tiistai 14. maaliskuuta 2017

Mistä tiesin, että minulla on syömishäiriö?

Moikka!

Tästä alkaa blogini historian ensimmäinen postaussarja. Sen aiheena on minun syömisongelmani, tai puhutaan nyt ihan suoraan syömishäiriöstä. Sain HeiLauta elämää - blogin Lauralta muutamia kysymyksiä syömishäiriööni ja sen kehitykseen liittyen. Lisäksi minulla on ollut tarkoituksena jo pitkään kirjoittaa tietyt postaukset, joten liitetään ne tähän samaan pakettiin. Postauksen loppuun olen listannut tulevia aiheita. Jos sinulle tulee mieleen jokin tähän liittyvä aihe tai jotain kysyttävää, niin laita kommenttia :)

Postaukset eivät ole välttämättä peräkkäisiä, ettei ihan liian synkäksi mene tämän blogin jutut. Kuitenkin vähän ikävämmän aiheen ympärillä ollaan. Pyrin kuitenkin siihen, että tämä on edelleen positiivissävytteinen blogi. Ehkä jollekin näistä voi kuitenkin olla jotain apua, jos ei muille niin minulle kun pääsen avautumaan :D
Jos et ole vielä lukenut tiivistelmää syömisongelmistani, voit lukea postauksen täältä.

Tänään kirjoitan siitä, miten ja milloin tiesin että minulla on syömishäiriö. Tuntuu jotenkin oudolta sanoa syömishäiriö ja varsinkin näin monta kertaa samassa postauksessa, suokaa siis anteeksi sanamuotoni. Ehkä sanonkin ongelma, kuulostaa jotenkin heti paljon kevyemmältä.

Lyhyt vastaus otsikon kysymykseen: en tiennytkään, enkä tiedä vieläkään.
Tämä postaus oli tässä, kiitos kun luit!

No ei, avaan tätä oikeasti enemmän, mutta vastaus on ihan totta: en missään vaiheessa tiennyt että minulla on syömishäiriö, enkä tavallaan tiedä vieläkään. Jotta voin kertoa, milloin ja miten tajusin ongelmani, on pakko vielä kertaalleen vähän kerrata tapahtumia pikaisesti.

Kuva: pexels.com

Aloitetaanpa alusta. Keksin, että haluan laihtua vuoden 2013 vaihteessa, eli noin neljä vuotta sitten. Tuolloin olin ihan normaalipainossa, n. 53kg/157cm. Tuolloin kaikki oli vielä ihan ok, vähensin herkkujen syöntiä ja paino tippui sen pari kiloa. Olin tyytyväinen.
Tulevana kesänä kuitenkin painoni nousi, mikä oli minulle kova pala. Painoin kesän lopussa noin 57 kiloa Aloin jo kesällä miettimään mitä söin ja miten liikuin, mutta en sen suuremmin.

Kesän jälkeen iski paluu arkeen ja valtava ahdistus painostani. Tunsin oloni todella lihavaksi ja halusin äkkiä takaisin vanhoihin mittoihini. Ajattelin, että mitä vähemmän söisin ja mitä enemmän liikkuisin, sen parempi. Näin ei tietenkään ollut.


Opettelin laskemaan kaloreita, jotta pystyin aina liikkumaan saman verran, kuin mitä olin syönyt herkkuja. Jos esimerkiksi söin suklaapatukan, jumppasin salaa huoneessani sykemittarin kanssa kunnes suklaapatukan kalorit oli kulutettu. Salaa siksi, että vanhempani ajattelivat jo valmiiksi minun treenaavan liikaa.
Huomasin, että syömiseen liittyvät ajatukset alkoivat vallata päätäni. Saatoin valvoa illalla ennen nukkumaanmenoa miettien, mitä syön seuraavana päivänä ja miten paljon minun pitää liikkua. Ahdistuin kaikista tapahtumista ja tapaamisista, joihin tiesin liittyvän syömistä ja mietin niitä monesti viikkoja etukäteen. Ravasin myös puntarilla päivittäin, jopa useamman kerran päivässä.
Tajusin kyllä, että jotain on pielessä ja kävinkin terveydenhoitajan juttusilla. En osannut sanoa omaa asiaani tarpeeksi selkeästi, eikä terkkarista ollut mitään apua. Olin painoni takia niin alamaissa, että terkkari ajatteli minulla olevan lievää masennusta. Jatkoin elämääni, mutta minua vaivasi ajatus, että jokin on nyt huonosti.
Koska sain niin vähän energiaa, alkoi herkkujen kulutukseni lisääntymään. Yleensä maanantaista keskiviikkoon söin todella niukasti ja sen jälkeen torstaista sunnuntaihin söin todella paljon herkkuja. Pikkuhiljaa herkkumäärät alkoivat nousta ja herkkujen syömistäni saattoi kuvata paremmin ahmiminen. Liikuin kuitenkin edelleen todella paljon, mutta kunnon ruuan syöminen ahdisti kaikkien herkkujen jälkeen. Lueskelin silloin tällöin netistä syömishäiriöiden kuvauksia, mutta totesin ettei minua kuvaa mitkään kuvaukset, eli olen ihan kunnossa.

