keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Syömishäiriöstä parantuminen, osa 1

Moikka!

Tässä tulee postaussarjan viimeinen osa! Ja mikäpä olisi aiheeksi parempi, kuin syömishäiriöstä parantuminen. En tiedä, onko parantuminen paras sana, ehkä yli pääseminen toimii tässä yhteydessä paremmin. Teen tästä kaksi osaa, koska minulla on niin paljon sanottavaa tästä asiasta, ettei kaikki mitenkään mahdu yhteen postakseen! Yritän saada kakkososan pian kirjoitettua.

Muistattehan, että minä en ole mikään ammattilainen. Kerron asioista vain ja ainoastaan omien kokemusteni kautta ja kerron, mitkä asiat ovat auttaneet juuri minua. Korostan sitä, ettei minulla ole pätevyyttä kertoa kenellekään mitä kannattaa tai ei kannata tehdä.

pexels.com


Olen itsekin vielä parantumisen tiellä, mutta olen ottanut jo aivan valtavia edistysaskelia ja olenkin mielestäni päässyt jo pahimman yli. Täytyy sanoa, että en ole koskaan ollut itsestäni niin ylpeä kuin viimeisen vuoden aikana. Tässä postauksessa puhun omaan parantumiseeni liittyneistä asioista ja oivalluksista. Toivon sydämeni pohjasta, että jollekin samanlaisista jutuista kärsivälle tästä olisi edes himpun verran apua!
Ennen asiaan pääsyä täytyy vielä mainita, että omat kokemukseni koskevat siis pääasiassa ahmimista ja sen jälkeistä paastoamista ja liian vähän syömistä. Toki joitakin asioita voidaan yleistää myös muunlaisiin syömishäiriöihin.

Tosiaan, koen olevani jo aika hyvässä tilanteessa. Aikaisemmin olin itseni kanssa todella hukassa. Painonpudotusajatukset täyttivät pääni ja ruoka ahdisti. En halunnut katsoa itseäni peilistä ja inhosin itseäni. Sain vähintään kerran viikkoon ahmimiskohtauksen, jonka aikana en lainkaan hallinnut itseäni. Ahmimisen jälkeen olin epätoivoinen ja valmis tekemään mitä tahansa pudottaakseni painoa. Olin ikuisessa kierteessä. Oli päiviä, kun en olisi halunnut nousta sängystä tai astua ulos talosta. Tunsin oloni maailman suurimmaksi ihmiseksi ja ajattelin, että kaikki muut ajattelivat minun olevan lihava.
Yritin koko ajan laihduttaa, mutta onnistuin vain saamaan lisää painoa. On ollut lukemattomia päiviä, kun olen ollut täysin varma, että olen tuomittu ahmimaan ja lihomaan lopun ikääni. Olin monesti varma, etteivät huonot ajatukseni lopu koskaan.
Nyt olen saanut painoani jo vähän tippumaan. Muissa syömishäiriöissä se voisi olla huono merkki, mutta ahmimisesta kärsivällä se voi olla myös merkki paremmasta, niin kuin minulla. Nykyään pystyn jo katsomaan itseäni peilistä ja olemaan ylpeä. En aina, mutta välillä.
Ahmin nykyään hyvin harvoin. Ruoan  ja painon ajattelu on edelleen hyvin suuressa osassa, mutta paljon normaalimmassa roolissa kuin ennen. Ajatteluni on nykyään enemmän "tavallisen laihduttajan" kuin syömishäiriöisen.
Olen tilanteessa, jossa olen viimeiset kolme vuotta koko ajan toivonut olevani.
Jos minä olen onnistunut pääsemään tähän pisteeseen, niin se on mahdollista kenelle tahansa. Se vaatii kovasti työtä ja kärsivällisyyttä, mutta se on sen arvoista. Syömishäiriöstä voi parantua. Se ei ole lopullista.
En olisi aikaisemmin ikinä uskonut, että minä pystyn tähän. Luin muiden onnistumistarinoista ja ajattelin, että minusta ei koskaan ole tuohon. Ajattelin, että jos joskus onnistun, tahdon kirjoittaa siitä kannustavan esimerkin muille, Silti on hyvin epätodellisen tuntuista kirjoittaa tätä postausta nyt! Ajattelin olevani ikuinen epäonnistuja, joka ei voi onnistua. Niin ei kuitenkaan ollut. Tie on ollut pitkä ja kivinen, mutta en silti vaihtaisi tätä pois. Olen oppinut itsestäni niin paljon tämän matkan aikana. Tietenkään työ ei ole vielä tehty, mutta olen itsestäni erittäin ylpeä, että olen nyt tässä, kirjoittamassa tätä tekstiä. Haluan tällä postauksella antaa toivoa muille ahmimisesta kärsiville.

Mitkä asiat ovat auttaneet minua pääsemään yli syömishäiriöstä/ahmimisesta?


