maanantai 14. elokuuta 2017

Kuinka ahmiminen alkaa?

Hei!

Kuten kerroin, viime viikko meni huonosti, mutta ainakin ehdin pohtia ja miettiä asioita ja kirjoittaa ajatuksiani myös ylös. Tällä viikolla julkaisen nämä pohdiskeluni teidänkin luettavaksenne.
Tuskin kukaan joka on joskus ahminut, on etukäteen suunnitellut ahmivansa. Silti niin tapahtuu ja usein. Itselleni ja uskon että myös monille muille ahmimisesta kärsiville on hyvin tyypillistä ahmimisen jatkuminen useamman päivän, tai jopa viikon ajan. Ja koko tuon ajan, joka päivä ja joka hetki ajattelee, että nyt loppuu se herkuttelu ja liikaa syöminen.
Tiedän, että sellaiselle joka ei koskaan ole ahminut, on hyvin vaikeaa käsittää miksi joku ahmisi ylipäätään, saati sitten säännöllisesti. Myös minun on vaikeaa käsittää sitä, vaikka olen kärsinyt ahmimisesta jo useamman vuoden. Jos nyt siellä ruudun toisella puolella sattuu olemaan joku joka ei vielä tiennyt, niin minulla on siis ollut/on edelleen syömishäiriö, joka oireilee pääasiassa ahmimisena.

Nyt yritänkin parhaani mukaan selittää miten ahmiminen minun kohdallani alkaa ja miksi. Tässä postauksessa kerron siitä, miten ahmiminen alkaa ja seuraavassa tekstissä mennään sitten siihen, että miksi. Molemmissa teksteissä tosin varmasti sivutaan molempia aiheita, koska ne ovat niin lähellä toisiaan.
Jälleen muistuttelen, että kirjoitan vain omista henkilökohtaisista kokemuksistani. Minulla ei ole minkäänlaista asiantuntijapohjaa, kaikki kertomani on vain itse kokemaani ja mahdollisesti muilta kuulemaani.


Kuten sanottu, koskaan en siis ole suunnitellut ahmivani, vaikka varsinkin näin parin vuoden jälkeen tunnistan kyllä hetket kun niin todennäköisemmin käy. Silti kuvittelen aina välttäväni ahmimisen.
Omalla kohdallani ahmiminen alkaa useimmiten jo ennen kuin olen ehtinyt ostaa mitään. Tai uskon, että jokin osa minusta on jo silloin tehnyt sen päätöksen vaikka en itse sitä vielä tajuakaan. On nimittäin kaksi täysin eri asiaa mennä kauppaan ostamaan "herkkupäivän herkkuja" kuin ahmimisherkkuja.

Normaalisti jos menen ostamaan herkkuja, menen esimerkiksi karkkihyllylle tai jäätelöhyllylle ja valitsen siellä pari juttua mitkä haluan. Sen jälkeen suuntaan kassalle ja pois kaupasta. Jos taas menen kauppaan ennen ahmimista, annan periksi kaikille mieliteoilleni. Saatan haahuilla kaupassa pitkänkin aikaa. Ensin leivoshyllylle, tekisikö mieleni mitään sieltä, sitten jäätelöhyllylle, sitten sipsihyllylle ja sitten karkkihyllylle. Kaikkea tekee mieli, kaikkea on pakko saada. Järkevä minä yrittää usein piipittää jotain, kuten "ostan nyt tämän kokonaisen jäätelöpaketin, koska haluamaani makua ei saa pienemmässä paketissa. Se ei kuitenkaan tarkoita että söisin sen kerralla". Ja usein sillä hetkellä uskon pystyväni siihen, että säästän loput sitten seuraavaan kertaan. Yleensä en pysty.

Tiedän että tämä kuulostaa todella oudolta, että eikö muka itseään pysty hillitsemään. Itse pystyn välillä ajattelemaan järkevästi ja jättämään jonkun tuotteen lopulta pois, kun korissa alkaa olla tarpeeksi kaikkea. Saatan kuitenkin tulla myöhemmin takaisin ja ostaa pois jättämäni tuotteen, koska en saa sitä pois mielestäni ennen kuin olen saanut sen syödäkseni.


