lauantai 11. helmikuuta 2017

Kirottu helmikuu

Hei!

Taas sattuneista syistä olen joutunut ajattelemaan asioita ja tätä projektia aika paljon. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta en ole varmaan ainoa ikilaihduttaja, jolle helmikuu on kaikista kuukausista vaikein. Vuodenvaihteessa tehdään se lupaus muuttaa elämäntavat ja tammikuu meneekin siinä innostuksessa, että "jospa tänä vuonna onnistun". Helmikuussa innostus kuitenkin alkaa jo vähän laantua ja sitä tajuaa, miten paljon oikeasti pitää tehdä töitä omien tavoitteidensa eteen. Tammikuun tsemppaus ei riitäkkään ihan sinne asti, minne haluaisi ja kärsimättömyys iskee päälle.


body
weheartit.com
Tajusin tänään, että helmikuu on ollut jo monena vuonna minulle sellainen "kirottu kuukausi". Vaikka kuinka ajattelen pääseväni tavoitteisiini ja kesäkuntoon, niin helmikuussa iskee epätoivo. Olen kyllä aina tosi kärsimätön ja haluan tuloksia heti, mutta mikä siinä oikein on? Tietenkään ei ole minkään kuukauden vika, että minä itse mokaan. Miksi se suurin mokaus tulee kuitenkin aina juuri helmikuussa? Helmikuu on se kuukausi, kun olen aloittanut monta kuukautta kestävän ahmimisputken tai heittänyt hanskat tiskiin vähän vähemmän radikaalisti. Ja tässä sitä taas ollaan, hienosta alusta huolimatta edistys alkaa olla kadonnut jonnekin vatsamakkaroiden alle ja tilanne on aika sama kuin aina ennenkin. Paino on jälleen kuudenkymmenen yli, vaikka niin itselleni vakuutin ettei koskaan enää.

Helmikuussa vaan on se jokin, minulle itselleni. Kunpa voisin skipata tämän kuukauden kokonaan ja siirtyä suoraan maaliskuuhun! Mitähän silloin tapahtuisi? Luultavasti mokaisin silloinkin, vaan aavistuksen myöhemmin.

Uudelleen aloittaminen on niin hirveän turhauttavaa. On vaan niin paljon helpompaa lopettaa kokonaan kuin aloittaa alusta. Silti aina aloitan alusta. Ja sitten lopetan.
Tänä vuonna näin ei pitänyt käydä, ei todellakaan. Olin jo aivan varma, että olen päässyt kaiken tämän yli. Olin varma, että paino vain laskee laskemistaan, kunnes olen tavoitteessani ja elämä hymyilee. Olin varma, etten koskaan enää ahmisi montaa päivää putkeen, opinhan jo keskeyttämään putken yhden päivän jälkeen! Ei se vain koskaan ole niin yksinkertaista.

Niin kuin aina sanon, en aio lopettaa. Minähän jatkan ja aloitan alusta niin kauan että onnistun! Mutta jokaisen kerran kun luovutan tai epäonnistun, itsevarmuuteni kokee valtavan kolhun. Sieltä on vaikeaa nousta ja uskoa taas omaan onnistumiseen. Vielä on hyvin tuoreessa muistissa se onnistumisen riemu, mitä pääsin jo kokemaan. Minusta oikeasti tuntui, että pystyn ihan mihin vaan! Mihin se ihminen katosi? Miksen voi olla se päättäväinen ja motivoitunut henkilö koko aikaa?
Edelleen vain elän kai sitä "sitten kun"-elämää, tajuamatta että koko ajan elän sitä elämää minne olen asettanut joskus niin suuret tavoitteet. Jos minulta olisi vaikka vuosi sitten, tai edes kaksi kuukautta sitten kysytty missä olen nyt, olisin varmaan toiveikkaasti sanonut, että silloin ainakin olen jo edistynyt. Vaan en ole. Jossakin kohtaa sitä on vaan hyväksyttävä se totuus, että tällä menolla sinne tavoitteisiin ei päästä ikinä! Jonkin on vaan muututtava. Ja tämänkin olen sanonut monesti.

