torstai 14. maaliskuuta 2019

Painolukeman vaikutus kehonkoostumukseen

Tunnustetaan nyt yksi asia heti alta pois: minä menin ostamaan puntarin. En ole siitä erityisen ylpeä, varsinkaan kun olen tässä jo useamman kuukauden totutellut puntarittomaan elämään ja todennut sen reilusti aikaisempaa rennommaksi ja miellyttävämmäksi. Kärsivällisyyteni oli kuitenkin vähän liian kovalla koetuksella, kun en ole ehtinyt kotipaikkakunnalle kohta kuuteen viikkoon. Kun kyse on yli puolet siitä ajasta, kun olen noudattanut nettivalmennusta, on se pitkä aika. Varsinkin, kun minulla ei ole ollut hajuakaan siitä, meneekö homma nyt mihinkään suuntaan, kun mittanauhakaan ei anna tuloksia suuntaan tai toiseen. (Ehkä tästä voidaan päätellä, että ei ainakaan hurjasti ole menty eteenpäin...?)

Tietämättömyys on yleensä pahinta ja niin myös tässä tapauksessa. Ajatuksenani on ollut, että puntari on joka tapauksessa ostettava viimeistään siinä vaiheessa, kun alan nostamaan kaloreita korkeammalle. Painon muutos kertoo silloin siitä, milloin on taas oikea aika tehdä kaloreihin nosto. Tässä vaiheessa en ehkä olisi painotietoa varsinaisesti tarvinnut mihinkään, mutta nyt kävi näin.


Mennään sitten itse asiaan. Ennen kuin astuin puntarille, olin psyykannut itseni vahvasti siihen, että ei ole väliä mitä painoni näyttää. Sillä ei pitäisi olla mitään väliä ylipäätään, mutta tällä kertaa tarkoitin erityisesti sitä, että uuden puntarin lukema ei ole välttämättä verrannollinen siihen lukemaan, mitä tuttu kotipuntari näyttäisi. Tämän opin aikanaan kantapään kautta, kun Lidlistä alennuksesta ostamani puntari näytti melkein 2,5kg enemmän painoa kuin se puntari, mihin olin tottunut. Kun nämä kaksi puntaria olivat eri paikkakunnilla, kesti aika kauan huomata ero puntareiden välillä ja todeta, että en ollutkaan yhtäkkiä lihonut melkein kolmea kiloa.
Koska jälleen päädyin ostamaan markkinoiden halvimman puntarin, yritin jälleen itselleni muistutella, että todellisen lukeman näen vasta kotipaikkakunnan tutulla puntarilla.

Nettivalmennuksen noudattamista on nyt kahdeksan ja puoli viikkoa takana. Hyviä ja huonoja päiviä on tietenkin ollut, mutta pääasiassa olen edelleen tyytyväinen omaan tekemiseeni. Jätetään tästä postauksesta nyt tarkemmat dieettikuulumiset pois ja keskitytään nyt vain puntarilla tekemääni havaintoon.
Kävin siis vaa'alla kahdeksan ja puolen dieettiviikon jälkeen. Viimeksi olin käynyt kotipuntarilla viiden viikon kohdalla ja olin tuolloin hitusen pettynyt tulokseen, vaikka myöhemmin totesinkin sen olevan vallan hyvä.
Nyt toiveikkaasti odotin pienempää lukemaa kuin aikaisemmin. No, yllättäen tämä uusi puntari ilmoittikin painoni nousseen 600g neljän viikon takaiseen lukemaan verrattuna. Ei iso luku, ei todellakaan. Silti olin ollut niin varma siitä, että painoa on tippunut pari kiloa, joten olihan yllätys aika iso.

Kun nyt tuo puntarin näyttämä lukema on saatu sanottua, on vihdoin aika siirtyä tämän postauksen oikeaan aiheeseen! Ennen puntarille nousemista, kun vielä ajattelin painoni tippuneen reilusti alaspäin, näin itseni peilistä kiinteytyneenä. Olen jo pari viikkoa peilistä katsellessani miettinyt, että minä todella olen kiinteytynyt. Joinain päivinä olen jopa katsellut peilistä melko tyytyväisenä, mikä on (valitettavasti) itselleni aika harvinaista. Haaveilin siitä hetkestä, kun saan puntarin lukemasta varmistuksen omalle peilikuvalleni ja voin todeta onnistuneeni.
Vaan miten kävikään, kun puntari näyttikin noussutta lukemaa? Mikään ei muuttunut yhdessä yössä kehonkoostumuksessani tai kehossani ylipäätään. Silti suhtautumiseni omaan kehooni muuttui siinä silmänräpäyksessä, kun puntari ei näyttänytkään toivomaani lukemaa. Yhtäkkiä kehoni näyttikin juuri siltä kuin se puntarin mukaan näytti: painavammalta ja sitä myöten omissa silmissäni myös löysemmältä ja turvonneelta.
Edelleen mitään muutosta ei tietenkään konkreettisesti ollut tapahtunut, mutta tapani katsoa itseäni muuttui. On jännä huomata, miten suuri merkitys sillä onkaan, mitä itsellemme sanomme, kun katsomme itseämme peilistä. Kun ajattelin kiinteytyteeni, olin todella mielestäni kiinteytynyt. Samoin näköjään myös silloin, jos kuvittelin painoni nousseen. Myös peilikuva näyttää heti erilaiselta.
On oikeasti tärkeää miettiä sitä, miten itseään ajattelee ja kuinka itselleen puhuu. Minulla oli kaikin puolin paljon parempi olo silloin, kun kehuin omaa peilikuvaani mielessäni, oli se sitten isompi tai pienempi.

En aio kirjoittaa tähän loppuun sitä itsestään selvää saarnaa, että puntari ei kerro kaikkea ja että se paino ei määritä mitään. Kyllähän me kaikki sen tiedämme, vai mitä? Myös minä tiedän sen, mutta tässä havaitsin erittäin konkreettisesti sen, miten suuri merkitys sillä omalla ajattelulla onkaan. Olkoon tämä siis taas kerran muistutus sinulle, minulle ja meille kaikille siitä, että me itse voimme päättää siitä, millainen keho sieltä peilistä näkyy. Jos päätät, että se on kaunis ja sopiva, niin sitä se myös on. Sitä ei mikään puntarin lukema poista!

Näin kliseisiin loppusanoihin on hyvä jättää tämä postaus. Mukavaa loppuviikkoa!