keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Ahmiminen vs. liikaa syöminen

Moikka!

Tämä postaus minun on ollut tarkoitus kirjoittaa jo varmaan yli vuoden verran. Nyt kun asia on taas mielen päällä ja ajankohtainen itselleni, on vihdoin aika kirjoittaa aiheesta.

Olen usein teksteissäni viitannut siihen, että olen voinut syödä liikaa, mutta en ahminut. Minulle ahmiminen ja liikaa syöminen ovat täysin eri asioita. Siitä lähtien, kun olen tajunnut että minulla on syömisen kanssa ongelmia, olen aina tiennyt ahminko vai syönkö liikaa. Ahmiminen ja liikaa syöminen ovat varmasti monelle sama asia, mutta näin ahmimishäiriöstä kärsineenä pidän näitä kahta asiaa toisistaan suuresti eroavina.
Huom! Kirjoitan tämän tekstin kokonaan omista kokemuksistani ja mikä juuri minulle on ahmimista/liikaa syömistä. En voi puhua muiden puolesta, vaikka kenties moni voi samaistua. Jollekin muulle nämä kaksi termiä voivat olla sama asia, tai tarkoittaa eri asioita kuin minulle. Ottakaa tämä huomioon kun tekstiä luette :) En yritä väittää, että tämä on ainoa oikea totuus.

Blogin arkistoista löytynyt, muistaakseni we<3it - sivustolta alun perin


Liikaa syöminen

Liikaa syöminen alkaa useimmiten nälästä, tylsyydestä, surusta, jostakin tunteesta. Usein liikaa syöminen onkin tunnesyömistä. Jotakin tekee todella paljon mieli ja sitä täytyy mennä saada, tai ajatus ei jätä rauhaan. Ennen syömistä omatunto saattaa soimata jo valmiiksi ja itselleen voi yrittää perustella, miksi ei kannattaisi syödä. Ennen liikaa syömistä jo tajuaa, että ei ehkä kannattaisi. Järki on kuitenkin tavallaan koko ajan matkassa, vaikka sitä ei kuuntelisikaan.
Kaupassa kaikkea tekee mieli ja tulee ostettua vähän sitä ja tätä ja tottakai kaikki on pakko syödä. Herkut maistuvat todella hyvältä ja niihin jää koukkuun. Itseään ei kuitenkaan välttämättä syö aivan ähkyyn, vaan pahan olon tullessa viimeistään lopettaa, vaikka ruokaa olisikin vielä jäljellä. Loput voi syödä vasta myöhemmin.
Liikaa syömisessä iskee herkästi katumus jo silloin, kun herkkuja syö ja saattaa todeta, ettei syöminen ollutkaan sen arvoista.


Ahmiminen:

Näiden kahden termin ero on helpompi hahmottaa, kun puhutaan ahmimisesta, koska sillä on ainakin omalla kohdallani paljon selkeämmät rajat.
Ahmimista on aina vaikea kuvailla silloin, kun se ei ole päällä, mutta yritetään kuitenkin.