Olen viime aikoina kuullut monestakin paikkaa sen tutun lauseen, että "lihavuus on oma valinta". Itsehän en varsinaisesti ole ylipainoinen, paitsi omassa päässäni. Pudotettavaa silti on. En oikein tiedä, olenko samaa mieltä tuon väitteen kanssa. Toki itse olen mättänyt herkkuja naamaan päästäkseni tähän pisteeseen, mutta valitsinko sen tien tietoisesti tai omasta tahdostani? En todellakaan! Ymmärrän kyllä tuon lauseen pointin, mutta ihan noin mustavalkoisia asiat ei kyllä ole. Tästä asiasta varmaan keskustelua ja mielipiteitä riittäisi loputtomiin. Olenko tässä tilanteessa nyt, jälleen aloittamassa alusta ihan omasta valinnastani? Joku varmaan sanoisi, että olen, mutta minusta itsestäni ei tunnu siltä.

Jälleen kysyn itseltäni tutun kysymyksen: mitäs nyt? Nyt vastaus on, että en tiedä. Juuri nyt en todella tiedä. Todennäköisesti aloitan taas tuttuun tapaan alusta, toivoen että tällä kertaa viimeistä kertaa. Sitä ennen joudun kuitenkin vielä tekemään aika paljon ajatustyötä ja kaivelemaan sitä uskoa ja motivaatiota jostain kiven raosta. Haluanko minä tätä oikeasti tarpeeksi, jos kuitenkin aina pilaan edistykseni? Toisaalta en varmaan aloittaisi joka ikinen kerta alusta, jos en tätä haluaisi.



quote
Näihin tunnelmiin!

6 kommenttia:

  1. Hei Vanessa,

    Kirjoittelin sinulle tuossa aikoja sitten omasta historiastani painon ja bulimian kanssa. Luulisin, että olen sinua joitakin vuosia vanhempi. Haluaisin kertoa sinulle, että se päivä tulee, kun hyväksyt itsesi täysin <3.
    Minulle sanottiin syömishäiriöhoidossa, että minun tulee lopettaa laihduttaminen ja hyväksyä oma biologinen painoni. En kuunnellut sitä vuosiin, sillä tuntui mahdottomalta, että painaisin 60 kiloa aina. Siis olisin läski. Halusin painaa 53 kiloa. Oksentamisen ja ahminnan lopetin varmaan 200 kertaa. Lopulta oksentamisen lopetettuani(noin kolme vuotta sitten), ahminnat jatkuivat yhä. Se olo, kun en voinut oksentaa, vaikka vatsa oli ääriään myöten täynnä, oli jotain hirveää.
    Syömishäiriöstä toipuminen kestää ja pitää aloittaa uudelleen. Olen saanut ahminnat kuriin itse vasta sitten, kun hyväksyin sen koon, mihin kroppani aina palaa ja uskalsin antaa sille tarpeeksi polttoainetta. En ole vieläkään todellakaan valmis. Minulle on mahdotonta pitää kotona herkkuja, sillä jos ruokavälit venyvät, ahminta lähtee käsistä.
    Ehkä miettisin sinuna sitä, saatko tarpeeksi ruokaa paljon liikkuvana. Himot kertovat yleensä jostain. Jos olet kauan ollut laihtumis-lihomis -kierteessä, kroppasi voi olla uupunut ja sekaisin. Vaikka ahmintakerran jälkeen inho on suuri ja ahdistaa, yritä ajatella että sillä ei loppupeleissä ole suurta merkitystä. Tavoitteletko liian suuria kerralla ja tuotat itsellesi pettymyksen, kun et pysty muuttumaan tarpeeksi kerralla ja nopeasti hoikaksi?
    Seuraavana haasteena voisit ehkä kokeilla itsesi hellimistä? Keksit vaikka asioita, joista pidät itsessäsi ja mietit, mihin kaikkeen pystytkään. Anna kehollesi sellaista polttoainetta, joka tekee sille hyvää. Ja sitten jos lipsahtaa, niin ei hätää, olemme ihmisiä ja jokainen kompuroi. Siitä vain vaietaan mieluiten:)
    Jaksamishaleja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Kiitos kiitos kiitos tästä kommentista!!<3 Muistan kun viimeksi kommentoit, tosi kiva että olet jatkanut täällä vierailua! Tuli jotenkin heti niin paljon rauhallisempi ja parempi mieli kun luin kommenttisi.

