torstai 31. elokuuta 2017

Tänä syksynä aion olla onnellinen!

Heippa!

Tässä blogissa ei ole mitään uutta kertoa että olen pohdiskellut asioita :D Se, mitä tällä kertaa olen pohtinut ja mihin tulokseen olen päätynyt on kuitenkin ainutkertaista.
Tuntuu että olen tehnyt oikeasti isoja oivalluksia aivan yllättäen. Tottakai haluan jakaa teidän kanssanne nämä pohdiskeluni.

Tuskin kovin moni on voinut välttyä ehkä jopa vähän kliseiseltä quotelta "Happiness is not a destination it's a way of life". Eli onnellisuus ei ole määränpää, vaan elämäntapa. Tuota lausahdusta on painettu magneetteihin, pyyhkeisiin, tauluihin ja itsekin olen joskus harkinnut ostavani jonkun sisustuselementin joka sisältää tuon lausahduksen.
Syy siihen miksi otin tuon lauseen esiin ylipäätään on se, että olen yhtäkkiä tajunnut mitä se oikeasti tarkoittaa! Kuulostaa hassulta, mutta antakaas kun avaan hieman.

Kuten sanottu, olen joskus harkinnut ostavani jotakin tuolla tekstillä, koska mielestäni se on kuulostanut kivalta ja olen jopa kuvitellut ymmärtäväni sen sanoman. Mutta ehei, kuinka hakoteillä olenkaan ollut tämänhetkiseen olotilaan verrattuna! Toivon että osaan pukea ajatukseni tarpeeksi hyvin sanoiksi tässä postauksessa.


happiness, life, and destination image
Koko tämän blogin olemassaolon ajan ja siitä vielä aikaisemminkin voin sanoa, että en ole ollut onnellisimmillani. Syömishäiriö ja siihen liittyvä alakuloisuus on nykyään jo niin arkipäivää, että koen sen kuuluvan perusluonteeseeni.
Olen kai tavallaan vain hyväksynyt asian, tai sitten minulla ei ole ollut voimia tai osaamista asian muuttamiseksi. Voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että en ole ollut viime vuosina kovin onnellinen, tai osannut iloita kunnolla oikeastaan mistään. Olen elänyt tyypillistä "sitten kun"-elämää, eli ajatellut joskus tulevaisuudessa olevani onnellinen ja siihen asti kai vain odottelen sitä onnellisuutta.

Kirjoitin muutama päivä sitten tekstin kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja oikeastaan tuon pohdinnan ja kirjoittamisen jälkeen koin oivalluksia.
Ei se onnellisuus tietenkään itsestään tule, minun täytyy itse luoda se! Voi miten kliseiseltä tämä kuulostaakaan! Voisin kuvitella, että jos itse lukisin tällaista jostain blogista pyörittelisin silmiäni ja sivuuttaisin koko tekstin. En kyllä todellakaan olisi uskonut itse tällaista kirjoittavani.
Mutta totta se on! En jaksa enää odotella sitä päivää kun olen laihempi tai sitä kun penkistä nousee tulos x, tai sitä kun en enää ahmi. Tahdon nauttia elämästä tässä ja nyt, enkä myöhemmin.
Osittain tähän yhtäkkiseen innostumiseeni syynä on projektit, joita olen itselleni kehitellyt syksyksi. Ne jääköön seuraavaan postaukseen, koska muuten tästä tulee turhan pitkä ja sekava selitys :)

Halusin vain tulla kertomaan millaisen ison oivalluksen olen saanut. Ja voin kertoa, että pelkästään päätös siitä että aion olla onnellinen tekee minut todella toiveikkaaksi ja iloiseksi! Mitä jos tämä oikeasti toimiikin?

Ja hei! Sitten vielä ilmoitusasiaa kaikille Helsingissä asuville ja siellä päin liikkuville!

Helsingin psykologiyhdistys järjestää tapahtuman Lähde mieleesi - psykologi tavattavissa yhteistyössä Lapinlahden lähteen kanssa lauantaina 23.9.2017.
Tapahtumassa on neljän tunnin ajan mielen hyvinvointiin liittyvää ohjelmaa täysin ilmaiseksi!

Tässä tapahtuman kuvaus:

Lähde mieleesi – psykologi tavattavissa
Mitä, jos yksisarvishoito tai enkeliterapia ei autakaan? Mitä tarkoittaa evidence-based-tieto? Miten valitset auttajasi, kun kohtaat haasteita elämässäsi tai haluat kehittää itseäsi? Miten voit psykologian ja psykologien avulla vaikuttaa hyvinvointiisi ja itsesi kehittämiseen? Mitä psykologit tekevät ja miksi psykologi on hyvä valinta silloin, kun kaipaat tukea erilaisissa elämäntilanteissa?
Tule tutustumaan psykologeihin ja psykologiaan! Lähde mieleesi – psykologi tavattavissa järjestetään Lapinlahden Lähteellä lauantaina 23.9. klo 13-17.

Lähde mieleesi -tapahtumassa kuulet luentoja sekä voit osallistua työpajoihin ja keskusteluihin, joiden teemat liittyvät henkilökohtaiseen hyvinvointiin, perheisiin ja ihmissuhteisiin sekä työelämään ja työssä jaksamiseen. Kuulet lisäksi, miksi nykypäivän monenlaisen tarjonnan seasta on hyvä valita tieteelliseen tutkimukseen perustuvia hoitomenetelmiä. Luvassa on neljän tunnin aikana monenlaista ohjelmaa treffipalvelusta työstressin selättämiseen ja itsemyötätuntoharjoituksista kehityspsykologian uusimpiin tutkimuslöydöksiin. Tarkempi ohjelma julkaistaan elokuun aikana - stay tuned!
Tapahtuman järjestää Helsingin psykologiyhdistys. Tapahtuma on maksuton.


Tapahtumapaikka: Lapinlahden Lähde, Lapinlahdentie 1, 00180 Helsinki

Linkkasin blogini Facebook - sivulle tapahtuman Facebook - sivut, joten käy ihmeessä kurkkaamassa sieltä tarkemmin. Mielestäni tapahtuma on erittäin tärkeällä asialla ja suosittelen kyllä kaikille kynnelle kykeneville paikalle menemistä. Haluan vielä mainita, että mainostan tapahtumaa omasta tahdostani enkä saa mitään vastineeksi. 
Tapahtuma on siis kaikille avoin ja mikä parasta veloitukseton! :)

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Kesälista, mitä jäi tekemättä?

Moi!

En millään haluaisi myöntää että kesä alkaa olla loppumassa, mutta pakko kai se on...
Tein alkukesästä listauksen asioista jotka haluan kesällä tehdä. Nyt on aika katsoa mitä tuli tehtyä ja mitä jäi tekemättä. Näin äkkiseltään, kun en vielä ole listaa katsonut, veikkaan että aika paljon jäi tekemättä. Valitettavasti! Mietin pitkään, mitä keksisin itselleni "rangaistukseksi". En kuitenkaan halua mitään herkkulakkoja tai muuta vastaavia enää pitää. Keksin siis, että joudun juoksemaan niin monta kilometriä kuin on tekemättä jääneitä kohtia. Juokseminen ei ole enää mitään meikäläisen lempipuuhaa, joten tämä on ihan sopiva rangaistus. Kuitenkaan se lenkkeily ei mitään kauheaa pakkopullaakaan ole ja joskus jopa tekee mieli lähteä juoksemaan. Mielestäni tämä on siis juuri sopivan ankara ja samalla sopivan löysä rangaistus :D

Tässä siis kesälistani ja mitä tuli tehtyä! Alkuperäisen postauksen voi lukea tästä.

