torstai 24. elokuuta 2017

Ei ole paluuta normaaliin

Hei!

Mitenkäs sitä aloittaisi. Ehkä mennään ihan suoraan faktoihin mitään kaunistelematta. Viime kevät oli ehdottomasti valonpilkahdus tässä ikuisessa laihdutuskierteessäni. Löysin hetkellisesti itselleni sopivan tavan syödä ja liikkua ja samalla painokin lähti laskuun (erittäin hitaasti, mutta kuitenkin). Hetkellisesti saatoin olla jopa melkein tyytyväinen itseeni.

Tämän kesän piti olla käännekohta, minun piti ylläpitää kevään hyvää menoa ja saada vielä pari kiloa pois. Sitten ajattelin alkavani keskittyä treenitavoitteisiin ulkoisten tavoitteiden sijaan.
Tänä kesänä kävi kuten niin monena vuonna aikaisemminkin ja paino on noussut. Olen samoissa lukemissa kuin viime vuoden lopulla, ennen kevään hyvää onnistumisputkea. Olen aikaisemminkin sanonut, että minulle ihan pienetkin, parin kilon pudotukset ovat isoja voittoja ja kovan työn takana. Ja tässä sitä taas ollaan, aloittamassa alusta. Voin sanoa että turhauttaa, lievästi sanottuna.


Tämä elokuu on ollut se vaikein kuukausi ja oikeastaan se kuukausi kun lähes kaikki tämä takapakki on tapahtunut. Kaikki alkoi siitä puntarilakosta ja sen jälkeisestä vaa'alla käymisestä. Alan vihdoinkin käsittää, että mikään lakko ei ole minun juttuni. Ei herkkulakot, ei puntarilakot. Ne eivät koskaan pääty hyvin.
Olen ahminut elokuun aikana, mutta isompi ongelma on sellainen jatkuva "vähän" herkuttelu.
Tämän postauksen tarkoitus ei ole olla mikään valituspostaus, vaikka siihen suuntaan se näköjään on menossa :D
Sen sijaan tahdon aidosti pohtia omaa tilannettani yleisesti.

Minulla on vain kaksi "vaihdetta" tällä hetkellä. Tai ei edes tällä hetkellä, vaan ollut jo useamman vuoden: joko laihdutan eli syön jatkuvasti miinuskaloreilla ja treenaan säännöllisesti ja tavoitteellisesti sen ohella... Tai sitten ahmin tai muuten vain ylensyön herkkuja, unohdan treenaamisen. Molemmissa vaihteissa kärsii sosiaalinen elämäni ja oma hyvinvointini.
Tuskin on tarpeen sanoa, ettei kumpikaan kausi tee minua onnelliseksi tai vie kohti tavoitteita.


Ja tässä se ongelma piilee: ei ole muita vaihtoehtoja. Olisi mukavaa elää joskus "normaalisti", mutta en tiedä mitä se tarkoittaa. Yleensä normaali vie minut kohti tuota ensimmäistä vaihtoehtoa. Ei ole olemassa sellaista vaihtoehtoa, että söisin mitä haluaisin. Aina on mielessä ne kalorit ja tavoitteet ja mitä saisi tai ei saisi syödä. Aina tulee ahdistuminen ylimääräisistä kaloreista ja tarve polttaa niitä pois.
Ei ole olemassa sellaista tapaa herkutella, että silloin tällöin söisin mitä mieli tekee. Joko syön tai en syö, niin se tuntuu menevän.
En osaa kuvitella millaista minun "normaali" elämäni ilman laihduttamista tai ahmimista olisi. En vaan osaa, en tiedä mitä se sisältäisi tai millaista ruokaa söisin. Tavallaan koko identiteettini on viime vuosina rakentunut painon ja sen pudottamisen ympärille. Monesti tällaisten herkuttelujen jälkeen ajattelen palaavani normaaliin, mutta nyt huomaan ettei se normaalikaan ole normaali. Minun herkuttelukauteni ja laihdutuskauteni menevät lopulta aika 50/50 ja siksi tässä ei koskaan tapahdukaan muutosta suuntaan tai toiseen.

Viime kevät oli tosiaan sellainen valonpilkahdus, että hetken jo luulin että kaikki syömisongelmat ovat poissa. Nyt tilanne on päinvastoin ja harkitsen taas psykologilla käymistä.
Juuri nyt tunnen vaan olevani aika hukassa.

Nyt vasta tavallaan huomaan, miten suuri ote sillä syömishäiriöllä minusta on. Silloin kun en ahmi, en huomaa sen läsnäoloa. Silti se jatkuvasti on mieleni perukoilla, määräilee ja rajoittaa. Siitä on vain tullut niin normaali asia, että en edes huomaa sen läsnäoloa ja vaikutusvaltaa. Toisin kuin luulin, minun matkani kohti terveempää kehoa ja mieltä on vielä hyvin kesken. En silti aio luovuttaa, minähän pääsen tästä yli! Joskus vaan täytyy pysähtyä ja miettiä että miten.

Tarkoitus ei todellakaan ollut tulla kirjoittamaan tästä aiheesta, mutta näköjään tähän se meni.
Kiitos kun "kuuntelit".<3

4 kommenttia:

  1. Hyvä että kirjoitit ja ihailen jälleen avoimuuttasi ja kykyä tilanteen kuvaamiseen. Kuulostaa todella tutulta ja ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Ikävä tilanne, mutta hienosti kirjoitettu. <3

    VastaaPoista
  2. Ihanaa että jaksat aina tukea ja tsempata kommenttien välityksellä. Arvostan sitä todella paljon, kiitos!❤

    VastaaPoista
  3. Isot tsemppihalit täältä <3
    Käy vain juttelemassa psykologin kanssa jos siltä tuntuu <3
    Elämäntaparemontissa tulee niitä nousuja ja laskuja, ainakin minulla. Sen tasapainon löytäminen on niin hankalaa. Sitä etsitään edelleen.
    Minulle voit myös aina laittaa viestiä jos siitä on jotain apua. Kuuntelen kyllä <3
    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana viesti!<3 Niinhän se on, että jokaiseen matkaan kuuluu ylä- ja alamäet. Tsemppiä siis sinnekin! <3 Ihana kuulla että sinulle voi laittaa viestiä, kiitos Laura!! <33

      Poista

Kiva jos jätät kommenttia, vastaan mahdollisimman pian! :)