Tässä päästäänkin sitten siihen, mikä minun mielestäni on ahmimisessa kaikista vaikeinta vastustaa ja vaikeinta myös ymmärtää. Usein kuulee sanottavan, että "jos et kerran halua syödä, niin älä syö". Tai "älä mene kauppaan ostamaan niitä herkkuja".
Minulle itsellenikin tämä on todella kummallinen juttu, mutta tiedän että tämä on aika yleinen ahmimishäiriössä. Se päähänpinttymä nimittäin. Jos minun alkaa tehdä jotakin herkkua mieli, niin sehän ei mielestäni poistu ennen kuin olen saanut sen. Monet kerrat olen kokeillut sitä, että yritän keksiä jotain muuta tekemistä ja unohtaa kyseisen herkun, sanotaanko nyt vaikka että minun tekee mieli valkosuklaalevyä.
Hassua huomata, että pelkästään tästä kirjoittaminen alkaa ahdistaa kun yritän kuvitella sen tunteen, niin inhottavaa nimittäin on taistella tuota "pakko saada"-tunnetta vastaan. Se ei vaan jätä rauhaan. Ei hetkeksikään. Kuvittele yrittäväsi keskittyä johonkin asiaan, kun oma pääsi huutaa jatkuvasti, että sinun ON SAATAVA se suklaalevy. Vaikka yrität järkeillä ja kertoa itsellesi, että et halua suklaalevyä, niin se ei lakkaa. Ja ei, se ei lakkaa seuraavana päivänäkään. Se jatkuu ja jatkuu niin kauan kunnes sorrut. Kuten sanottu, olen kyllä yrittänyt vastustaa. En tiedä missä vaiheessa tuo ääni hiljenisi jos sitä ei kuuntelisi, mutta on vaan niin paljon helpompaa mennä ja syödä kuin kuunnella sitä ääntä.
Tuo ääni on osittain myös se syy, miksi minun on vaikeaa edelleen olla syömättä herkkuja, vaikka ahmimisesta ei olisikaan kyse. Olen niin tottunut alistumaan tuon äänen tahtoon, että teen sen herkästi myös silloin kun sille ei oikeasti olisikaan tarve. Tämä meneekin sitten tuonne miksi ahmiminen alkaa-kategoriaan.

Lähes poikkeuksetta ahmimisen alkamiseen liittyy tuo "päänsisäinen ääni", joka ehdottaa herkuttelemista, houkuttelee ja osaa sanoa juuri oikeat sanat. Tottakai se ääni on tavallaan sinä itse, mutta ei se järkevä puoli sinusta. En koskaan kuule päässäni, että "nyt pitää ahmia" tai muuta vastaavaa. Kuulen sellaisia lauseita ja sanoja, joiden luulen kuuluvan sille järkevälle minulle. Esimerkiksi: "nyt tekisi mieli vähän jotain hyvää, voisin harjoitella kohtuudella herkuttelua ja ostaa yhden suklaapatukan. Kyllähän minä siihen pystyn". Alkuun jopa luulee tekevänsä itselleen palveluksen, kunnes onkin jo ihan siinä ahmimismoodissa ja kaupasta tarttuu muutakin kuin se suklaapatukka. Se ääni vaan löytää juuri siihen hetkeen sopivat sanat.
Onpas todella vaikeaa selittää tätä kuulostamalta kunnon sekopäältä! Mutta tällaista se minulla on ihan valehtelematta. Milloin on kuluttanut niin paljon että ansaitsee herkun, milloin on verensokeri alhaalla, milloin on herkkupäivä, tällaisia syitä varmasti moni meistä käyttää ennen herkuttelua ja välillä ne on ihan ok syitä. Ongelma vaan on se, että se järkevä puoli minusta voi yhtä lailla sanoa noita samoja juttuja, mutta silloin kun se syömishäiriöääni puhuu, alkaa ahmiminen. Sitä ei vaan aina osaa erottaa, että kumpi osa itsestä puhuu.