- Käydä uimassa julkisella rannalla
En valitettavasti tehnyt :( Jos alkukesän hyvä meininki olisi jatkunut, olisin varmaan loppukesästä saattanut uskaltautua rannalle. Niin ei kuitenkaan käynyt ja niinpä tämä kohta jäi suorittamatta... Ehkä ensi
vuonna?
- Maistaa uutta jäätelömakua 
- Jooo! Maistoin jotain crunchy - jäätelöä ainakin ja Magnumin jäätelöpalloja! Saattaa olla että muitakin oli, mutta en vain muista :)
- Käydä huvipuistossa
Nyyh, tämä jäi tekemättä vaikka olin ihan varma että tekisin tämän!! Lasketaanko eläinpuisto? :(- Nukkua teltassa
Ei tullut tehtyä, tosin aika huonosti on säitäkin ollut...
- Grillata vaahtokarkkeja
Eikä! Miten tämäkin muka jäi tekemättä!?
- Nähdä ystäviä, joita en ole nähnyt pitkiin aikoihin
Jes, tämän tein kyllä onneksi :)
- Tutustua uusiin ihmisiin
Jep! Helzu ja Laura :)
- Lähteä reissuun äkkiseltään
Ei oikeastaan
- Käydä festareilla
Kyllä!
- Ulkoiluttaa kesämekkoja
Olisikin ollut sellaisia säitä! :D
- Käydä piknikillä
Eipä tullut käytyä
- Treenata ulkona ja sen jälkeen pulahtaa uimaan
Noh tuota... ei
- Mökkeillä
Juu!
- Ilahduttaa ystävää/poikaystävää jollakin kivalla yllätyksellä
Jep :)
- Käydä frisbeegolffaamassa
Kyllä
- Pelata jalkapalloa
En pelannut :(
- Käydä naku-uinnilla
En käynyt
- Syödä suklaaseen dipattuja mansikoita
Kermavaahtoon dipattuja kyllä, mutta ei suklaaseen :(
- Juosta uusilla lenkkipoluilla
Eipä oikeastaan
- Syödä ulkona (siis pihalla :D)
Joo!

Noniiin ja virallinen tulos on siis se, että tein 8/20! Suoraan sanottuna aika säälittävä tulos :D Ei edes puolia!
Tämä tarkoittaa siis, että 12 kohtaa jäi tekemättä ja 12 kilometriä on juostava. O-ou!

Mitenkäs teidän kesänne meni? Tuliko tehtyä kaikki mitä halusittekin? :)

tiistai 29. elokuuta 2017

Sykesyyskuu!

Heippa!

Haastevuosi 2017 jatkuu ja tällä kertaa vuorossa on Sykesyyskuu! Nimensä mukaisesti syyskuussa tarkkaillaan sykettä ja mahdollisesti opitaan omista sykealueista uutta.

Sykkeeseen vaikuttaa monet tekijät, kuten ikä, sukupuoli, kuntotaso ja jopa mieliala. Syke kertookin paljon tietoa kehostamme, muun muassa palautumisesta, kuntotasosta sekä harjoituksen tehokkuudesta. Tämän kuun haasteen tavoitteena onkin siis oppia tarkkailemaan omaa sykettä ja hyödyntää sykkeen mittaamista treeneissä ja treenien suunnittelussa.

Jos et vielä tiedä maksimisykettäsi, voit arvioida sen miinustamalla luvusta 220 oman ikäsi. Esimerkiksi oma maksimisykkeeni olisi tämän kaavan mukaan 199. Kaava antaa siis vain arvion ja omakin maksimisykkeeni on tuosta oikeasti vähän korkeampi. Laskentakaavoja on erilaisia ja enemmän sykettä seurailleet tietävät usein oman maksimisykkeensä aika hyvin. Tässä sykemittari on iso apu. Maksimisykkeen tietäminen on iso apu harjoitusten suunnittelemisessa.

Sykesyyskuun haaste näyttää siis tältä:




























Sykesyyskuun aikana laske/selvitä siis oma maksimisykkeesi joko laskentakaavojen avulla tai omaa
sykemittaria apuna käyttäen.

Laske leposykkeesi, joka tapahtuu seuraavasti: Laita sykemittari päälle ja asetu makaamaan sängylle/sohvalle noin viiden minuutin ajaksi. Pyri minimoimaan kaikki liike. Viiden minuutin kuluttua tarkista sykemittarisi lukema. Normaali leposyke on 60-90 lyöntiä minuutissa. Yleensä mitä parempi kunto, sen matalampi leposyke. Alle 60 menevä leposyke kertoo siis hyvästä kunnosta.

Pyri kuukauden aikana tekemään harjoituksia eri sykealueilla. Sykealueita voidaan määritellä eri tavoin ja seuraava kolmeen jako ei ole ainoa tapa. Sykealueet jaetaan usein myös viiteen, jolloin esimerkiksi kevyen harjoituksen sykealue on matalampi kuin tässä kolmeen jaottelussa. Tässä kuitenkin yksi tapa jakaa harjoitukset sykkeen mukaan.
Sykesyyskuussa tavoitteena on tehdä...

- Ainakin yksi kevyehkö harjoitus, jolloin sykkeet ovat n. 60-70% maksimista (saa olla myös vähän alle). Voit laskea oman sykealueesi maksimisykkeen avulla, kertomalla maksimisykkeen luvuilla 0,6 ja 0,7.
Esimerkiksi oma kevyen harjoituksen sykealueeni laskettaisiin seuraavasti:
(Pyöristin maksimisykkeeni 200, koska tiedän sen olevan korkeampi kuin 199)
0,6x200= 120
0,7x200=140
Kevyt harjoitukseni tulisi siis tapahtua sykevälillä 120-140. Kevyt harjoitus voi olla esimerkiksi kävely, jooga, rauhallinen hölkkä tms.

- Tee ainakin yksi harjoitus peruskestävyysalueella kohtuullisella kuormituksella, joka on 70-80% maksimista. Minulla:
0,7x200= 140
0,8x200=160
Esim. Juoksulenkki, pyöräily tms.

- Tee ainakin yksi harjoitus jossa pyrit nostamaan sykkeen mahdollisimman korkealle, yli 80% maksimisykkeestä. Muista hyvä lämmittely! Esimerkiksi intervallitreeni.
Jos olet kokeneempi treenaaja, voit yrittää selvittää maksimisykkeesi treenin aikana. Aloittelijalle riittää että pyrkii pääsemään 80 prosenttiin maksimisykkeestä tai siitä yli.

Nuo laskukaavat ovat tosiaan vain arvioita. Esimerkiksi itselläni on aika korkea syke luonnostaan eikä laskukaava siksi anna minulle oikeita lukemia. Suuntaa-antavia toki. Myös esimerkkilajit ovat vain esimerkkejä. Juoksun voi korvata reippaalla kävelyllä, jos juoksu tuntuu liian raskaalta.
Sykkeestä voisi kirjoittaa vaikka kuinka ja se onkin todella mielenkiintoinen ja paljon kertova mittari.

Kirjoitin tekstin sen perusteella mitä olen itse aiheesta opiskellut. Sykealueet jouduin "lunttaamaan", kun en niitä ulkoa muista. Lähteenä käytin tätä. Sieltä saa myös luettua lisätietoa jos kiinnostaa.

