keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Minä pelkään onnistumista.

Moi!

Nyt on aika kirjoittaa aiheesta, jota olen miettinyt hyvin paljon: Kuka minä olen jos onnistun pudottamaan painoa?
Noin neljä vuotta sitten päätin haluavani laihtua. Jälkikäteen ajateltuna siihen ei todellakaan ollut tarvetta, mutta niin kuin tiedetään, ei ole helppoa olla 16-vuotias.
Lienee tarpeetonta käydä läpi koko tarina siitä, kuinka lihoin ja kuinka käsitykseni ruokaan muuttui ja niin edelleen. Tarinani voit lukea täältä halutessasi.

Tosiaan, viimeiset neljä vuotta elämästäni on pyörinyt enemmän tai vähemmän painon ja ruuan ympärillä. Ajoittain on mennyt paremmin ja ajoittain huonommin. Lopputulema on silti sama: painoa tuli koko ajan vaan lisää, vaikka kuinka halusin laihtua.
Viime syksystä lähtien olen huomannut selkeää kehitystä ajattelussani ja olen enemmän kuin onnellinen siitä, miten pitkälle olen jo nyt päässyt, vaikka paljon matkaa on vielä jäljellä.
En ole koskaan onnistunut pudottamaan viittä kiloa ylipäätään, saati sitten suoraviivaisesti, niin kuin tänä talvena olen onnistunut!


quote
Tämä on jo pitkään ollut mun lempiquote
Olen hyvin onnellinen ja voin paremmin kuin pitkiin aikoihin tällä hetkellä. Joka tapauksessa mielessä on pieni pelko. Millainen minä olen, kun onnistun? En edes tiedä, miltä se tuntuu. En ole koskaan sitä kokenut tämän painon pudotuksen kanssa. Olen tottunut epäonnistumaan ja aloittamaan alusta, Uskon, että alitajuisesti olen jopa "tahallani" epäonnistunut, koska pelkään onnistua!

Viimeisen neljän vuoden aikana olen muuttunut valtavan paljon. En välttämättä aina hyvään suuntaan, mutta silti. En ole enää yhtä avoin ja sosiaalinen kuin ennen. Väsyn nopeammin ihmisten kanssa olemiseen ja piilotan tunteitani entistä enemmän. Vain harvat tietävät ongelmistani syömisen kanssa, loput näkevät vain pintaa. Entä sitten kun onnistun? Voinko silloin näyttää aitoja tunteitani? Ja mitä jos en? Mitä jos mikään ei muutu? On jotenkin paljon turvallisempaa toimia samoin kuin ennenkin, olla muuttumatta. Silloin ei pety.

Toinen asia mitä mietin hyvin paljon on se, mitä teen kun olen itseeni tyytyväinen. En enää käytä valtavasti aikaa ruuan suunnittelemiseen ja miettimiseen. En ravaa puntarilla, enkä pakota itseäni lenkille vain siksi, että kaloreita kuluisi. Millä minä täytän kaiken tuon ajan jos laihdun?
Paino on ollut minulle valitettavasti lähes pakkomielle useamman vuoden ajan. En tosiaan tiedä enää millaista on elää ilman sitä pakkomiellettä.

Olen myös voinut syyttää syömisongelmiani lähes kaikesta, josta en itsessäni pidä. Ärtyneisyys, surullisuus, saamattomuus, kaikki selittyvät sillä. En tietenkään muille selittele, mutta itse olen monesti halunnut ajatella, että ei huonot ominaisuuteni johdu minusta itsestäni. Kun kaikki on hyvin, joudun myös kohtaamaan omat virheeni uudella tavalla. Kukaan ei ole täydellinen, mutta välillä vaan on helpompaa tarkastella virheitään tuollaisesta näkökulmasta.

Pelkään myös sitä, että menetän ihmisiä ympäriltäni. Olen tutustunut neljän vuoden aikana moniin ihaniin ihmisiin. Yhtenä tärkeimmistä mainittakoon poikaystäväni, nykyinen avopuolisoni<3
Juuri hänen menettämistään pelkään ehkä eniten. Hän on tutustunut ainoastaan siihen minuun, joka haluaa epätoivoisesti laihtua. Siihen minuun, joka on epävarma itsestään ja joka saattaa aivan yhtäkkiä romahtaa. Mitä jos hän ei pidäkkään siitä minusta, joka olen kun paino on pudotettu ja syömishäiriöiset ajatukset alkavat hiipua.
Huomaan jo nyt, muutaman kuukauden onnistumisien jälkeen pieniä muutoksia itsessäni. Pian muutkin alkavat varmasti huomata minun muuttuneen, enkä tiedä onko kaikki muutos heistä positiivista. Tottakai minä olen aina minä, mutta silti kokemukset muuttavat ihmisiä.

