikkaamisesta juuri mitään. Käytän aina samoja meikkejä ja samalla tavalla, enkä osaa sen kummemmin kikkailla. Ei sitä tietenkään välttämättä tarvitsekaan, mutta olen aina halunnut osata loihtia esimerkiksi kauniin juhlameikin tarvittaessa. Näistä projekteista ja tavoitteista tämä on se "viimeinen", eli jos aikaa ja energiaa on, niin toteutan sen sitten, mutta jos ei niin se ei haittaa.

- Uusi harrastus

Mainitsinkin jo aikaisemmin kuntonyrkkeilykurssista jonne olin ilmoittautunut. Se alkaa tällä viikolla ja olen todella innoissani. Olen jo pidempään kaipaillut jotakin uutta lajia tai harrastusta.
Kuntonyrkkeilyn lisäksi voisin mielelläni kokeilla kaikkea muutakin uutta.

- Treenitavoitteet

Nyt kun aikaa ja intoa on, on aika myös treenata kunnolla. Salilla on hankalaa treenata tavoitteellisesti ja samalla syödä miinuskaloreilla. En siis mitään supertavoitteita aio asettaa. Ikuisena projektina minulla on leuanveto, siinä haluaisin saada ilman kuminauhaa ainakin sen viisi leukaa. Toinen ikiprojekti on penkkipunnerrus. Siinä tulos on jumittanut jo pidempään ja haluaisin siihen muutosta.


- Kirjojen lukeminen

Someaika on vienyt ainakin minulta aikaa ja innostusta lukea kirjoja, vaikka ennen rakastin sitä. Nyt haluaisinkin taas palata kirjojen ihanaan maailmaan ja alkaa lukea enemmän. Esimerkiksi ennen nukkumaanmenoa olisi paljon parempi lueskella kirjaa kuin selailla somea. Olisi myös kiva vierailla kirjastossa useammin, ihan vaan vaikka lueskelemassa lehtiä.


Tällaisia projekteja ja tavoitteita minulla on syksylle. Kaikki näistä ovat sellaisia joita toteutan mielelläni ja omasta halustani. Tylsällä hetkellä ja yksin ollessa on aina jotain tekemistä, jolloin myös riski ahmia on paljon pienempi. :) Joka syksy on sellainen uuden alun fiilis ja haluan kerrankin käyttää sen kunnolla hyödyksi. Saa nähdä miten näiden kanssa käy ja pidän kyllä teidät ajan tasalla. Onko teillä syksyksi jotain tavoitteita tai projekteja joita toteutatte?:)

Postauksen kuvat (sykemittarikuvaa lukuunottamatta) ilmaisesta kuvapankista pexels.comista. Viime aikoina olen ottanut tosi vähän kuvia, pitää ryhdistäytyä tässä asiassa :)

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Ne kuuluisat kesäkilot...

Moi!

Painoaihe tai laihdutus ei ole hetkeen ollut tässä blogissa pinnalla. Siihen on monta syytä, mutta suurin on se, että en ole halunnut kohdata totuutta. Olen kyllä itse ollut siitä liiankin tietoinen, askeleet kun ovat vieneet taas joka päivä sinne vaa'alle.
Tilanne voisi olla paljon pahempikin ja jostain syystä olen pystynyt suhtautumaan painonnousuun yllättävän neutraalisti ja rauhallisesti. Tyytyväinen en tietenkään missään nimessä ole.
Minulla alkaa nyt paluu arkeen ja sitä myöten tuntuu, että on taas energiaa, aikaa ja tarvetta katsoa tarkemmin mitä sinne suuhun eksyy. Samalla odotan myös superinnolla salitreenien aloittamista!