Toivottavasti moni lähtee mukaan tähän haasteeseen! :)

Loppuun voin sitten kertoa elokuun haasteesta sen verran, että se jäi minun osaltani nyt kokonaan suorittamatta. Elokuun aikana on ollut aika paljon muuta mielessä (kuten tämän blogin teksteistäkin on välillä voinut lukea), joten unohdin koko haasteen. Tietoisesti unohdin siis :D
Näiden haasteiden tarkoitus on kuitenkin kannustaa ja olla mukavia, joten jos joku haaste tuntuu pakkopullalta tai aiheuttaa paineita on se mielestäni parempi silloin jättää kokonaan välistä. Sykesyyskuussa olen kuitenkin taas mukana! :)

Ja kuten kaikissa haasteissa, suunnittelemassa on olleet mukana myös Helzu Itsensä piiskuri - blogista ja Laura Heilauta elämää - blogista :)


sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kokonaisvaltainen hyvinvointi, mitä se minulta vaatii?

Moikka!

Nykyään on ollut hyvin paljon puhetta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Lukematta termin virallista määritelmää kuvailisin itse kokonaisvaltaista hyvinvointia sellaiseksi tilaksi, jossa sekä keho että mieli voivat hyvin ja kaikki noihin kahteen vaikuttavat asiat ovat kunnossa. En tosiaan tiedä miten tuo pitäisi oikeaoppisesti ilmaista, mutta uskon olevani oikeilla jäljillä.

Kokonaisvaltainen hyvinvointi on se tila mihin nykyään monessa yhteydessä kehotetaan pyrkimään. Minusta ainakin tuo on todella hyvä tavoite, mutta silti tuo termi on jäänyt enemmän vain termiksi.
Ainakin omalla kohdallani tunnistan muka tavoittelevani kokonaisvaltaista hyvinvointia kuitenkaan oikein tajuamatta mitä se juuri minun kohdallani, minun elämässäni oikein tarkoittaa tai vaatiikaan.

Taas kerran kun on uitu syvemmissä vesissä, on tullut myös mietittyä. Tällä kertaa pohdintani aiheena on ollut tämä hyvinvointi kokonaisuutena. Olen jo pitkään tiennyt että en ole parhaimmillani eikä hyvinvointini ole (vielä) ihan huippuluokkaa. Nyt jaankin jälleen pohdintani teidän kanssanne. Mitä siis ajattelen minun henkilökohtaiseen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiini kuuluvan ja mitä voisin tehdä päästäkseni siihen tilaan?



Sosiaaliset suhteet

Syömishäiriön ja sitä seuraavan epävarmuuden vuoksi minusta on vuosien kuluessa tullut yhä enemmän ja enemmän vetäytyvä. Viihdyn nykyään parhaiten yksin ja väsyn sosiaalisissa tilanteissa nopeasti. Silti rakastan ystäviäni ja heidän näkemistään. Monesti käy niin että uskottelen itselleni että en jaksa nähdä ketään, vaikka oikeasti ulos lähteminen ja ihmisten näkeminen on juuri sitä mitä tarvitsisin. Yksi hyvinvointiani parantava tekijä olisi siis panostaa enemmän sosiaalisiin suhteisiini, lähteä ennakkoluulottomammin juttuihin mukaan ja tutustua rohkeammin uusiin ihmisiin. Vielä viisi vuotta sitten en olisi tällaisia neuvoja todellakaan tarvinnut, mutta niin vain ihminen muuttuu.
Hyvänä esimerkkinä muutoksesta on esimerkiksi puheliaisuus. Aikaisemmin olin sellainen selittäjä, ettei kanssani ollut koskaan hiljaista hetkeä. Toki osasin (yleensä) myös kuunnella, mutta keksin kyllä puheenaiheen missä ja milloin tahansa. Aikaisemmin toiveammattini olikin radiotoimittaja. Ajattelin, että olisi unelmatyö että joku maksaisi minulle että höpöttelen :D Nykyään en ikimaailmassa voisi kuvitella itseäni tuollaiseen työhön ja kuulumisetkin minusta pitää välillä nyhtää.

Ravinto

Aika itsestään selvää, mutta silti. Ravinnon merkitys hyvinvoinnissa on valtava. Omalta kohdallani haasteet ovat tarpeeksi syöminen ja riittävän usein syöminen, kuten täällä blogissa olen monesti todennut. Lisäksi tuohon liialliseen sokerinsyöntiin pitäisi saada muutosta. Silti koen että perusruokailuni on ihan kunnossa suurimman osan ajasta.

Liikunta

Olen liikkunut koko elämäni ja nautin siitä valtavasti. Silti tällä hetkellä kuntosali tuntuu olevan ainoa laji josta aidosti nautin. Tai on muitakin lajeja, mutta niiden harrastusmahdollisuudet ovat valitettavasti tällä hetkellä minulle huonot. Silti olen päättänyt syksyllä aloittaa uuden harrastuksen ja mennä kuntonyrkkeilykurssille! Toivon että innostun uudesta lajista ja löydän pitkästä aikaa sen liikunnan ilon ja kipinän :)
Myös saliharrastus säännöllistyy taas ensi kuusta lähtien ja tiedän jo nyt että se vaikuttaa minuun todella positiivisesti. En malta odottaa! :)

Uni

Minulla, kuten varmasti hyvin monella muulla on huono tapa näprätä puhelinta ennen nukkumaanmenoa. Itse en ole huomannut suoraa yhteyttä huonompaan nukkumiseen, mutta silti tuskin olisi haittaakaan vaihtaa puhelinta esimerkiksi kirjaan ja sulkea somet aikaisemmin. Haluaisin alkaa taas lukea enemmän kirjoja, koska se rauhoittaa ja saa ajatukset muualle. Kirjasuosituksia otetaan siis vastaan!
(Noloa tunnustaa, mutta kävin pitkästä aikaa kirjastossa ja mukaan tarttui Dr. Philin painonpudotuskirja)
Pääosin nukkumiseni on ihan hyvällä mallilla, en aina saa heti unta, mutta harvemmin heräilen yöllä. Tarvitsen kuitenkin todella paljon unta ollakseni virkeä. Alle yhdeksän tunnin unilla ei tule yhtään mitään!

Positiivisuus

Tässäkin asia mikä on tullut täällä blogissa monta kertaa sanottua, mutta olen siis hyvin pessimistinen luonteeltani ja keskityn herkästi negatiivisiin asioihin. Nyt haluaisinkin keskittyä positiivisuuteen ja uskon, että se myös auttaisi kovasti mielialaan ja toisi onnistumisen kokemuksia. Kaikista suurin parantamisen paikka on itselleni puhumisessa. Tahtoisin kääntää itsesyytökset ja haukut positiivisuuteen ja kannustamiseen.

Hiukset

Kaikki ovat varmasti kuulleet puhuttavan, että kehon hyvinvointi heijastelee hiuksiin tai näkyy niistä. Minulla oli vielä nuorena todella paksut ja hyväkuntoiset hiukset. Samoihin aikoihin kun aloin rajoittamaan syömistäni, myös hiukseni ohenivat ja muuttuivat huonokuntoisemmiksi. En tiedä mikä yhteys näillä oli, veikkaan että en ole saanut tarvittavia ravintoaineita. En tiedä myöskään palautuvatko hiukseni koskaan ennalleen vai jäävätkö tällaisiksi. Toivon että saan hiukseni vielä voimaan yhtä hyvin kuin aikaisemmin. 
Samalla voinkin kertoa, että päätin aloittaa projektin hiusteni suhteen. Tahtoisin kasvattaa pitkät ja hyväkuntoiset hiukset. Tähän mennessä olen lopulta aina päätynyt leikkaamaan hiukset lyhyiksi, kun niistä on tullut niin ohuet ja suoraan sanottuna rumat. Voin teillekin sitten kertoa mitä päätän hiuksilleni tehdä, millä keinoilla ja toimiiko se. Ensin täytyy vain laatia "toimintasuunnitelma" :D
Vaikka kyseessä onkin tällainen vähän pinnallinen juttu, niin pelkkä ajatus projektista saa minut innostumaan. 

