maanantai 5. kesäkuuta 2017

Enpäs ahminutkaan!

Moi!

Eilen kävin niin lähellä kunnon repsahdusta! Pitkästä aikaa oli sellainen olo, että kadotan hallinnan hetkenä minä hyvänsä. Pahimmalla hetkellä tulinkin tänne kirjoittamaan tuntemuksiani, jotta saisin hetkeksi jotain muuta tekemistä kuin ruuan ajattelua. Välillä kirjoittelen tänne kuin päiväkirjaan, enkä välttämättä julkaise postausta. Ajattelin kyllä jo julkaista postauksen eilen, koska tiedän miten ihania ja tukevia te olette. Silti lopulta teksti tuntui sillä hetkellä liian henkilökohtaiselta. Nyt, seuraavana päivänä kun myrsky on niin sanotusti laantunut, voin liittää eilisen kirjoituksen tähän.

"Hei,

Pitkästä aikaa kuulen sen tutun äänen päässäni, joka käskee syödä.
Toisaalta tämä ei tule yllätyksenä, koska paljon on ahmimiseen ajavia tekijöitä: asun viikon yksin, joudun/saan liikkua paljon, jatkuvasti on nälkä ja minulla olisi paljon kivoja sarjoja kesken joihin voisin uppoutua. Niin ja tavallaan en nyt pysty hirveästi keksimään ylimääräistä tekemistä, koska olen koiravahtina enkä tahtoisi että toinen joutuu olemaan koko ajan yksin.

Viimeisestä kunnon ahmimisesta on onneksi paljon aikaa, olisikohan se ollut joskus helmikuun tienoilla? En kyllä muista! Väliin on kuitenkin toki mahtunut kaikenlaisia muita herkutteluita ja liikaa syömisiä.

Tänään olen koko päivän kamppaillut itseni kanssa. Tiedän, että jos teen sen päätöksen mennä kauppaan, siitä ei välttämättä ole hetkeen paluuta. Toisaalta taas tiedän, että jos en mene kauppaan niin tämä ahdistava olo ja jatkuva herkkujen ajattelu jatkuu vaan. Voi jatkua monta päivääkin.

Tässä on yksi suurimmista syistä itselläni, miksi ahmin vaikka en tahtoisi. Jokainen joskus ahmimisesta kärsinyt tietää tämän tunteen: ne herkut täyttää kaikki ajatukset. Ihan jatkuvasti mietit vaan sitä, mitä tekisi mieli ja se ei lähde pois! Sitä ei voi järjellä poistaa, että teen nyt jotain muuta tai syön omenan. Se on erilaista kuin "normaali" herkkuhimo. Koko ajan on sellainen ahdistava tunne, että olisi pakko syödä jos haluaa tästä ahdistavasta tunteesta eroon. Ja se ahdistus johtuu siitä, että on pakko. Outoa, niinpä. Kerrankin tunnistan tämän tunteen ja pystyn kuvailemaan sitä edes jotenkin silloin kun se on päällä, eikä vain jälkikäteen.
Tiedän toki myös sen, että mikä tahansa herkkuhimo voi tuntua ylitsepääsemättömältä, enkä nyt tarkoita vähätellä sitäkään.

Sekä tätä kirjoittaessa, että varmaan lukiessa tulee sellainen olo, että kun kerran tiedostan tämän näin hyvin ja tajuan että vanhat tavat vain huutelee, niin miksi sitten kuitenkin edelleen mietin sinne kauppaan lähtöä.
Vaikka pitkä hyvä putki takana onkin, koen edelleen olevani aika voimaton tämän tunteen iskiessä. Yksinkertaisesti helpointa olisi vaan syödä. Ei tarvitsisi enää miettiä ja taistella vastaan.
Oma ajatukseni olisi, että menisin kauppaan ja ostaisin "vain vähän". Paitsi että se ei ole oma ajatukseni ollenkaan. Se on yksi " ansa". Ei siitä vähän ostamisesta tulisi yhtään mitään, se on niin monta kertaa nähty.
Ajattelin että tämä kirjoittaminen ehkä auttaisi ja veisi tunteen pois. Mutta ei se kyllä vienyt. En tiedä vielä sorrunko vai en, se selvinnee myöhemmin tänään.
Helpoin ratkaisu ei tässä tapauksessa todellakaan ole se paras, mutta silti se houkuttaa.
Ehkä en vaan sittenkään ole niin "kuivilla" kuin olin luullut."

