tiistai 22. elokuuta 2017

Huonot ja hyvät kuulumiset

Heippa!

Tehdään nyt tällainen teksti, että ensin huonot uutiset ja sitten hyvät :D Tai ei ehkä uutiset, vaan enemmänkin kuulumiset.

Ensimmäiseksi haluan avata vähän ajatuksiani, ne kun ovat olleet ja ovat edelleen erittäin sekaisin päässäni. Tästä syystä koko tämän blogin avaaminen on tuntunut vähän ahdistavalta. Samaan aikaan tiedän, että kirjoittaminen helpottaa niin kuin aina.



Olen luonteeltani erittäin suunnitelmallinen ja rutinoitunut. Tahdon aina tietää etukäteen mitä tulee tapahtumaan. Haluan myös tehdä asiat aina samaan aikaan samalla tavalla ja rutiineista poistuminen saa minut ahdistumaan.
Tällä hetkellä tilanne on se, etten oikein tiedä mitä tavoittelisin, millä aikavälillä ja miten. On selvää, että se painonpudotus on edelleen se juttu. Välillä mielessä on kuitenkin käynyt myös koko laihduttamisen lopettaminen, mikä varmasti tekisi kyllä hyvää. Olen samoihin tapoihin tottunut ja sorrun suunnittelemaan asiat aina samalla tavalla. Kuten on huomattu, tuo tyyli ei ole toiminut.
Minua ahdistaa se, etten tiedä miten edetä. Tämä heijastelee muun muassa treeni- ja ruokarytmiini. Toisena päivänä treenaan ja syön hyvin, kun taas toisena heitän hanskat tiskiin ja mietin että mitä väliä. En siis etene oikein mihinkään suuntaan, enkä nauti siitä mitä teen.
Edelleen minulla on ne tavoitteet mielessä, samat kuin ennenkin, mutta sen verran kauan tässä on hakattu päätä seinään, että jotain muutosta olisi keksittävä. Koko laihduttamisesta luopuminen on kuitenkin tällä hetkellä erittäin kaukainen ja pelottava ajatus, vaikka sitäkin olen välillä miettinyt. Jotenkin ajattelen, että opiskelujen jatkuminen ja omaan asuntoon palaaminen saa minut taas motivoitumaan ja pääsemään takaisin rutiineihin. Toivotaan!
Noin. Nyt on hieman parempi olo taas, kun on saanut tämän blogin avattua ja kerrottua missä mennään :)

Sitten niihin kivoihin uutisiin! Nimittäin minun, Itsensä piiskuri - blogin Helzun ja HeiLauta elämää - blogin Lauran blogitapaamiseen!
Tarkoitus oli alun perin kirjoittaa tästä ihan oma postauksensa, mutta päätin nyt kuitenkin kirjoittaa kaksi asiaa (jotka muuten ovat aika ääripäitä toisistaan) tähän samaan postaukseen.
Tosiaan, kuten olette varmasti huomanneet, olemme tehneet Helzun ja Lauran kanssa yhteistyötä näiden haasteiden kanssa ja sitä kautta päätimme järjestää myös tapaamisen Tampereelle.
Täytyy myöntää, että tapaaminen jännitti minua etukäteen valtavasti. Enhän voi tietää millaisen kuvan muut saavat minusta tämän blogin perusteella ja samalla itselläni oli ainoastaan käsitys blogien perusteella Laurasta ja Helzusta.
Tapasimme Tampereella Cafe Pispalassa ja söimme siellä brunssit. Valitsimme kaikki annoksen, jossa oli alkuun pieni kulho hedelmiä ja sen jälkeen iso lautasellinen amerikkalaisia pannukakkuja, munakokkelia ja pekonia. Oli hyvää ja voin suositella! :)


Alkuperäinen suunnitelma oli mennä testaamaan kuuluisat Pispalan portaat, mutta sade vaihtoi suunnitelmia ja päädyimmekin kuntosalille tekemään pienen selkätreenin.
Helzu ja Laura jatkoivat vielä Trampoline parkkiin. Itselläni oli jo meno seuraavaan paikkaan, näkemään Tampereella asuvia ystäviäni.


Kaiken kaikkiaan päivä oli ihan huippu ja oli ihanaa tavata kanssabloggareita. Tuntui kyllä heti kuin olisi tuntenut Helzun ja Lauran pidempäänkin, sen verran hyvin juttu luisti!<3 Laura kirjoitti blogiinsa vähän enemmän tapaamisestamme, joten kannattaa käydä vilkaisemassa hänen blogiaan! Ja kenties myös Helzu kirjoittelee oman versionsa :)
Toivon mukaan näemme tulevaisuudessa uudestaan. Ja miksei muidenkin kanssa! :)

Tällaista tällä kertaa, vähän huonoa, mutta senkin edestä hyvää :) Mukavaa viikkoa!<3

4 kommenttia:

  1. Kiva että kirjoittelit taas! :)

    Tuo suunnitelmien ja rutiinien tarve kuulostaa todella tutulta ja muutenkin ymmärrän hyvin tuon kuvaamasi ahdistuksen. Vaikka laihduttamisesta luopuminen tuntuisikin tavallaan pelottavalta ja kaukaiselta ajatukselta, niin siinä voisi olla myös puolensa, eikä sen tarvitsisi tarkoittaa suoraan tavoitteista luopumista. Kiloihin keskittymisen ja varsinaisen laihduttamisen sijaan voisi keskittyä enemmän vaikka treenitavoitteisiin tai muihin hyvää oloa tuottaviin juttuihin. Toivottavasti löydät joka tapauksessa jonkin hyvältä tuntuvan suunnan :)

    Hyvien kuulumisten osalta olikin hienoa luettavaa! Mahtavaa että olette saaneet järjestettyä tuollaisen tapaamisen. Ohjelma kuulosti mukavalta ja muutenkin hienoa, että bloggaamisen kautta on löytänyt uusia ihmisiä. Tällaisista jutuista on kiva lukea, ja pitää käydä lukemassa myös Lauran juttu (kiitos siis vinkistä)!

    Mukavaa viikon jatkoa ja kirjoittele taas kun siltä tuntuu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti olet kyllä ihan oikeassa ja esimerkiksi juuri nuo treenitavoitteet voisivat pitkällä tähtäimellä olla motivoivempia ja toimivampia. Silti tällä hetkellä vielä ajatus tuntuu hyvinkin kaukaiselta ja jopa kauhistuttavalta, mutta ehkä vielä joskus!
      Täytyy kyllä sanoa, että en olisi alkuun ikinä uskonut miten ihania ihmisiä olen tämän blogin kautta löytänyt ja sinä kyllä kuulut heihin myös!❤ Kannattaa kyllä käydä lukemassa tuo Laurankin teksti, kiva jos kiinnostuit! :)
      Oikein hyvää viikkoa sinulle ja kiitos että kommentoit!😊

      Poista
  2. Tunnista kyllä samoja juttuja itsessäni tuosta alkuosan tekstistä ❤️👊🏻
    Voi miten ihana kirjoitus meidän tapaamisesta, sait humyn huulilleni ❤️
    Minustakin tuntui että oltaisiin tunnettu aina...
    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi että siellä on samanlaisia tuntemuksia!
      Sinullakin oli kyllä ihana teksti omassa blogissasi josta jäi tosi hyvä mieli!<3 :)
      Kiva kun jätit kommenttia! :)

      Poista

Kiva jos jätät kommenttia, vastaan mahdollisimman pian! :)