Tavoitteet, säännöllisyys

Minua motivoi suunnitelmallisuus ja tavoitteet. Minun on vaikeaa saada itseäni innostumaan ilman jotakin tavoitetta, oli se sitten mikä hyvänsä. Tykkään myös erilaisista projekteista, joissa on selkeästi alku ja loppu. Hyvä esimerkki on tuo yläpuolella mainittu hiustenkasvatusprojekti :D
Myös säännöllisyys saa minut tietyllä tapaa voimaan hyvin, koska rutiinit saavat oloni turvalliseksi ja hyväksi. Lasken nämä nyt siinä mielessä samaan kategoriaan, että ne eivät ehkä ole juttuja joita tarvitsisi muuttaa, mutta silti huomioita asioista jotka minun hyvinvointiini vaikuttavat.



Tässä muutamia asioita jotka vaikuttavat minun hyvinvointiini. Ja kappas, yksikään kohta ei liittynyt mittanauhan tai puntarin lukemaan! Niin se vain on, ettei se hyvinvointi lähde lukemista vaan ihan konkreettisista asioista ja teoista.
Näitä kirjoitellessani ja pohtiessani havaitsin, miten pienillä asioilla loppujen lopuksi voi saada suuria muutoksia aikaan.
Nyt on taas mennyt vähän huonommin syömisten suhteen ja olen ollut vähän hakoteillä. Tämä oli kuitenkin hyvä muistutus itselleni, että mistä se hyvinvointi todella rakentuu ja kuinka minä voisin parantaa omaa vointiani.

Kun todella alkaa miettimään, niin olisi vielä paljon enemmänkin asioita, mutta tässä kenties tärkeimmät. Olisikin mukava kuulla mitä sinun hyvinvointisi vaatii ja millaisista asioista se koostuu?

Kaikki postauksen kuvat ilmaisesta kuvapankista pexels.comista


torstai 24. elokuuta 2017

Ei ole paluuta normaaliin

Hei!

Mitenkäs sitä aloittaisi. Ehkä mennään ihan suoraan faktoihin mitään kaunistelematta. Viime kevät oli ehdottomasti valonpilkahdus tässä ikuisessa laihdutuskierteessäni. Löysin hetkellisesti itselleni sopivan tavan syödä ja liikkua ja samalla painokin lähti laskuun (erittäin hitaasti, mutta kuitenkin). Hetkellisesti saatoin olla jopa melkein tyytyväinen itseeni.

Tämän kesän piti olla käännekohta, minun piti ylläpitää kevään hyvää menoa ja saada vielä pari kiloa pois. Sitten ajattelin alkavani keskittyä treenitavoitteisiin ulkoisten tavoitteiden sijaan.
Tänä kesänä kävi kuten niin monena vuonna aikaisemminkin ja paino on noussut. Olen samoissa lukemissa kuin viime vuoden lopulla, ennen kevään hyvää onnistumisputkea. Olen aikaisemminkin sanonut, että minulle ihan pienetkin, parin kilon pudotukset ovat isoja voittoja ja kovan työn takana. Ja tässä sitä taas ollaan, aloittamassa alusta. Voin sanoa että turhauttaa, lievästi sanottuna.


Tämä elokuu on ollut se vaikein kuukausi ja oikeastaan se kuukausi kun lähes kaikki tämä takapakki on tapahtunut. Kaikki alkoi siitä puntarilakosta ja sen jälkeisestä vaa'alla käymisestä. Alan vihdoinkin käsittää, että mikään lakko ei ole minun juttuni. Ei herkkulakot, ei puntarilakot. Ne eivät koskaan pääty hyvin.
Olen ahminut elokuun aikana, mutta isompi ongelma on sellainen jatkuva "vähän" herkuttelu.
Tämän postauksen tarkoitus ei ole olla mikään valituspostaus, vaikka siihen suuntaan se näköjään on menossa :D
Sen sijaan tahdon aidosti pohtia omaa tilannettani yleisesti.

Minulla on vain kaksi "vaihdetta" tällä hetkellä. Tai ei edes tällä hetkellä, vaan ollut jo useamman vuoden: joko laihdutan eli syön jatkuvasti miinuskaloreilla ja treenaan säännöllisesti ja tavoitteellisesti sen ohella... Tai sitten ahmin tai muuten vain ylensyön herkkuja, unohdan treenaamisen. Molemmissa vaihteissa kärsii sosiaalinen elämäni ja oma hyvinvointini.
Tuskin on tarpeen sanoa, ettei kumpikaan kausi tee minua onnelliseksi tai vie kohti tavoitteita.


Ja tässä se ongelma piilee: ei ole muita vaihtoehtoja. Olisi mukavaa elää joskus "normaalisti", mutta en tiedä mitä se tarkoittaa. Yleensä normaali vie minut kohti tuota ensimmäistä vaihtoehtoa. Ei ole olemassa sellaista vaihtoehtoa, että söisin mitä haluaisin. Aina on mielessä ne kalorit ja tavoitteet ja mitä saisi tai ei saisi syödä. Aina tulee ahdistuminen ylimääräisistä kaloreista ja tarve polttaa niitä pois.
Ei ole olemassa sellaista tapaa herkutella, että silloin tällöin söisin mitä mieli tekee. Joko syön tai en syö, niin se tuntuu menevän.
En osaa kuvitella millaista minun "normaali" elämäni ilman laihduttamista tai ahmimista olisi. En vaan osaa, en tiedä mitä se sisältäisi tai millaista ruokaa söisin. Tavallaan koko identiteettini on viime vuosina rakentunut painon ja sen pudottamisen ympärille. Monesti tällaisten herkuttelujen jälkeen ajattelen palaavani normaaliin, mutta nyt huomaan ettei se normaalikaan ole normaali. Minun herkuttelukauteni ja laihdutuskauteni menevät lopulta aika 50/50 ja siksi tässä ei koskaan tapahdukaan muutosta suuntaan tai toiseen.

Viime kevät oli tosiaan sellainen valonpilkahdus, että hetken jo luulin että kaikki syömisongelmat ovat poissa. Nyt tilanne on päinvastoin ja harkitsen taas psykologilla käymistä.
Juuri nyt tunnen vaan olevani aika hukassa.

Nyt vasta tavallaan huomaan, miten suuri ote sillä syömishäiriöllä minusta on. Silloin kun en ahmi, en huomaa sen läsnäoloa. Silti se jatkuvasti on mieleni perukoilla, määräilee ja rajoittaa. Siitä on vain tullut niin normaali asia, että en edes huomaa sen läsnäoloa ja vaikutusvaltaa. Toisin kuin luulin, minun matkani kohti terveempää kehoa ja mieltä on vielä hyvin kesken. En silti aio luovuttaa, minähän pääsen tästä yli! Joskus vaan täytyy pysähtyä ja miettiä että miten.

Tarkoitus ei todellakaan ollut tulla kirjoittamaan tästä aiheesta, mutta näköjään tähän se meni.
Kiitos kun "kuuntelit".<3

tiistai 22. elokuuta 2017

Huonot ja hyvät kuulumiset

Heippa!

Tehdään nyt tällainen teksti, että ensin huonot uutiset ja sitten hyvät :D Tai ei ehkä uutiset, vaan enemmänkin kuulumiset.

Ensimmäiseksi haluan avata vähän ajatuksiani, ne kun ovat olleet ja ovat edelleen erittäin sekaisin päässäni. Tästä syystä koko tämän blogin avaaminen on tuntunut vähän ahdistavalta. Samaan aikaan tiedän, että kirjoittaminen helpottaa niin kuin aina.