Ahmimiseen liittyy voimakas tunne siitä, että on ikään kuin pakko syödä. Tuntuu, että oma tekeminen on hallitsematonta, että sitä ohjailee joku tai jokin muu kuin itse. Ahmimisen hetkellä ruoka on kaikki kaikessa. Ei tee mieli nähdä ketään, tärkeintä on vain saada olla siinä omassa kuplassa ja syödä. Tästä syystä olenkin perunut tapaamisiani, tai siirtänyt niitä myöhemmälle, tai lähtenyt aikaisemmin - koska ruoka valtaa kaikki ajatukset.
Olen saattanut istua kahvilla kaverini kanssa ja mielessäni on pyörinyt vain se, mitä syön seuraavaksi ja miten saan hankittua nämä herkut kaverini tietämättä. Voisi sanoa, että ahmimisessa ruoka on pakkomielle. Sitä on vaan pakko saada.
Itselläni ahmimiseen liittyy myös se, että syön niin paljon kuin vaan ikinä kykenen. Aloitan usein aamusta ja syön jo aamupalalla niin paljon kuin napa vetää. Se tunne, kun vatsa on täysi on sillä hetkellä todella ärsyttävä, koska tahtoisin vain syödä lisää. Odottelen hetken aikaa ja syön sitten lisää, niin että vatsa on koko ajan niin täysi, ettei sinne mahdu mitään.
Kaikki täytyy myös syödä hirveällä kiireellä, jotta voi mahdollisimman pian siirtyä toiseen ruokalajiin. Monesti on niin, ettei syömäänsä edes kunnolla maista, se on vaan saatava kurkusta alas. Itse olen makean ystävä enkä yleensä syö suolaisia herkkuja, kuten sipsejä, mutta ahmiessa syön välillä niitäkin. Kun makeaa on syönyt tarpeeksi, ei sitä vaan enää mene alas. Siinä vaiheessa täytyy siirtyä suolaiseeen, koska kuitenkin on pakko syödä.
Ahmimisten aikana käyn usein monta kertaa päivässä kaupassa. En myöskään voi kävellä/ajaa kotiin aloittamatta syömistä, vaan kaikki on saatava heti. Mitään ei tee mieli koska vatsa on täysi, mutta silti täytyy ostaa lisää. Pahimmillaan minulla on ollut kuukauden verran putkeen joka päivä tällainen päivä. Yleisin kesto ahminnalle on kuitenkin yhdestä päivästä kahteen viikkoon.
Kuulostaa tässä kirjoitettunakin aika hullun hommalta. Sitä se kai onkin, mutta ahmimishäiriö on syömishäiriö siinä missä muutkin ja aiheuttaa pakkomielteistä käytöstä, jota ei järjellä voi perustella.
Ahmimisen jälkeen seuraa myös hyvin voimakas katumus ja itseinho. Kun syöminen lakkaa, kaikki negatiiviset tunteet puskevat päälle, jotka on voinut syömisen ajaksi hukuttaa. Tästä syystä itselläni ahmimista seuraakin syömisen liiallinen rajoittaminen, mikä taas pidemmän päälle johtaa jälleen ahmimiseen. Niin ja ahmiminen tapahtuu aina yksin ollessa.


Tiivistettynä:

- Ahmiminen on pakonomaista, hallitsematonta ja kontrolloimatonta syömistä. Liikaa syömisessäkin voi tuntua, että itseään ei hillitse ja syö vaikka ei pitäisi/haluaisi. Se on kuitenkin jossain määrin hallittavissa ja syöminen loppuu viimeistään pahaan oloon tai ruuan loppumiseen. Ahminnassa syöminen jatkuu niin kauan, että enää ei vaan kykene syömään lisää. 

- Ahmimisessa ruoan ei tarvitse maistua hyvältä tai ruokaa ei tarvitse tehdä mieli, mitä tahansa voi ahmia. Liikaa syömisessä syödään yleensä ruokia, jotka maistuvat hyvältä ja joita tekee mieli.

- Ahmiminen saattaa jatkua useita päiviä, jopa viikkoja. Myös liikaa syöminen voi pitkittyä, mutta pienemmillä ruokamäärillä.

- Liikaa syömisen voi pysäyttää, jos omaa hyvän itsehillinnän. Kun tarve ahmimiseen tulee, sen pysäyttäminen tuntuu mahdottomalta (vaikka ei sitä välttämättä oikeasti ole) ja olo tuntuu voimattomalta syömishimoja vastaan.

- Kaikki syövät joskus liikaa ja se on täysin harmitonta. Ahmimisesta puhutaan usein vasta sitten, kun se on jatkunut säännöllisesti ja vähintään kaksi kertaa viikossa useamman kuukauden ajan. 