Olin tosiaan aivan varma, että nyt alkaa taas huono putki. Jotenkin ihmeen kaupalla kuitenkin onnistuin välttämään ahmimisen ja se tuntuu aivan uskomattoman hyvältä! Söin kyllä herkkuja ja syön parhaillaankin, mutta homma on kuitenkin ihan hallinnassa! Joku voisi ajatella, että olen jotenkin epäonnistunut kun kuitenkin nyt kahtena päivänä tässä herkuttelen. Minulle tämä on kuitenkin niin iso voitto! Tänä keväänä olen useasti miettinyt, että mitä sitten kun tulee tällainen ahmimisolo seuraavan kerran. Olenko silloin taas vietävissä niin kuin ennenkin, eikä mitään edistystä olekaan tapahtunut. Eilen sain kuitenkin varmistuksen siitä, että olen oikeasti ottanut ison harppauksen eteenpäin. Jokainen ahmimatta jäänyt kerta on hieno juttu! Tavallaan kai sama riski on edelleen olemassa, varmaan on koko viikon. Koskaan ei voi etukäteen tietää mitä tapahtuu, mutta nyt on ainakin ihan hyvä olo :)

Mukavaa viikon alkua!

4 kommenttia:

  1. Mahtavaa että et ahminut! Ja melkein parempi, että söit silti herkkuja etkä ahminut! Nuo tekstit, mitä kirjottaa tuossa mielentilassa on juuri opettavaisimpia lukea jälkeen päin. Seuraavalla kerralla, kun tulee tuo sama tunne voi miettiä tätä onnistumista ja kuinka hyvä mieli siitä tuli:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä ihan oikeassa, tällaiset on kyllä kaikista opettavaisimpia jälkikäteen, että saa siitä tunteesta edes jotenkuten kiinni! Pitää yrittää ensi kerralla muistaa tämä onnistumisen tunne. :)
      Kiitos sinne ihanasta kommentista! <3 ;)

      Poista
  2. Vau, ihan mahtavaa! Todella suuri onnistuminen, joten isot onnittelut siitä! <3 Hienoa, että kirjoitit tekstin ja ihailen myös rohkeuttasi julkaista se täällä. Ei sillä, että siinä olisi mitään noloa tai hävettävää, mutta nämä ovat kuitenkin sellaisia asioita ja tunteita, joista ei ole yleensä kovin helppo puhua. Pikemminkin ne jäävät vain omiksi salaisuuksiksi ja usein kokee olevansa aika yksin niiden kanssa. Toisaalta tuossa tilanteessa ei ole helpointa alkaa kirjoittaa, vaan usein tilanne menee juuri siihen sortumiseen. Senkin puolesta siis varmasti myös hyödyllistä ja opettavaista (kuten Matilda hyvin sanoikin edellisessä kommentissa), että kirjoitit juuri sen hetken ajatuksia ja tunteita ylös. Harvoin niitä kuitenkaan jälkeenpäin muistaa juuri oikein, joten kiinnostavaa saada dataa juuri siltä "ratkaisevalta" hetkeltä.

    Voin myös sanoa, että todella tuttuja tunteita ja kokemuksia, joten senkin puolesta lohduttavaa luettavaa. Hienointa kuitenkin, että onnistuit välttämään ahmimisen! Ja se, että olet silti syönyt herkkuja on mielestäni todella hieno edistysaskel ja voitto. Usein tilanne on aika mustavalkoinen, eli joko yrittää hallita ja rajoittaa liikaa tai sitten menee ahmimiseen, mutta parasta olisi juuri tuo, että voi syödä herkkuja ahmimatta.

    Hyvä sinä ja kiitos tästä upeasta esimerkistä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä!<3 Kiitos kovasti kannustuksesta ja tsemppaamisesta! Onnistuminenkin tuntuu vielä paljon paremmalta kun saa jakaa sen tällä tavalla muiden kanssa :)
      Täytyy varmaan useamminkin kirjoitella tuollaisilla heikommilla hetkillä, niin saa hetkeksi muuta tekemistä ja samalla kenties oppii ymmärtämään itseään paremmin.
      On hassua ajatella, että aikaisemmin ajattelin että ei vaan ole muuta mahdollisuutta kuin sortua ahmimaan tuollaisella hetkellä. Tämä oli kyllä itselleni suuri voitto ja osoitus siitä, että lopulta kuitenkin itse päätän mitä teen ja mitä en!
      Kiitos paljon kommentista!<3

      Poista

Kiva jos jätät kommenttia, vastaan mahdollisimman pian! :)