Olen luonteeltani erittäin suunnitelmallinen ja rutinoitunut. Tahdon aina tietää etukäteen mitä tulee tapahtumaan. Haluan myös tehdä asiat aina samaan aikaan samalla tavalla ja rutiineista poistuminen saa minut ahdistumaan.
Tällä hetkellä tilanne on se, etten oikein tiedä mitä tavoittelisin, millä aikavälillä ja miten. On selvää, että se painonpudotus on edelleen se juttu. Välillä mielessä on kuitenkin käynyt myös koko laihduttamisen lopettaminen, mikä varmasti tekisi kyllä hyvää. Olen samoihin tapoihin tottunut ja sorrun suunnittelemaan asiat aina samalla tavalla. Kuten on huomattu, tuo tyyli ei ole toiminut.
Minua ahdistaa se, etten tiedä miten edetä. Tämä heijastelee muun muassa treeni- ja ruokarytmiini. Toisena päivänä treenaan ja syön hyvin, kun taas toisena heitän hanskat tiskiin ja mietin että mitä väliä. En siis etene oikein mihinkään suuntaan, enkä nauti siitä mitä teen.
Edelleen minulla on ne tavoitteet mielessä, samat kuin ennenkin, mutta sen verran kauan tässä on hakattu päätä seinään, että jotain muutosta olisi keksittävä. Koko laihduttamisesta luopuminen on kuitenkin tällä hetkellä erittäin kaukainen ja pelottava ajatus, vaikka sitäkin olen välillä miettinyt. Jotenkin ajattelen, että opiskelujen jatkuminen ja omaan asuntoon palaaminen saa minut taas motivoitumaan ja pääsemään takaisin rutiineihin. Toivotaan!
Noin. Nyt on hieman parempi olo taas, kun on saanut tämän blogin avattua ja kerrottua missä mennään :)

Sitten niihin kivoihin uutisiin! Nimittäin minun, Itsensä piiskuri - blogin Helzun ja HeiLauta elämää - blogin Lauran blogitapaamiseen!
Tarkoitus oli alun perin kirjoittaa tästä ihan oma postauksensa, mutta päätin nyt kuitenkin kirjoittaa kaksi asiaa (jotka muuten ovat aika ääripäitä toisistaan) tähän samaan postaukseen.
Tosiaan, kuten olette varmasti huomanneet, olemme tehneet Helzun ja Lauran kanssa yhteistyötä näiden haasteiden kanssa ja sitä kautta päätimme järjestää myös tapaamisen Tampereelle.
Täytyy myöntää, että tapaaminen jännitti minua etukäteen valtavasti. Enhän voi tietää millaisen kuvan muut saavat minusta tämän blogin perusteella ja samalla itselläni oli ainoastaan käsitys blogien perusteella Laurasta ja Helzusta.
Tapasimme Tampereella Cafe Pispalassa ja söimme siellä brunssit. Valitsimme kaikki annoksen, jossa oli alkuun pieni kulho hedelmiä ja sen jälkeen iso lautasellinen amerikkalaisia pannukakkuja, munakokkelia ja pekonia. Oli hyvää ja voin suositella! :)


Alkuperäinen suunnitelma oli mennä testaamaan kuuluisat Pispalan portaat, mutta sade vaihtoi suunnitelmia ja päädyimmekin kuntosalille tekemään pienen selkätreenin.
Helzu ja Laura jatkoivat vielä Trampoline parkkiin. Itselläni oli jo meno seuraavaan paikkaan, näkemään Tampereella asuvia ystäviäni.


Kaiken kaikkiaan päivä oli ihan huippu ja oli ihanaa tavata kanssabloggareita. Tuntui kyllä heti kuin olisi tuntenut Helzun ja Lauran pidempäänkin, sen verran hyvin juttu luisti!<3 Laura kirjoitti blogiinsa vähän enemmän tapaamisestamme, joten kannattaa käydä vilkaisemassa hänen blogiaan! Ja kenties myös Helzu kirjoittelee oman versionsa :)
Toivon mukaan näemme tulevaisuudessa uudestaan. Ja miksei muidenkin kanssa! :)

Tällaista tällä kertaa, vähän huonoa, mutta senkin edestä hyvää :) Mukavaa viikkoa!<3

torstai 17. elokuuta 2017

Miksi ahmiminen alkaa?

Moikka!

Kirjoitin pari päivää sitten omista kokemuksistani siitä, kuinka ahmiminen alkaa. Nyt kerronkin sitten syitä siihen, miksi minun mielestäni ahmiminen alkaa. Ja jälleen kerran, vain omista kokemuksistani puhun eli tässä on vain minun totuuteni, ei koko totuutta.

Itse olen käynyt siis kahdella eri psykologilla, ravitsemusterapeutilla ja kahdella terveydenhoitajalla juttelemalla näistä asioista ja näiden kaikkien kanssa on tullut pohdittua juurikin näitä syitä, miksi se ahmiminen alkaa ja miksi ylipäätään syömishäiriö minulla alkoi. Tuohon jälkimmäiseen en nyt mene syvemmälle tällä kertaa.
Olen myös lukenut tästä aiheesta pari kirjaa ja näistä parhain on täällä aikaisemminkin kehumani Kathryn Hansenin Brain over binge-kirja.
Osa kertomastani on peräisin tuosta kirjasta, sellaisia juttuja jotka olen huomannut pitävän omalla kohdallani paikkansa.

Ahmiminen yhdistetään monesti tunnesyömiseen. Välillä ahmimisen voi hyvinkin laukaista jokin tunne, mutta ahmiminen ei vaadi tunnetta alkaakseen. Muistan, kun kävin vielä psykologin vastaanotolla, että hän kysyi minulta jatkuvasti "mikä tunne syömistä edelsi" tai "miltä sinusta tuntui ennen kuin aloit syömään".
Koskaan, en kertaakaan osannut tuohon kysymykseen vastata. Lopulta minua alkoikin turhauttaa koko kysymys. Vaikka kuinka yritin niin ennen ahmimista, sen aikana kuin jälkeenkin saada kiinni jostakin tunteesta, niin en saanut. Tai joskus sain, mutta minkäänlaista johdonmukaisuutta tai yhteyttä tiettyihin tunteisiin ei ollut. Myös parin vuoden takainen personal trainerini linkkasi minulle artikkelin tunnesyömisen lopettamisesta, kun olin ahminut kuukauden putkeen hänen valmennuksensa aikana. Lienee sanomattakin selvää, ettei tuosta artikkelista ollut minulle mitään hyötyä.
Pointtina tässä on siis se, että tunnesyöminen ja ahmiminen on kaksi eri asiaa, vaikka niissä samoja piirteitä olisikin.



Sitten asiaan. Miksi ahmiminen sitten alkaa, jos sitä ei (välttämättä) laukaise mikään tunne?
Ahmimishäiriö on syömishäiriö siinä missä muutkin ja siihen liittyy usein (ja varsinkin omalla kohdallani) voimakas tarve laihtua ja vaikeus hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.
Itselläni suurin syy ahmimisen alkamiseen on yksinkertaisesti energiavaje. Alun perin, kun yritin laihtua väärin keinoin, syömällä liian vähän, kehoni keksi että minun täytyy ahmia saadakseni energiansaanti nousemaan. Mitä enemmän syömistä rajoitin, sitä useammin tuli syötyä liikaa herkkuja. Ihan järkeenkäyvää, eikös? Kehoni luuli, ettei ruokaa enää tule, joten kun ruokaa sai, se otti sitä vastaan niin paljon kun pystyi. Samalla se myös yritti saada minut ahmimaan mahdollisimman usein.
Myöhemmin, vaikka jo olin nostanut energiansaantiani, oli kehoni jo tottunut tuohon menettelytapaan. Enää kyse ei välttämättä ollut nälästä, vaan tottumuksesta. Kehoni oli tottunut syömään kerralla suuria määriä herkkuja. Ja edelleen toki söin/syön liian vähän, mikä tottakai altistaa ahmimiselle.