Korostan vielä loppuun, että puhun ainoastaan omasta kokemuksestani, enkä väitä että tässä on ainoa oikea totuus. En ole lääkäri enkä asiantuntija ja näistä asioista voi varmaan olla montaa mieltä, niin kuin kaikesta. 
Ajattelin selventää näiden kahden eron omalta kohdaltani, koska usein tulee puhuttua juuri jommasta kummasta, sen enempää avaamatta niiden eroa. 
Toivottavasti tästä tekstistä oli apua. Kysykää, jos kysyttävää herää ja kertokaa kommentteihin, jos olette samaa/eri mieltä kertomistani asioista :)


6 kommenttia:

  1. No olipas hyvin kuvailtu. Ahminta on just tota mullakin. Ihan hallitsematonta, alkaa jo aamusta ja suunnittelen salaa kaikelta tai jopa koko päivän miten ja mitä pääsen syömään. Samanlainen ero mulla on myös ahminnassa ja annoskokojen suhteen!

    Lennu | sopimattomaati lihava

    VastaaPoista
  2. Hei Lennu!
    Kiitos kommentista, "mukava" kuulla että samaistut. Varsinkin kun tällaisesta henkilökohtaisemmasta aiheesta kun kertoo, niin mietityttää että ymmärtääkö kukaan mitä ajattelen, tai kokeeko kukaan muu samanlaisia tunteita. On siis lohduttavaa että jollakin muullakin on samoja asioita mielessä, vaikka en tietenkään toivo tällaista kenellekään. Kiitos siis, että jätit kommenttia!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä on varmasti monia jotka ymmärretään :) Se tuli vielä mieleen, että ei se ole vain löyhää itsekuria tuo ahminta, mitä monesti ulkopuolelta on helppo huudella. "Jätät vain syömättä - simple as that". Jep olisikin! Kyllä itselläni ainakin se on nimenomaan ihan syömishäiriöön verrattavissa olevaa mielen omia juttuja ja se "häiriö" on niin voimakas silloin, kun se tosissaan iskee juuri noin, että suunnittelee sitä syömistä koko päivän. Se on kuin sanoisi topan punasta norttia päivässä 20 vuotta polttaneelle, että et polta enää huomisesta alkaen. Ne niksat on aivan järkyttävät ja aivan varmasti moni retkahtaa muutaman (kymmen) kerran ennen kuin onnistuu. Mutta molemmissa on samaa: sä luulet, että tarvitset, vaikkea oikeasti tarvitsekaan. Kyllä sen tiedostaa itsekin. Mut se on kuin taistelutanner aina siellä korvien välissä kun nämä ahminnat ja nikotiinipuutteet iskee. Aina jompi kumpi voittaa, joko se itse tunne tai sitten oma mieli. Välillä annan periksi, välillä en. Toivottavasti jatkossa aikanaan ei enää anna :)

      Juu siis tulin haastamaan sinut, klik !

      Poista
    2. Kommenttisi osui kyllä jälleen niin naulan kantaan! Kyllähän tuosta itsehillinnän puutteesta aina silloin tällöin kuulee. Ymmärrettäväähän se on, että ulkopuoliselle se vaikuttaa vain siltä, että itseään ei saa hillittyä kun herkkuhimot iskee... Hyvä vertaus tuo tupakanpolttaminen! Samoin myös alkoholistilla, tavallaan kaikissa riippuvuuksissa on sama kaava. Toivottavasti meistä kumpikaan ei enää jatkossa anna periksi, itse yritän tällä hetkellä taas kammeta takaisin normiruokailuihin, kyllä tämä tästä! :)

      Kiitos kommentista!<3 Ja kiitos haasteesta, täytyypäs toteuttaa tämä! :D

      Poista
  3. Olipa hyvä kirjoitus! Kiitos paljon sen kirjoittamisesta ja jakamisesta!

    Täytyy sanoa, että itselläni ei ihan ole vastaavaa eroa, mutta tämän lukemiminen oli mukavan valaisevaa ja selventävää. Olen siis itse toisinaan miettinyt, että onko oma syömiseni ahmimista vai ei, koska se ei yleenä ihan täytä tyypillisesti kuvattuja (ja sinunkin hyvin kuvaamia) ahminnan tunnusmerkkejä. Tämän pohjalta voisinkin ehkä sanoa, että en yleensä ahmi, mutta syön liikaa käytännössä päivittäin, mutta juuri tämä liikaa syöminen tekee syömisistäni epänormaalia.