Tiivistettynä siis: minun kokemukseni on se, että ahmiminen alkaa siitä syömishäiriön äänestä, jolla on muka hyvä syy siihen, miksi nyt saat syödä herkkuja. Sitten tuo ääni vain pikkuhiljaa keksii lisää ja lisää perusteluita miksi pitäisi ostaa enemmän ja enemmän herkkuja ja lopulta sitä onkin vaan niin vihainen itselleen siitä että on mennyt ostamaan hirveän kasan herkkuja, että kokee ansainneensa sen pahan fiiliksen mikä siitä suuren herkkumäärän syömisestä tulee. Seuraavana päivänä on taas uudet "hyvät" syyt jatkaa herkuttelua ja kun tarpeeksi monta päivää on mennyt, ei hyviä syitä enää olekaan. On vaan niin paha mieli, että herkuilla saa edes hetkeksi sitä hyvänolon tunnetta, eikä halua enää lopettaa sitä sokerin syöntiä, ettei karu todellisuus nousseesta painosta ja nesteiden kertymisestä iske päin kasvoja.
Eli voisi sanoa minun tapauksessani ahmimisen alkavan jonkunlaisesta tekosyystä jonka luulen olevan todellinen ja sen jälkeen ahmiminen jatkuu, koska koen ansaitsevani rangaistuksen syömisestäni.

Voisin kirjoittaa tästä ihan loputtoman pitkän tekstin ja sellainen tästä ehkä tulikin. Paljon jäi vielä sanomatta, mutta tässä kai tärkeimmät.
Kaikki on siis täysin minun omaa kokemustani, en todellakaan väitä että kaikilla ahmiminen alkaisi samalla tavalla, tai että kaikki edellä mainittu käytös tarkottaisi ahmimista. Nyt toivoisinkin, että jos jollakin siellä on ahmimisesta kokemusta, niin kerro kommenteissa omia kokemuksiasi ahmimisen alkamisesta. Olisi todella mielenkiintoista kuulla miten ahmiminen muilla alkaa!

Seuraavassa tekstissä kirjoitan sitten siitä, miksi minun mielestäni ahmiminen alkaa.
Kaikki postauksen kuvat ilmaisesta kuvapankista, pexels.comista

4 kommenttia:

  1. Todella hyvä ja rohkea kirjoitus! Tämä on kuitenkin aihe, josta ei yleensä tule puhuttua kovin suoraan tai ollenkaan, joten hienoa, että kerroit näin kattavasti omista kokemuksistasi.

    Myös seuraavan tekstin aihe kuulostaa kiinnostavalta, ja toivottavasti tästä kirjoittamisesta on itsellesikin jotain hyötyä ajatusten jäsentelyyn. Tekstin kautta näkyy ainakin, että osaat todella hyvin kuvata näitä taustoja. Toisaalta myös hyvä esimerkki siitä, että vaikka osaisi ajatella hyvinkin järkevästi, niin se ei kuitenkaan välttämättä näy toiminnassa - etkä todellakaan ole yksin tämän kanssa <3

    VastaaPoista
  2. Suuri kiitos! <3 Kannustavat kommentit näin henkilökohtaisiin postauksiin on aina tosi iso helpotus! :)
    Kirjoittamisesta on kyllä itselleni kovasti apua ja toivottavasti lukemisesta on jollekin edes hieman hyötyä. Ja näinhän se on, että vaikka kuinka järkevästi osaisi ajatella, niin silti käytöksessä se ei aina näy. Kiitos kivasta kommentista ja että jaksat lukea ja kommentoida!<3

    VastaaPoista
  3. Moi, kiitos tekstistä! Ihanaa lukea suoraa tekstiä. Itsekin olen jo useamman vuoden kärsinyt ahmintahäiriöstä, tai pikkuhiljaa alan sen sellaiseksi myöntämään. Olen vajaa täysikäinen vasta, ja lähivuosina tuntuu että olen ollut tämän asian kanssa täysin hukassa, enkä tiedä, tulenko koskaan siitä eroon pääsemään. Tuntuu helpottavalta kuulla, että joku muukin asian kanssa painii! Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Onpa ikävä kuulla että sinullakin on ahmimishäiriö :( Olin itsekin juuri täysiän kynnyksellä kun myönsin ongelman, vaikka jonkun aikaa olinkin jo ahminut. Voi kuule, tiedän tunteen ja koen kyllä ajoittain itsekin olevani aivan hukassa tämän asian kanssa. Mutta hei, me molemmat päästään kyllä tästä yli, hitaasti mutta varmasti!:) Kieltämättä on hyvin lohduttavaa tietää että joku muukin kärsii samoista jutuista, vaikka tietenkään ei kenellekään sitä toivo. Toivotan sinulle kovasti tsemppiä ja voimia! Ei anneta periksi! Kiitos että kommentoit!<3

      Poista

Kiva jos jätät kommenttia, vastaan mahdollisimman pian! :)