Uskon että nykyään minua ohjaa tuo tottumus enemmän kuin mitkään vaistot. Olen tottunut toimimaan tietyllä tavalla, menemään kauppaan yksin ollessa ja syömään suuria määriä kerralla ja kehoni ja mieleni pitää näistä tavoista kiinni.
Jos luitte aikaisemman tekstini siitä, kuinka ahmiminen alkaa niin muistatte kai sen äänen josta puhuin. Nykyään ongelmana on se, että en aina tunnista milloin järkevä puoleni puhuu ja milloin syömishäiriöpuoli puhuu. Tunnistan useammin ja paremmin kuin ennen, mutta en aina voi olla varma. Tästä syystä saatan edelleen ajautua välillä tuonne ahmimispuolelle, kuten viime viikolla kävi.
Jollain tapaa koen myös, että ahmiminen on minulle jonkunlainen turvasatama. Ahmimisen aikana en juuri mieti laihduttamista tai omaa kehoani, ainakaan sen syömisen aikana. Hetken ajan on todella hyvä olla. Toki tuo hyvä olo kestää vain pienen hetken, mutta silti. Välillä jopa kaipaan sitä tunnetta. Ahmiminen on niin sanottu tauko omasta elämästä aina silloin tällöin. Kuten sanottu, ahmimiseen ei sitä tunnetta vaadita, mutta voi olla että jotain ajatuksia ja tunteita alitajuntaisesti "pakenen" ahmimiseen. Oma teoriani on, että haluan hetkeksi irtautua siitä ikuisesta laihduttamisesta mikä minulla on ollut jo useamman vuoden meneillään.



Jos vielä pieni tiivistys tästä tehdään, niin mielestäni ahmiminen alkaa alun perin energiavajeesta ja sitä kautta kehon itsesuojeluvaistosta. Sen jälkeen se muuttuu tavaksi tai pakotieksi, jota ei välttämättä tiedosta ennen kuin on jo joutunut  "ansaan".
Onko jollakin samanlaisia kokemuksia? Olisi hyvin mielenkiintoista kuulla, koska tämä oli tosiaan vain minun versioni ja teoriani.


maanantai 14. elokuuta 2017

Kuinka ahmiminen alkaa?

Hei!

Kuten kerroin, viime viikko meni huonosti, mutta ainakin ehdin pohtia ja miettiä asioita ja kirjoittaa ajatuksiani myös ylös. Tällä viikolla julkaisen nämä pohdiskeluni teidänkin luettavaksenne.
Tuskin kukaan joka on joskus ahminut, on etukäteen suunnitellut ahmivansa. Silti niin tapahtuu ja usein. Itselleni ja uskon että myös monille muille ahmimisesta kärsiville on hyvin tyypillistä ahmimisen jatkuminen useamman päivän, tai jopa viikon ajan. Ja koko tuon ajan, joka päivä ja joka hetki ajattelee, että nyt loppuu se herkuttelu ja liikaa syöminen.
Tiedän, että sellaiselle joka ei koskaan ole ahminut, on hyvin vaikeaa käsittää miksi joku ahmisi ylipäätään, saati sitten säännöllisesti. Myös minun on vaikeaa käsittää sitä, vaikka olen kärsinyt ahmimisesta jo useamman vuoden. Jos nyt siellä ruudun toisella puolella sattuu olemaan joku joka ei vielä tiennyt, niin minulla on siis ollut/on edelleen syömishäiriö, joka oireilee pääasiassa ahmimisena.

Nyt yritänkin parhaani mukaan selittää miten ahmiminen minun kohdallani alkaa ja miksi. Tässä postauksessa kerron siitä, miten ahmiminen alkaa ja seuraavassa tekstissä mennään sitten siihen, että miksi. Molemmissa teksteissä tosin varmasti sivutaan molempia aiheita, koska ne ovat niin lähellä toisiaan.
Jälleen muistuttelen, että kirjoitan vain omista henkilökohtaisista kokemuksistani. Minulla ei ole minkäänlaista asiantuntijapohjaa, kaikki kertomani on vain itse kokemaani ja mahdollisesti muilta kuulemaani.


Kuten sanottu, koskaan en siis ole suunnitellut ahmivani, vaikka varsinkin näin parin vuoden jälkeen tunnistan kyllä hetket kun niin todennäköisemmin käy. Silti kuvittelen aina välttäväni ahmimisen.
Omalla kohdallani ahmiminen alkaa useimmiten jo ennen kuin olen ehtinyt ostaa mitään. Tai uskon, että jokin osa minusta on jo silloin tehnyt sen päätöksen vaikka en itse sitä vielä tajuakaan. On nimittäin kaksi täysin eri asiaa mennä kauppaan ostamaan "herkkupäivän herkkuja" kuin ahmimisherkkuja.

Normaalisti jos menen ostamaan herkkuja, menen esimerkiksi karkkihyllylle tai jäätelöhyllylle ja valitsen siellä pari juttua mitkä haluan. Sen jälkeen suuntaan kassalle ja pois kaupasta. Jos taas menen kauppaan ennen ahmimista, annan periksi kaikille mieliteoilleni. Saatan haahuilla kaupassa pitkänkin aikaa. Ensin leivoshyllylle, tekisikö mieleni mitään sieltä, sitten jäätelöhyllylle, sitten sipsihyllylle ja sitten karkkihyllylle. Kaikkea tekee mieli, kaikkea on pakko saada. Järkevä minä yrittää usein piipittää jotain, kuten "ostan nyt tämän kokonaisen jäätelöpaketin, koska haluamaani makua ei saa pienemmässä paketissa. Se ei kuitenkaan tarkoita että söisin sen kerralla". Ja usein sillä hetkellä uskon pystyväni siihen, että säästän loput sitten seuraavaan kertaan. Yleensä en pysty.

Tiedän että tämä kuulostaa todella oudolta, että eikö muka itseään pysty hillitsemään. Itse pystyn välillä ajattelemaan järkevästi ja jättämään jonkun tuotteen lopulta pois, kun korissa alkaa olla tarpeeksi kaikkea. Saatan kuitenkin tulla myöhemmin takaisin ja ostaa pois jättämäni tuotteen, koska en saa sitä pois mielestäni ennen kuin olen saanut sen syödäkseni.