fear




Varsinkin aikaisemmin, kun pitkän hyvän putken jälkeen pilasin kaiken ahmimalla, uskon että yritin sillä päästä peloistani eroon. En uskaltanut ottaa  muutosta vastaan ja pidin kynsin ja hampain kiinni huonoista tavoistani. Ahmimisen lopettaminen on pitkä ja työläs prosessi, mutta minun prosessini olisi kenties voinut olla hieman lyhyempi ilman näitä pelkoja.

Jotta tästä ei nyt tulisi kilometrin mittainen kirjoitus, en nyt puhu ollenkaan niistä muutoksista joita odotan ja joiden tiedän olevan positiivisia. Kenties lisää niistä jossain muussa tekstissä (jos kiinnostaa?).

Loppuun haluan vielä sanoa, että minulla on vielä paljon matkaa jäljellä ja tiedän sen. En ole vielä siellä missä haluan olla, mutta huomaan kyllä edistyneeni huomattavasti.

Olenko ainoa tällaisten ajatuksien kanssa? Olisi ihanaa kuulla muilta kokemuksia, etten olisi ihan yksin näiden juttujen kanssa.

4 kommenttia:

  1. Et ole yksin, täällä toinen itsensä sabotoija. Monet kerrat kun olen päässyt alempaan painoon olen syönyt itseni tärviölle. Loppujen lopuksi olen ainoa joka odottaa itseltään sitä sun tätä kunhan olen laiha. Kukaan muu ei todellakaan odota minulta mitään. Haaveilen esim. islanninhevosleiristä, olen ollut ja on ollut tosi kivaa. En voi oikeastaan käsittää mikä siinä olisi mitään negatiivista jos laihtuisin ja voisin leirille lähteä? Monta muutakin ihanaa liikunnallista toimitaa on mistä haaveilen. Miksi siis sabotoin laihtumiseni??? Aivan outoa.
    Mutta tällä kertaa olen jotenkin saanut ajatukseni kääntymään, enkä ainakaan nyt antanut edes joulunpyhien aikaan lihomisen mennä överiksi.
    Sulla oli niin hyvä kirjoitus, pakko oli jotain kommentoida. Nämä rivit tulivat vähän kuin ajatusvirtana, toivotaan että niistä jotain ajatusta selviää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, ihana kuulla että en ole ihan yksin näiden asioiden ja ajatusten kanssa!
      Minä en kyllä myöskään ymmärrä, että mikä siinä onnistumisessa on niin vaikeaa että pitää itseään oikein sabotoida. Kenties ikuisena laihduttajana pysyminen on vaan niin tuttua ja turvallista, en tiedä.
      Hienoa että olet huomannut ajattelussasi muutosta! Minäkin olen kyllä huomannut päässeeni paljon eteenpäin. Ja hei! Vuonna 2017 me molemmat onnistutaan ihan varmasti, ilman turhia takapakkeja eikös niin ;)
      Ja kiva kuulla että tykkäsit kirjoituksesta, kiitos kun kommentoit :)

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus Vanessa. Itseni mielestä se on paljon kun kirjoittaa ajatuksista ja sanoo asian ääneen. Kirjoituksen perusteella olet kuitenkin päässyt asioissa eteenpäin<3 Tsemppiä! Yritetään porukassa päästä kaikki omiin tavoitteisiimme. Itsellä välillä turhauttaa kun matkaa painonpudotuksessa on enemmän edessä kun takana. Välillä tekee mieli heittää hanskat sen takia tiskiin koska matkaa on niin paljon edessä. Yritän kuitenkin mennä gramman ja kilon kerrallaan. -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Niinpä, kirjoittaminen on kyllä tosi terapeuttista ja on ihana saada mietityttävät asiat ulos :) Olen kyllä päässyt asioissa eteenpäin ja kiitos tsempeistä!<3
      Ymmärrän hyvin turhautumisen tunteesi. Koita kuitenkin muistaa olla tyytyväinen jo saavutetuista onnistumisista! Sinulla on mennyt todella hyvin, jaksa vaan eteenpäin, sitä onnistumisen fiilistä ei voita mikään :)

      Poista

Kiva jos jätät kommenttia, vastaan mahdollisimman pian! :)