pexels.com

Harpataan ajassa eteenpäin seuraavaan suurempaan tapahtumaan tällä saralla, eli kunnon ahmimisen alkamiseen. Tässä välissä nimittäin jatkui aika pitkälti samat oireilut kuin aikaisemminkin, painoa sain pari kiloa alaspäin.

Vuoden 2015 hiihtolomalla muistan, kuinka kehoni ja mieleni oli väsynyt ainaiseen laihdutukseen. Päätin, että nyt saa riittää. Söin koko viikon hyvin ja tasaisesti ja sallin itselleni myös herkkuja, olihan hiihtoloma. Ajattelin, että paino tippuisi sillä, koska niinhän sitä aina neuvotaan elämään: syömään tasaisesti, liikkumaan ja sallimaan myös herkut silloin tällöin.
Loman jälkeen menin puntarille... ja paino oli yllätys yllätys noussut. Ihan naurettavaahan tämä on, koska näin jälkikäteen ajateltuna kuka tahansa tietää, ettei tuolla tavalla paino tipu, ei ainakaan viikossa! Mutta minä halusin tuloksia HETI ja koin epäonnistuneeni.


Tuon puntarilla käymisen jälkeen minussa tapahtui iso muutos. Heitin suoraan sanottuna hanskat tiskiin. Ajattelin, että lihon kuitenkin, joten on ihan sama mitä syön. Ahmin herkkuja joka päivä seuraavat kuukaudet. Paino nousi 54 kilosta 62 kiloon parissa kuukaudessa. Olen ihmeissäni, ettei se noussut sen enempää. Voin todella huonosti ja inhosin itseäni koko ajan. Joka päivä lupasin itselleni palata normaaliin ruokailuun. Aloitin aamuni aina kevyesti, mutta lopetin päiväni herkkuihin.
Noiden parin kuukauden jälkeen tajusin yhtäkkiä, että minulla on ahmimishäiriön oireita. Olin aikaisemmin verrannut oireitani vääriin syömishäiriöihin ja ajatellut, ettei minua voida lukea mihinkään.
Tajusin kunnolla, että minulla on syömisen kanssa ongelmia. Tavallaan olin tajunnut sen jo aikaisemmin, mutta nyt se iski tajuntaani, kun sain oireilulleni nimen. Edelleenkään en uskonut että minulla on syömishäiriö, vain oireita. Minun oli tosi vaikeaa kirjoittaa tänne blogiinkaan, että minulla on ongelmia syömisen kanssa, eihän minulla kuitenkaan ollut mitään diagnosoitu. Uskalsin ensimmäistä kertaa käyttää syömishäiriö - nimitystä vasta, kun psykologini käytti sitä. Silloin vasta oikeasti tajusin, että minulla on syömishäiriö.
Inhoan tuota sanaa ja tuntuu, että minulla ei ole oikeutta käyttää sitä itsestäni, eihän minulla ole mikään syömishäiriö? Tuntuu ikävältä kirjoittaa itsestäni tuolla sanalla, koska minulla on tunne etten saisi. Koen vahvaa tarvetta pyytää anteeksi niiltä, joilla on oikeasti syömishäiriö, että minä kirjoitan tällaista vaikka minulla ei edes ole mitään häiriötä.
Kuitenkin se, kun kuulin psykologini käyttävän tuota nimitystä ja kun itse aloin käyttämään sitä, se helpotti minua valtavasti, kuin iso kivi olisi nostettu harteiltani. Minun oireillani oli vihdoin nimi ja uskalsin hakea siihen apua. Voi kuulostaa hassulta, että kirjoitan ensin pitkän postauksen, jossa kerron syömishäiriöni taustoista ja totean sitten, ettei minulla mitään häiriötä ole. Niin se kuitenkin on, en tiedä saisinko tai voisinko käyttää tuota nimitystä.

