sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Miksi paino ei nouse?

Moikka!

Tosi hassua kirjoittaa tällaisesta aiheesta, koska yleensä tarkoitus on nimenomaan saada se paino laskemaan.
Olen sivunnut aihetta useammassa tekstissä, mutta rupesin tässä asiaa taas pohdiskelemaan ja haluan "ajatella ääneen", eli kirjoittaa teille.

Okei samaan aikaan tämä teksti käsittelee sitä, ettei paino laske. Voiko niistä puhua samassa postauksessa?:D

Toisin sanottuna paino siis junnaa. Siihen on kuitenkin kyllä ihan selkeä syy, että paino ei tipu.
Viime viikko ei mennyt hyvin, tuli herkuteltua aika monena päivänä ja eilen pidin vielä " virallisen" tankkauspäivän. Eilen meni pizza, karkkia ja jätskiä, mutta se oli tietoinen valinta eikä kaduta yhtään!
Ei siis kuitenkaan todellakaan mikään ihme, että paino ei laske ja voin syyttää vain itseäni.
Hassua on kuitenkin se, että painoni ei myöskään juurikaan nouse. Tällaisen viikon jälkeen painoni on noussut yleensä vähintään 1-1,5kg. Tänä aamuna, heti herkuttelupäivän jälkeen menin puntarille ja paino oli +600 grammaa! Olin juonut kuitenkin alle jo paljon vettä mitä en yleensä tee ennen punnitusta, kosoka yleensä se vesikin näkyy vaa'alla. Olen kuitenkin jo sen verran kauan omaa painoani tuijotellut, että koen aika hyvin jo tuntevani miten se käyttäytyy. Ja tämä ei tosiaan ole normaalia! Minä kuulun siihen ihmisryhmään, jonka paino nousee pelkästään vilkaisemalla karkkihyllylle päin.
Eilisiä herkkuja :P

Ainiin! Ja tähän yhtälöön lisätään vielä se, että kävin sekä eilen, että toissapäivänä salilla ja lihakset on kipeänä. Salitreenihän yleensä nostaa hieman painoa kun lihaksiin kertyy nestettä. Lihaskipuja jos on, niin minulla ainakin paino nousee entistä enemmän.
Yhteenvetona siis voisi sanoa, ettei painoni ole viikon herkuttelusta huolimatta noussut oikeastaan yhtään! Mitä??

Okei, en tosiaankaan siis valita! Onhan tämä nyt harvinaisen kiva tilanne :D Mutta väkisinkin pistää miettimään, että mikä on muuttunut.

Nyt tulee oma teoriani. Paino siis jumittaa nyt tasan kuudenkymmenen kilon liepeillä. Varmaan suurin osa tietääkin, että jokaisella keholla on ns. ihannepaino, johon keho pyrkii. Noita painoja voi olla useampikin ja vaikuttaisi siltä, että 60 kiloa on minun keholleni hyvä paino olla. Tämä on oikeastaan ainoa syy minkä keksin. Itse en ole vielä tuohon tyytyväinen, mutta toisaalta minulla ei ole mikään hirveä kiire ja hätä saada painoa alaspäinkään.
Ja tosiaan, tätä painon jumitusta on kestänyt helmikuusta lähtien, vaikka koko helmikuu meni ihan pipariksi ja herkutteluksi. Jos joku teistä keksii syyn, miksi painoni ei nouse niin kuulisin sen mielelläni :D

Mutta kuten sanoin, en todellakaan valita! Nyt ajattelin kuitenkin pysäyttää tuon jumittamisen ja tsempata seuraavat viikot. Olen nyt pitänyt herkuttelussa rytmiä kerran viikkoon, mutta joka toinen viikko pidän suuremman herkkupäivän, niin kuin tällä viikolla.

Tulipas sekava teksti jälleen kerran, mutta tällaisia nämä ajatuksen purkamistekstit monesti ovat.

Minulla on muuten paljonkin postauksia nyt mielessä ja luonnoksissa, yritän saada niitä piakkoin ulos ja jatkaa tuon postaussarjan loppuun. :)

Mukavaa sunnuntaipäivää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva jos jätät kommenttia, vastaan mahdollisimman pian! :)