Tässä päästäänkin sitten siihen, mikä minun mielestäni on ahmimisessa kaikista vaikeinta vastustaa ja vaikeinta myös ymmärtää. Usein kuulee sanottavan, että "jos et kerran halua syödä, niin älä syö". Tai "älä mene kauppaan ostamaan niitä herkkuja".
Minulle itsellenikin tämä on todella kummallinen juttu, mutta tiedän että tämä on aika yleinen ahmimishäiriössä. Se päähänpinttymä nimittäin. Jos minun alkaa tehdä jotakin herkkua mieli, niin sehän ei mielestäni poistu ennen kuin olen saanut sen. Monet kerrat olen kokeillut sitä, että yritän keksiä jotain muuta tekemistä ja unohtaa kyseisen herkun, sanotaanko nyt vaikka että minun tekee mieli valkosuklaalevyä.
Hassua huomata, että pelkästään tästä kirjoittaminen alkaa ahdistaa kun yritän kuvitella sen tunteen, niin inhottavaa nimittäin on taistella tuota "pakko saada"-tunnetta vastaan. Se ei vaan jätä rauhaan. Ei hetkeksikään. Kuvittele yrittäväsi keskittyä johonkin asiaan, kun oma pääsi huutaa jatkuvasti, että sinun ON SAATAVA se suklaalevy. Vaikka yrität järkeillä ja kertoa itsellesi, että et halua suklaalevyä, niin se ei lakkaa. Ja ei, se ei lakkaa seuraavana päivänäkään. Se jatkuu ja jatkuu niin kauan kunnes sorrut. Kuten sanottu, olen kyllä yrittänyt vastustaa. En tiedä missä vaiheessa tuo ääni hiljenisi jos sitä ei kuuntelisi, mutta on vaan niin paljon helpompaa mennä ja syödä kuin kuunnella sitä ääntä.
Tuo ääni on osittain myös se syy, miksi minun on vaikeaa edelleen olla syömättä herkkuja, vaikka ahmimisesta ei olisikaan kyse. Olen niin tottunut alistumaan tuon äänen tahtoon, että teen sen herkästi myös silloin kun sille ei oikeasti olisikaan tarve. Tämä meneekin sitten tuonne miksi ahmiminen alkaa-kategoriaan.

Lähes poikkeuksetta ahmimisen alkamiseen liittyy tuo "päänsisäinen ääni", joka ehdottaa herkuttelemista, houkuttelee ja osaa sanoa juuri oikeat sanat. Tottakai se ääni on tavallaan sinä itse, mutta ei se järkevä puoli sinusta. En koskaan kuule päässäni, että "nyt pitää ahmia" tai muuta vastaavaa. Kuulen sellaisia lauseita ja sanoja, joiden luulen kuuluvan sille järkevälle minulle. Esimerkiksi: "nyt tekisi mieli vähän jotain hyvää, voisin harjoitella kohtuudella herkuttelua ja ostaa yhden suklaapatukan. Kyllähän minä siihen pystyn". Alkuun jopa luulee tekevänsä itselleen palveluksen, kunnes onkin jo ihan siinä ahmimismoodissa ja kaupasta tarttuu muutakin kuin se suklaapatukka. Se ääni vaan löytää juuri siihen hetkeen sopivat sanat.
Onpas todella vaikeaa selittää tätä kuulostamalta kunnon sekopäältä! Mutta tällaista se minulla on ihan valehtelematta. Milloin on kuluttanut niin paljon että ansaitsee herkun, milloin on verensokeri alhaalla, milloin on herkkupäivä, tällaisia syitä varmasti moni meistä käyttää ennen herkuttelua ja välillä ne on ihan ok syitä. Ongelma vaan on se, että se järkevä puoli minusta voi yhtä lailla sanoa noita samoja juttuja, mutta silloin kun se syömishäiriöääni puhuu, alkaa ahmiminen. Sitä ei vaan aina osaa erottaa, että kumpi osa itsestä puhuu.



Tiivistettynä siis: minun kokemukseni on se, että ahmiminen alkaa siitä syömishäiriön äänestä, jolla on muka hyvä syy siihen, miksi nyt saat syödä herkkuja. Sitten tuo ääni vain pikkuhiljaa keksii lisää ja lisää perusteluita miksi pitäisi ostaa enemmän ja enemmän herkkuja ja lopulta sitä onkin vaan niin vihainen itselleen siitä että on mennyt ostamaan hirveän kasan herkkuja, että kokee ansainneensa sen pahan fiiliksen mikä siitä suuren herkkumäärän syömisestä tulee. Seuraavana päivänä on taas uudet "hyvät" syyt jatkaa herkuttelua ja kun tarpeeksi monta päivää on mennyt, ei hyviä syitä enää olekaan. On vaan niin paha mieli, että herkuilla saa edes hetkeksi sitä hyvänolon tunnetta, eikä halua enää lopettaa sitä sokerin syöntiä, ettei karu todellisuus nousseesta painosta ja nesteiden kertymisestä iske päin kasvoja.
Eli voisi sanoa minun tapauksessani ahmimisen alkavan jonkunlaisesta tekosyystä jonka luulen olevan todellinen ja sen jälkeen ahmiminen jatkuu, koska koen ansaitsevani rangaistuksen syömisestäni.

Voisin kirjoittaa tästä ihan loputtoman pitkän tekstin ja sellainen tästä ehkä tulikin. Paljon jäi vielä sanomatta, mutta tässä kai tärkeimmät.
Kaikki on siis täysin minun omaa kokemustani, en todellakaan väitä että kaikilla ahmiminen alkaisi samalla tavalla, tai että kaikki edellä mainittu käytös tarkottaisi ahmimista. Nyt toivoisinkin, että jos jollakin siellä on ahmimisesta kokemusta, niin kerro kommenteissa omia kokemuksiasi ahmimisen alkamisesta. Olisi todella mielenkiintoista kuulla miten ahmiminen muilla alkaa!

Seuraavassa tekstissä kirjoitan sitten siitä, miksi minun mielestäni ahmiminen alkaa.
Kaikki postauksen kuvat ilmaisesta kuvapankista, pexels.comista

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Viikon tunnustukset

Moi!

Tuntuu kuin olisi ikuisuus kun olen tänne viimeksi kirjoitellut. Todellisuudessahan siitä on hädin tuskin viikko :D
Tästä kirjoittamisesta on vaan tullut niin rakas harrastus ja tapa ilmaista itseäni, että tuntui todella vaikealta pitää taukoa, vaikka toisaalta sitä ehkä tarvitsinkin.

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet vaikeimpia kenties koko tänä vuonna. Tuntuu että ruokailujen kanssa kaikki on mennyt pieleen ja vanhat tavat ovat palanneet. Haluan uskoa, että vain näiden kahden viikon ajaksi ja tämän jälkeen tulee taas pitkä hyvä putki kuten nyt on käynyt. Tai siis että huonoja aikoja on seurannut toinen toistaan pidempiä hyviä jaksoja. Toisin kuin ennen, en siis aio vaipua itseinhoon tai masistele omaa mokaani. Tehty on tehty ja tästä ei muu auta kuin mennä eteenpäin!

Pexels.com


Ensimmäiseksi taidan kuitenkin avata hieman, että miten tämä viikko nyt sitten meni. Viime viikolla vähän kirjoittelinkin, mutta tämä toinen viikko on ollut ehkä jopa vielä huonompi.
Olen...

- Skipannut treenit
- Korvannut kunnon ruuan herkuilla
- Syönyt luvattoman monta jäätelöpakettia, irtokarkkipussia ja leivosta. En edes halua tietää!
- Jättänyt näkemättä ystäviä, koska olen halunnut olla yksin ja syödä (tämä minkä lupasin lopettavani!)
- Oksentanut herkuttelun jälkeen (tämä tapahtui vain kerran ja johtui enemmän pahasta olosta kuin siitä että yrittäisin kompensoida syötyä)
- Tuntenut oloni niin isoksi ettei minulla ole mitään päälle pantavaa, enkä haluaisi edes liikkua ihmisten ilmoilla

Nämä kaksi viikkoa huipentuivatkin sitten migreeniin, joka oli kyllä täysin ansaittua. Minullahan on siis aurallinen migreeni pienestä pitäen ja tällainen huonosti syöminen altistaa kyllä migreenikohtauksille.
Mutta kuten sanottu, tästä mennään eteenpäin! Ensi viikolla olen jo vakaasti päättänyt vetää paremmin.