    Tästä liikaa syömisesestä on siis vuosien mittaan tullut jonkinlainen tapa ja ikään kuin rutiini, joka toimii myös nautintona ja "omana aikana". Normaalista herkuttelusta poiketen se ei ole kuitenkaan jonkin yksittäisen tai edes muutaman herkun syömistä, vaan syön todellakin suuria määriä ja pitkään yhteen menoon. Lisäksi (toisin kuin kuvaamasi ahmiminen) tämä ei yleensä valtaa ajatuksiani täysin tai muissa tilanteissa, vaan riittää, että tiedän, että saan taas illalla syödä paljon. Usein syömiset ovat melko suunniteltuja, mutta usein siihen liittyy kuitenkin jonkinlainen pakkomielteisyys ja loputon himo (en siis haluaisi lopettaa, vaikka tiedän, ettei niin suurien määrien syöminen olekaan millään tavalla järkevää). Yleensä syön myös sellaisia ruokia, joista pidän - en siis mitä tahansa, vaikka joskus saatankin käydä epätoivoisesti kaappeja läpi, jos himo vain jatkuu.

    Ja tämä liikaa syöminen kuuluu siis ikään kuin "normaaliin" tai jokapäiväiseen syömisrutiineihini, eikä tapahdu vain silloin tällöin niin kuin yleensä ahmiminen. Kuitenkin ahdistun siitä, jos en jostain syystä saakaan toteuttaa näitä syömisrutiinejani, enkä myöskään pidä muiden seurassa syömisestä suurelta osin sen vuoksi, että se olisi ikään kuin pois näistä omista syömisistäni; eli haluan siis syödä mieluiten yksin.

    Tässä tuli nyt pitkää selostusta, mutta lyhyesti voisin siis sanoa, että itselläni nämä tavallaan sekoittuvat - kyse on ehkä enemmän liikaa syömisestä, mutta siihen liittyy kuitenkin joitain piirteitä ahmimisesta, vaikka se ei yleensä varsinaista ahmimmista olekaan.

    Suuret kiitokset tästä hyvästä ja rohkeasta kirjoituksesta! Se auttoi vielä paremmin ymmärtämään näitä eri muotoja, ja kuten sanoit, niin nämä ovat hyvin yksilöllisiä juttuja, ja muiden kokemusten lukeminen valaisee vielä enemmän näitä erilaisia muotoja - eroja ja yhtäläisyyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kiitos kommentista!<3
      Vaikka tekstissä sanoinkin, ettei minulla liikaa syöminen ja ahmiminen sekoitu, niin täytyy myöntää että tällä viikolla ne ovat vähän sekoittuneet! Ei ole ollut mikään kovin onnistunut viikko, mutta en ole varma olenko ahminut. Eli näköjään sitä välillä sekoittaa nämä kaksi itsekin, vaikka yleensä kyllä tietää kumpi on meneillään.

      Kuvailemassasi syömiskäyttäytymisessä on kyllä paljon ahmimisen piirteitä. Kuten sanoin tekstissä ja itsekin kommentissasi, niin yksilöllisiähän nämä asiat kuitenkin ovat. Tärkeintä kai onkin se, miten itse syömisensä mieltää. Voihan olla, että jos ajattelee ahmivansa, niin sitä herkemmin nimen omaan ahmii ja toisin päin, en tiedä. Moneen kohtaan kirjoittamassasi pystyn samaistumaan, tai oikeastaan kyllä kaikkeen, mutta jos ajatellaan nyt pelkästään ahmimista, niin moni asia kuulostaa tutulta.

      Kiitos tästä kommentista, tämä toi minulle paljon uutta näkökulmaa ja kuten sanoitkin, niin valaisee näitä erilaisia muotoja. Eikä se tosiaan aina ole niin mustavalkoista, että ahmiiko vai syökö liikaa.
      Kiitos vielä ja mukavaa sunnuntaita! :)

      Poista

Kiva jos jätät kommenttia, vastaan mahdollisimman pian! :)