Juu, eli se paino. Muistatte ehkä, että viime keväänä yllätin itsenikin ja sain painon putoamaan 58 kilon puolelle. Se oli mahtavaa aikaa se! Ei se kauaa kestänyt. Kesäkuussa paino pysyi juuri ja juuri alle 60, mistä olin kuitenkin tyytyväinen. Heinäkuussa puolestaan paino nousi yli sen kuudenkympin rajan, mutta pysyi sen tuntumassa, enkä ollut huolissani. Tässä kuitenkin huomaa miten salakavalasti ne kilot alkoivat tulla takaisin, vaikka kevään painonpudotukseni olikin järkevällä ja rauhallisella tavalla toteutettu. Ja täytyy aina muistaa sanoa, että pituutta minulla on vain se 157, jos ja kun lukemat kenties kuulostavat alhaisilta.
Sitten tuli se kuuluisa puntarilakko. Heinäkuun puolesta välistä elokuun ensimmäiseen päivään kielsin itseltäni vaa'alla käymisen. Kaksi viikkoa meni oikein hyvin, söin rennosti mutta hyvin ja liikuin paljon. Kun elokuu sitten koitti, hyppäsin puntarille odottaen painon tipahtaneen reilusti alle 60... mutta toisin kävi. Ei se paino noussutkaan ollut, jos oikein muistan niin vaaka näytti jotain 60,3kg luokkaa.
Tämä painon putoamattomuus sai minut kuitenkin heittämään hanskat tiskiin ja siitähän se alamäki sitten kunnolla alkoikin. Koko elokuu oli enemmän tai vähemmän herkkujen syöntiä. Asiaa ei auttanut, että olin elokuun aikana paljon yksin, mikä on minulle aina se kaikista isoin haaste.
Pahimmillaan paino nousi sinne 62,8kg. Se on vain hieman yli kilon vajaa siitä lukemasta, missä minä olen ollut painavimmillani. Siitä lukemasta, johon lupasin itselleni etten koskaan palaa.
Tuosta lukemasta paljon on varmaan nestettä, tai niin ainakin oletin tähän asti. Nyt vaan noiden nesteiden olisi pitänyt jo lähteä, mutta 62 on vakiintunut puntarin lukemaksi.



Pakko tästä kuvasta sen verran sanoa, että en ole siis merkannut painoani tähän sovellukseen koko kesänä kertaakaan. Eli siis viimeisin mittaus oli tuo 58,4 toukokuun lopussa ja sen jälkeen tämä 62. Tuskin käyrä ihan noin suoraviivainen olisi jos olisin useammin laittanut painoa ylös.


62,0 siis mitattu tiistaina 29.8. ja nyt paino on tuosta tippunut 200 grammaa tuon jälkeen.

Yhteenvetona voisi siis sanoa tämän kesän painosaldosta, että kesä alkoi hyvin, mutta kesän aikana tuli kerättyä se nelisen kiloa painoa, eli toisin sanottuna kaikki mitä keväällä sain pois. Ja jos joku ei ole minua pidempään seuraillut, niin kerrottakoon että noiden neljän kilon pudottamiseen meni kaksi vuotta :D
Tähän voisin lisätä pari ei-niin-kaunista sanaa... Tuo päälle kolme kiloa mikä jäi tarkoittaa noin kilon painonnousua kuukaudessa. Palasin takaisin lievään ylipainoon, jos painoindeksiä tarkastellaan (sehän nyt ei paljoa mitään kerro, joten unohdetaan se saman tien). Hyvä minä... Tuohon saa jo kuitenkin syödä. Eniten ärsyttää miten en huomannut!? Tai tavallaan huomasin, mutta olin valmis hyväksymään yhden tai maksimissaan kahden kesäkilon kertymisen. En neljän!! Ärsyttäääää!!!

Noniin, nyt kun tilanne on kerrottu ja olen ehtinyt vetää pari kertaa syvään henkeä, on aika tarkastella asiaa taas järkevämmästä näkökulmasta.
Ensinnäkin tässä sen huomaa, en tuossa kevyemmässä painossa osannut arvostaa kovaa tekemääni työtä, koska ajattelin vain lopullisia tavoitteita. Näin jälkikäteen ajateltuna tuohan oli älyttömän hieno lukema mihin olin jo päässyt! Jos jotain hyvää täytyy keksiä niin se, että seuraavan kerran kun tuossa 58 lukemassa olen, aion kyllä olla tyytyväinen itseeni ja tekemääni työhön!
Kuten alussa sanoin, olen ollut asiasta yllättävän rauhallinen. Huomaako sitä? :D Parin päivän päästä jatkuu opiskelut ja luotan siihen, että paluu arkeen saa myös painon taas tippumaan hieman.
Ja kuten viime tekstissä sanoin, olen päättänyt olla onnellinen ja senkin takia en halua jäädä murehtimaan tätä asiaa. Minulla on syksylle paljon kivoja projekteja ja ideoita ja yritän keskittyä niihin. Kerron nuo projektit sitten seuraavassa postauksessa.

Toivottavasti teidän kesänne meni hyvin ja onnistuneesti! :)