Mulla on muuten tuollainen kakkulapio :P Kuva: pexels.com


Monesti tuntuu, että juuri ahmimisesta kärsivillä on vaikeuksia tietää, milloin käyttäytyminen on ahmimishäiriöön viittaavaa. Jokainenhan ahmii joskus, eikä siinä ole mitään pahaa. Monesti kuulee myös puhuttavan lihavan ahmimishäiriöstä. Sekin on hämäävää, koska en esimerkiksi itse ole koskaan ollut kunnolla ylipainoinen. Liian usein tuntuu, että ihmiset ajattelevat että pitäisi näyttää tietynlaiselta voidakseen olla syömishäiriöinen. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kuka tahansa voi oirehtia.

Tästä tuli kenties todella sekava teksti, mutta toivon että saitte tästä jotain irti. Vinkkinä haluaisin sanoa, että jos jollakin joka tätä lukee on syömishäiriöön viittaavia oireita, niin kehotan lämpimästi hakemaan apua ajoissa. Oireiden ei tarvitse olla suoraan jonkun tietyn häiriön, riittää jos ruokaan ja laihtumiseen liittyvät ajatukset alkavat olla häiritseviä. Itselleen on niin vaikeaa välillä myöntää, että on vaikeaa. Siinä ei kuitenkaan ole mitään pahaa, eikä syömishäiriö ole koskaan kenenkään vika.

Huh, täytyy sanoa että teki jälleen todella hyvää kirjoittaa tästä aiheesta ja tajusin itsekin asioita tätä kirjoittaessa. Nyt pitäisi vaan vielä uskaltaa painaa tuota Julkaise - nappia, mikä ei ole helppoa, kun näin henkilökohtaisista jutuista puhutaan. Mutta jos tätä luet, niin olen uskaltanut sitä painaa! :D

Tulevat aiheet (otsikot ja järjestykset voivat muuttua):

- Mistä tiesin, että minulla on syömishäiriö?
- Syömishäiriöni oireet
- Liikunta - alalla opiskelu ja syömishäiriö
- Millaista on seurustella syömishäiriöisen kanssa (poikaystäväni vastaa)
- Läheisteni suhtautuminen
- Syömishäiriöstä parantuminen


Tosiaan, jos teille tulee mieleen kysymyksiä tai aiheita, niin antakaa tulla vaan. Toki muutakin kommenttia saa heittää.

4 kommenttia:

  1. En tiedä voiko näin sanoa mutta sanon kuitenkin mielenkiintoinen postaus ja tämä todella vastasi osaan kysymyksistäni hyvin kattavasti. Todella hienon postaussarjan olet räätälöinyt, odotan innolla että pääsen niitä lukemaan.
    Haluan uskoa että näiden kirjoittaminen tänne auttaa sinua itseäsikin.
    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos Laura!<3 :) Ja ennen kaikkea kiitos ideasta! Näiden kirjoittaminen auttaa kyllä kovasti :)

      Poista
  2. Syömishäiriöstä puhutaan paljon, mutta ei juurikana tuoda julki aitoja kokemuksia ja mitä se ihmisen arjessa tarkoittaa. Olen itse hoitanut osastolla vakavasti sairaita syömishäiriöpotilaita ja tiedän mihin se sairaus voi johtaa. Syömishäiriö on käsitteenä laaja ja sillä on monia eri muotoja sekä vaikeusasteita. Hienoa, että tuot omat kokemuksesi muille julki. Uskon, että avoimuus tässä asiassa on paras tuki muille ja hyvä asia myös sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä, tästä aiheesta pitäisi puhua avoimemmin ja aidommin. Toivotaan että tästä on jollekin edes vähän hyötyä. Kiitos kivasta kommentista Helzu!<3

      Poista

Kiva jos jätät kommenttia, vastaan mahdollisimman pian! :)