Ongelman myöntäminen 

Niin kuin lähes kaikissa ongelmissa, ensimmäinen askel on ongelman myöntäminen. Oma tieni kohti parempaa alkoi juuri siitä, kun uskalsin myöntää itselleni ja sanoa ääneen, että minulla on syömisen kanssa ongelmia. Tässä kannattaa toimia ajoissa, jos vain suinkin mahdollista. Ei tarvitse olla mitään diagnoosia tai selkeästi johonkin syömishäiriöön liittyviä oireita myöntääkseen ongelman. Mitä aikaisemmin ongelmaan tarttuu, sen helpompaa siitä on päästä eroon. 
Syömishäiriössä ei ole mitään noloa, eikä se ole koskaan kenenkään vika. Apua saa ja kannattaa aina hakea, jos siltä tuntuu. Tämä vaatii todella paljon rohkeutta, tiedän sen. Välillä on myös hyvin hyvin vaikeaa huomata omasta käytöksestään haitalliset mallit. Yleensä tällaiset ongelmat tulevat pikkuhiljaa ja asiat huomaa vasta myöhemmin, kun ongelma on kasvanut. On kuitenkin aika vaikeaa parantua, jos omasta käytöksestään ei huomaa haitallisia malleja.

Ulkopuolinen apu

Ongelman myöntämisestä päästäänkin sitten avun hakemiseen. Suomalaisilla on taipumus olla aika vaatimatonta kansaa, eikä apua aina kehdata hakea. Tässäkin silti kannattaa olla rohkea. Ei ole mitään noloa hakea ulkopuolista apua. Itse olen käynyt kahden eri psykologin, kahden eri terveydenhoitajan ja yhden ravitsemusterapeutin vastaanotoilla. Heistä jokainen on ollut valtavan ymmärtäväinen ja valmis auttamaan. Kukaan ei ole tuominnut tai vähätellyt minua. Itse mietin välillä, että olenko minä sen arvoinen, että saan käyttää heidän aikaansa. Mutta kyllä minä olen ja niin ovat kaikki muutkin. Olen aina saanut kertoa asioistani luottamuksellisesti ja saanut paljon apua ja kannustusta eteenpäin ja olen siitä valtavan kiitollinen.
Ulkopuolinen apu on auttanut minua ymmärtämään, miksi olen tässä tilanteessa. Heiltä olen saanut neuvoja ja kannustusta. Tärkeintä itselleni on kuitenkin ollut kertoa asioistani jollekin, joka kuuntelee.
Tiedän, että olen hyvin onnekas kun olen saanut näinkin helposti apua. Ammattiavusta on tottakai paljon hyötyä ja kannustan siihen todella paljon. Ulkopuolinen apu ei tietenkään ole kuitenkaan välttämättä mikään ehto parantumiselle.

Tiedostaminen

On tärkeää, että oman ongelmansa tiedostaa. Tämä menee vähän ongelman myöntämisen kanssa samaan kategoriaan.  Koita konkretisoida ongelmasi. Onko se ahmiminen? Onko se liika laihduttamisen ajatteleminen? Älä peilaa mihinkään valmiisiin kuvailuihin, vaan mieti itse omaa tilannettasi. 
Esimerkkinä oma ongelmani on ja oli pakkomielle laihduttamisesta, mikä ilmeni liian suurena energiavajeena, joka johti ahmimiseen. Tämän voi vielä hajottaa pienempiin palasiin: mistä pakkomielteeni laihduttamiseen alkoi ja mistä se johtui? Millaiset tilanteet johtavat suurimmalla todennäköisyydellä ahmimiseen. Voit ottaa vaikka kynän ja paperia esiin ja hahmotella ongelmaa paperille.
Tämä vaatii paljon itsetutkiskelua. Omaa käytöstään täytyy osittain tarkastella jopa ikään kuin ulkopuolisen silmin. 
Kun tilanteet, joissa esimerkiksi juuri ahmimista ilmenee, voi niihin varautua. Omalla kohdallani yksin oleminen, tylsyys ja viikonloppu olivat kenties vaikeimpia paikkoja. Kun tiedostin sen, pystyin varautumaan. Keksin tekemistä tylsyyteen, sovin viikonlopuiksi tekemistä johon ei liittynyt herkuttelua ja yksinollessa tein suunnitelmaa ruokailuistani. 

Mielenterveystalon harjoitteet

Mielenterveystalo.fi- sivustolla on paljon hyviä harjotteita ja asioita. Siellä on myös osio, jossa keskitytään ahmimisen lopettamiseen (Irti ahminnasta).
Olen aloittanut näiden harjotteiden tekemisen monta kertaa ja niistä on aina ollut apua. Vieläkään en ole päässyt loppuun asti. Minusta on ihana asia, että netistä löytyy tällainen ohjelma, jonka avulla voi päästä ahmimisesta eroon ihan kotikonstein. Tämä on ihan mahtava juttu! Voin ehdottomasti suositella sivustoa kaikille.


Kuten huomaatte, minulla on aika paljon asiaa. Jatkan seuraavassa postauksessa omaa paranemistani auttaneiden asioiden listaamista. Toivottavasti tykkäsitte tästä ja jaksatte lukea vielä toisenkin osan.
Olisi kiva kuulla kommentteja näistä postauksista ja mahdollisesti muiden parantuneiden vinkkejä. :)
Kiitos, että luit tämän! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva jos jätät kommenttia, vastaan mahdollisimman pian! :)