      Minullekin on monesti sanottu, että minun pitää lopettaa laihduttaminen saadakseni niin sanotusti pääni kuntoon. Kai olen edelleen siinä vaiheessa, että en tahdo uskoa sitä... Olet selvästi käynyt paljon asioita läpi tämän aiheen tiimoilta. Ihana kuitenkin kuulla, että olet päässyt noin hyvään tilanteeseen nyt, antaa kyllä toivoa että itsekin jonain päivänä voin ajatella noin :)

      Olet varmaan aivan oikeassa, tavoittelen todennäköisesti liikoja ja siten päädyn aina pettymään itseeni. Voisi todellakin olla hyvä idea kokeilla jotain tuollaista haastetta seuraavaksi. Yritän nyt jälleen kerran koota itseni ja miettiä asioita järkevästi.
      Kiitos vielä Emmi, tämä kommentti tuli niin tarpeeseen!<3

      Poista
  2. Luin kommenttisi edelliseen ja tähän postaukseen, olen puolestasi onnellinen että sinulle kommentoi ihmiset jotka ovat kokeneet saman kuin sinä - syömishäiriön. Koska vain sellainen ihminen pystyy täysin ymmärtämään ja neuvomaan sinua, joka on kokenut saman kuin sinä. Hyvä kun avaudut täällä blogin puolella tästä syömishäiriöstä ja sen aiheuttamista tunteista, se auttaa tällaista ihmistä ymmärtämään paremmin joka ei ole kokenut sitä. Toivottavasti me lukijat pystymme jollakin tavalla auttamaan sinua. Mietin että kannattaisiko sinun kuitenkin mennä juttelemaan asioista jollekkin ulkopuolisella, vaikka psykologille josta sinulla on nyt ollut taukoa <3
    Unohdin kommentoida edelliseen tekstiin, että älä murehdi HabaHelmikuusta - haasteen tarkoitus ei ole rikkoa kroppaa. Hienoa että kuuntelit kehoasi. Voimia <3 Olen myös tehnyt tuon liikunnan suhteen niin että menen fiiliksen mukaan, en pakota itseäni liikkumaan vaan teen sitä kun siltä tuntuu. Olen kuitenkin Tammikuun aikana liikunnan ilon ja sen tuoman hyvän olon. Ensin Tammikuun aikana "pakotin" itseni liikkumaan ja sitä myötä se liikunnan ilo löytyi ja nykyisin pyrin tekemään sitä kun siltä tuntuu. Ja siltä tuntuu yllättävän usein. Saapa nähdä kuinka kauan tämä jatkuu :D
    Onneksi helmikuu on kuukausista lyhyin, jos se on sinulle haasteellisin <3
    Tulipa taas pitkä ja rönsyilevä kommentti:D
    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä aivan häkeltynyt, miten ihania lukijoita minulla onkaan!<3
      Olet ihan oikeassa, niinhän se vähän on, että vain sellainen joka on käynyt samoja juttuja läpi voi täysin ymmärtää. Arvostan silti aivan valtavasti tukea, jota olen esimerkiksi sinulta saanut!<3 Siitä on ollut valtavasti apua :)
      Olen niin iloinen puolestasi, kun olet löytänyt liikunnan ilon! Se on kyllä sellainen juttu, mistä kannattaa pitää kiinni kun sen löytää :) Luin juuri sinun blogistasi, että HabaHelmikuukin menee siellä tosi hyvin, mahtavaa!
      Niinpä, onneksi helmikuu on kaikista lyhin, olisipa tämä jo ohi :D
      Kiitos jälleen kommentista ja kannustuksesta Laura!<3

      Niin ja kun lisää kuvan tuolta weheartitistä, niin kun lisäät sen tekstiin ja valitset sen kuvan (painamalla siitä), niin hetken päästä pitäisi tulla tekstikentän yläosaan sellainen "varoitusteksti", että kuva ei toimi oikein ja siitä kun painaa että korjaa, niin pitäisi näkyä, toivottavasti tajusit sekavan selityksen :D

      Poista
  3. Miten saat nuo weheartin kuvat näkymään blogissa? Kopioin sieltä ja liitän tekstiin. Niin lopullisessa tekstissä näkyy vain pieni laatikko..... :(

    VastaaPoista

Kiva jos jätät kommenttia, vastaan mahdollisimman pian! :)