Vaikka tästä kirjoittamisesta pikkuisen tauon pidinkin, niin valitettavasti laihdutusajatuksista ei noin vaan lomaa pidetä. Eikä isoja muutoksia ajatuksissa tapahdu viikossa.
Olen kuitenkin jälleen kerran pohdiskellut asioita todella paljon. Vaikka mitään en viikolla täällä blogissa julkaissut, niin kirjoitin kyllä. Ensi viikolla tarkoitus olisikin julkaista pari ahmimiseen liittyvää postausta, jos vaan sain ajatuksia tarpeeksi selkeästi kasaan.
Olisi helppoa olla vaan kertomatta huonoista hetkistä, mutta kaikillahan on välillä niitä alamäkiä.
Tällaista tällä kertaa. Mukavaa alkavaa viikkoa, olkoon se kaikilla edellistä viikkoa parempi! :)

maanantai 7. elokuuta 2017

Aikalisä

Hei!

Aina ei vaan mene putkeen. Tai sanotaanko näin, että välillä menee normaalia pahemmin metsään :D
Ja juuri nyt on sellainen vaihe. Enpä olisi uskonut, kun viikko sitten puntarille nousin, että se laukaisisi vanhat huonot tavat pitkästä aikaa.
 Olin jo pitkään ajatellut, että minun ahmimiseni ja siihen liittyvät mielialan laskemiset yms. Ovat takanapäin. Kaipa ne suurimmaksi osaksi ovatkin, takapakit kun aina kuuluvat myös onnistumistarinoihin.


Nyt kuitenkin tuntuu taas aikamoiselta suossa rämpimiseltä. Tuumasinkin tässä, että voisi olla aika ottaa pieni aikalisä ja miettiä että mitä tässä nyt kannattaa ja ei kannata tehdä. Minulla kun on tapana vähän liian hanakasti tarttua uuteen suunnitelmaan ja epäonnistua siinä lähes yhtä nopeasti.
Ja kyllä, aina on pakko olla joku suunnitelma. Vaikka se sitten olisi se, että suunnitelmaa ei ole :D

Tahdoin vain tulla kertomaan missä mennään. Päivittelen sitten taas aktiivisemmin kun siltä tuntuu ja itseni tuntien siihen ei kauaa mene :D Kuten aina, täältä noustaan taas entistä vahvempana ja päättäväisempänä!

Toivon että teillä muilla menee paremmin. Mukavaa viikkoa!:)

perjantai 4. elokuuta 2017

Yritänkö oikeasti parhaani, vai sanonko vain yrittäväni?

Mooi 

Jos nyt tällä kertaa jätän kertomatta miten on mennyt, koska paremminkin olisi voinut mennä. 
Minulla on tapana usein analysoida ja miettiä, mistä epäonnistumiseni johtuvat. En todellakaan aina sitä tee, mutta usein kuitenkin. Aina en myöskään tule mihinkään lopputulokseen, kunhan pohdiskelen. 
Viime päivinä pohdiskelun kohteena on ollut minun motivaationi ja se, kuinka paljon todellisuudessa edes haluan onnistua.  
Oikeastaan tuo otsikko on se, mitä olen miettinyt: yritänkö oikeasti parhaani, vai sanonko vain itselleni yrittäväni.
Koko ajatus lähti oikeastaan jo pari viikkoa sitten, kun tein itselleni tuon motivaatiolomakkeen, jonka olenkin täällä jakanut myös teille. Liitin nimittäin tuohon lomakkeeseen yhden kuvan, jonka teksti on siitä lähtien saanut minut enemmän tai vähemmän pohtimaan. Tässä alapuolella näette tuon "quoten": 

Kuva itse muokattu, alkuperäinen kuva: pexels.com
Eli siis: "jos tiedät pystyväsi parempaan, niin tee paremmin".
Sen lisäksi, että ajattelen erittäin usein tsemppaavani joskus tulevaisuudessa- oli se sitten tuleva maanantai, seuraavan kuukauden alku, ensi vuosi, ensi kevät tms- Olen myös huomannut samalla ajattelevani, että se tulee olemaan se kerta kun oikeasti annan kaikkeni.
Eikö tuokin ajattelu jo kerro, että tiedostan itsekin pystyväni parempaan? Ja tiedänkin.  
En nyt todellakaan tarkoita sitä, että kaiken pitäisi pyöriä vain laihdutuksen ympärillä ja että aina pitäisi pysyä ruokavaliossa ja treeniohjelmassa. Ei, se ei todellakaan ole pointtini.
Itse opettelen koko ajan sitä rentoutta, enkä halua koskaan enää pakottaa itseäni mihinkään tai jättäytyä mistään mukavasta pois vain sen takia että tahdon pudottaa painoa.  
Mutta samaan aikaan pysyn ikuisesti tässä samassa tilanteessa: pari viikkoa menee hyvin ja sitten menee niin pahasti metsään, että edistys häviää. Ja sitten sama uusiksi.  
Vaikka rentous säilyisikin, niin on paljon parannettavaa. Jos yrittäisin todellakin täysillä, antaisinko herkkuhimoilleni niin helposti periksi? Varsinkin, kun herkutteluani harvemmin edes edeltää varsinainen mieliteko. Vaikeaa selittää, mutta enemmän se on jotain kapinallisuutta itseäni kohtaan ja itseni testaamista. Uskon, että tämä on osittain myös sellaista itsesuojelua. Olen aikaisemminkin täällä sanonut tämän, mutta menkööt. Eli tavallaan sitä ajattelee itseään suojellakseen, että jos todella yrittäisin kaikkeni, onnistuisin varmasti. On ikävää ajatella, että tekee kaikkensa ja silti epäonnistuu. Osittain tässä on varmasti kyse juuri tuosta. Siltikin on sellainen olo, että minulla on vielä niin sanotusti ässiä hihassa.

Annan kuitenkin jatkuvasti itselleni luvan epäonnistua. Ei kukaan muu siihen herkutteluun minua aja kuin minä itse. Minä itse olen siis myös ainoa ihminen joka pystyy asiaan vaikuttamaan. Pystyisin parempaankin. Kyllä minulta sitä itsehillintää löytyy tarvittaessa. Muissa elämän osa-alueissa olen hyvinkin kunnianhimoinen ja teen töitä haluamieni asioiden eteen. Miksen siis tässä? Juuri tässä on se syy, miksi ajattelen että kenties en halua tätä tarpeeksi. Jos haluaisin, olisin kai jo onnistunut.
Minusta tuntuu että olen sellaisessa pisteessä, että joko päätän lopettaa koko homman, hyväksyä sen että tämän verran minä painan ja tältä näytän, tai sitten päätän antaa kaikkeni näiden tulevien kolmen kuukauden ajan (alkuperäinen suunnitelmani oli siis se elokuun,syyskuun ja lokakuun "loppudieetti") ja sen jälkeen voin olla itsestäni ylpeä. Tuo ensimmäinen vaihtoehto ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Tuskin edes pystyisin siihen. Minä en ole valmis luovuttamaan. Mutta nyt oikeasti vaaditaan sitä että otan vastuun omasta tekemisestäni. Osaan kyllä noudattaa ruokavaliota ja nautin treenaamisesta. Nyt vaan pitää lopettaa se tekosyiden keksiminen.
Kuten sanottu, rentous ei ole sama asia kuin sellainen alisuorittaminen.

Tällaista pohdintaa näin viikonloppua lähestyttäessä. Onko siellä ketään, joka tunnistaa myöskin tekevänsä samaa alisuoriutumista, vaikka ajattelee antavansa kaikkensa? Tämä asia pätee oikeastaan oli tavoite sitten mikä hyvänsä. 

Oikein mukavaa ja motivoitunutta viikonloppua!